Tulevaisuuden opettaja
Pekka Ihanainen kirjoitti blogissaan Kuraattoriopettajasta, jolla viitataan asiantuntijaan – museon kuraattoriin. Hän on suomentanut ansiokkaastiGeorge Siemensin blogissaan kuvaamia ajatuksia siitä, mihin opettajan rooli on menossa tulevaisuudessa:
Verkoston huolitsijan ja kuraattorin yhdistelmämalli muodostaa perustan sille, mitä koulutuksen ja sivistämisen pitäisi olla. Asiantuntija (kuraattori, niin kuin museon kuraattori) on olemassa niissä artefakteissa, jotka on pantu esille, resursseissa, jotka tarjoillaan luokissa ym., käsitteissä, joista keskustellaan. Mutta hän on niiden näkymien takana, joissa tulkitaan, suunnataan, provosoidaan, ja jep, jopa ohjataan. Kuraattoriopettaja tunnistaa oppijoiden autonomisuuden ymmärtäen kuitenkin sen turhautumisen, mikä syntyy kun tutkita an tuntemattomia alueita – asioita ja aiheita – ilman karttaa. Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää. Samaan aikaan kun kuraattori ymmärtää oman kenttänsä tosi hyvin, hän ei kiinnity perinteisiin/vanhoihin luokkaopettajakeskeisiin valtarakenteisiin. Kuraattori tasapainottaa yksilöllisten oppijoiden vapauden (löytää) ja (tarjolla olevan) ajatusrikkaan tulkinnan tutkittavana olevasta aiheesta. Samalla kun oppijat ovat vapaita tutkimaan ja löytämään, he kohtaavat näytteitä, käsitteitä ja artefakteja, jotka edustavat jotakin opin/tiedonalaa. Heidän vapautensa tutkia on rajoittamaton. Mutta kun he “kiehtoutuvat” asiasisältöön, alan ydinkäsitteet reflektoituvat läpinäkyvästi opettajan kuraattoritoiminnoissa.
Siemensin vertaus on mielestäni aika hieno ja kuvaa oppimisympäristöä, jossa minä olisin ainakin kouluni halunnut suorittaa. Ainoa seikka mikä esimerkissä mielestäni hieman ontuu, on tuo museo esimerkkinä. Museo kuvaa aika hyvin nykyistä koulujärjestelmää. Koulu pääpiirteittään välittää tietoa jo olemassa olevasta maailmasta ja sen toimintatavoista. Historia on tärkeä, eikä ilman sen ymmärrystä voi oikein jäsentää tulevaakaan, mutta painopiste pitäisi mielestäni olla niissä keinoissa joilla toimitaan yhdessä ja luodaan uutta.
Voisiko taiteilija, joka pitää taidegalleriaa olla parempi vertaus? Tai ehkä se on paremminkin kuraattoria täydentävä kuvaus tulevaisuuden opettajasta. Taiteilija on alansa asiantuntija, joka tuntee historiaa ja alansa tekniikkaa. Samalla hän kuitenkin hakee uutta tästä ajasta ja on myös luomassa uutta ilmaisemalla itseään ja luomalla tulkintoja ajasta. Galleristina hän voi tarjota toisille puitteet toteuttaa omaa taidettaan yksin tai yhdessä. Hän voi toimia tarvittaessa asiantuntijana tekniikan tai vaikkapa historian osalta. Voi rohkaista kokeilemaan, ilman määriteltyjä rajoja, kokemaan ja etsimään sekä kyseenalaistamaan.
Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.
Kovin tuntuu vanhakantaiselle käsitykselle tuo “nykyajan” opettajuus ja opettajan opettaminen. Melkein voisin toivottaa tervetulleeksi seuraamaan koulunkäyntiä viikoksi tai pariksi… Muutoksia tapahtuu jatkuvasti, jo viisi vuotta on iso harppaus peruskoulukentällä. Suunnasta en sitten osaa niin sanoa.
Toisaalta voi miettiä onko aina huono vaihtoehto se, että joku jakaa tietoa? Vaihtelu on mielestäni kaiken a ja o, jotta jokainen erilainen oppija löytää oman parhaan tapansa omaksua ja kasata tietoja ja taitoja. On oppijoita, jotka eivät yksinkertaisti pysty itsenäiseen työskentelyyn tai joilta omantoiminnan ohjaus on kadoksissa. Ne taidot pitää ensin opetella ja välttämättä sekään ei riitä.
Kolikossa on kaksi puolta, koulumaailmassa niin monta kuin on oppilaita luokassa.
… siis galleriakin.
Kun ajattelen itseäni henkilökohtaisesti opettajana (ja myös tutkijana), niin tunnistan enemmän juuri taiteilijan ja miksei myös esteetikon. Taiteilijaopettajana ja -tutkijana elän aina tilanteen ja sen elementtien ehdoilla. Ja osaamiseni ja asiantijuuteni asettuu niiden kautta yhteiseksi. Tämä siis henkilökohtainen tunnustyksellinen näkyni
.
Pekka I.
Tulevaisuuden opettaja? Samaa tulevaisuussontaa mitä futurologit syytävät. Tulevaisuus on aina jotakin parempaa kuin nykytila, se on jotakin mitä kannattaa tavoitella, jos ei muusta syystä niin siitä syystä, että se on tulevaisuutta. Joillekin tulevaisuus on sama kuin kirkolle paratiisi – jotain mitä kannattaa tavoitella, jotain mitä ei ole nyt.
Emme tiedä onko paratiisia tai olisimmeko siellä onnellisia. Sama pätee tulevaisuuden opettajaan, emme tiedä millainen hän on. Ehkä hän on vanginvartija, joka pitää huolen ettei kouluun tuoda aseita tai huumeita. Emme myöskään tiedä onko tulevaisuuden opettaja parempi kuin nykyajan opettaja. Emme oikeastaan osaa edes piirtää kuvaa nykyajan opettajasta, miten sitten yks kaks se on mahdollista tulevaisuuden opettajan kohdalla. Joku tuossa jo huomautti, että opettaja on pieni tekijä koulussa. Enemmän on kyse ulkoisista raameista – onko koulu tärkeä esim. rahoitusmielessä. Kokeeko kansakunta koulun tärkeänä. Millaisia opetussuunnitelmia eli mihin koulutuksella ylipäänsä tähdätään. Toisaalta media kasvattaa jo nyt enemmän kuin opettaja ja samalla opettaa enemmän, miksei kukaan puhu tulevaisuuden mediasta tai tulevaisuuden opiskelijasta? No siksi, koska se ei myy. Siksi ei myöskään puhuta tulevaisuuden lääkäristä, papista tai presidentistä.
Suomessa puhutaan jopa tulevaisuuden tutkimuksesta tieteenä, vaikkei se täytä edes semitieteen tunnusmerkkejä. Pelkää kvasitiedettä, ihan seiskalehden tasoa.
You’ve hit the ball out the park! Incrdiblee!
“Kuraattoriopettaja näkee pienimmätkin oppijat yksilöinä ja oppimisyhteisön jäseninä.”
Miten ihmeessä voi olla opettaja tai yleensä kasvattaja tai ihminen jos ei näe ihmistä yksilönä?
“Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää”
Asintuntija on huono oppimaan – hän tietää kaiken ja keskityy vain suppeaan omaan alaansa. Käsittämätönon myos tämä osa “luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda” – lähes kehäpäätelmä.
Muutenkin kaikki opettajuuteen liittyvä menee harhaan. Ei opettaja ole kaiken keskipiste, vaikka Haavio puhuikin aikanaan opettajatieteestä
“Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää.”
Mitä tämä tarkoittaa… Vaikka opettaja ei enää mieltäisi itseään tiedonjakajana, niin toisaalta kyllä itse oppijana haluan sellaisen tietäjän luo, jolla on jotain jaettavaa. Ehkä vain miellän vähän hassusti, mutta ymmärtäisin, että kuraattori on nimen omaa yksi tiedon lähde. Joku, jolla on antaa jakoon muille omasta ymmärryksestään ja joka, kuten yllä sanotaan, on samalla oppija. Kuraattori sopii hyvin siinä mielessä, että tehtävään liittyy verkottuminen muiden asiantuntijoiden kanssa.
Kenties tuo oli muotoiltu vain liian jyrkästi… siis ehkä pehmeämmin niin, että “kuraattoriopettaja ei turvaudu yksioikoiseen tiedonjakomalliin vaan organisoi oppijoita aktivoivia yhteisöllisen oppimisen ja tutkimisen tiloja. Hän on myös aina valmis jakamaan omasta osaamisestaan, mutta ei pyri tiedoillaan ja taidoillaan alistamaan oppijoita. Kuraattoriopettaja näkee pienimmätkin oppijat yksilöinä ja oppimisyhteisön jäseninä.” Tällaisen voin allekirjoittaa.