Muurahaiset ja filharmonikot ratissa
Pari vuotta sitten netissä pyöri alla oleva videopatkä. Videossa on webkamera kuvaa risteysalueellta jossakin päin Intiaa. Ensikatsomalta video aiheutti huvitusta ainakin omassa tuttavapiirissäni. Liikenne näyttää jokseenkin kaoottiselta ja äärimmäisen vaaralliselta näin länsimaiseen makuun.
Liikenne näyttää ristiriitaiselta. Samaan aikaan yksittäisien autojen ja muiden kulkuneuvojen liikkuminen vaikuttaa holtittomalta, mutta kuitenkin liikenne etenee koko ajan kohtuullisen tasaisesti. Vaikka autoja, pyöriä ja mopoja pursuaa väylällä koko ajan, pystyy eri suunnista tulevat autot etenemään omaan suuntaansa. Tämän kaaosen keskellä on siis oltava olemassa jonkinlainen järjestys. Jokaisen kuljettajan päässä täytyy olla jokin joukko sääntöjä, joilla liikenne saadaan toimimaan.
Italialaisessa liikenteessä on selkeästi olemassa samoja piirteitä kuin mitä on nähtävissä Intian videolla. Ehkä heidän ajokulttuurinsa on jokin välimalli tämän intialaisen ja tiukasti kontrolloidun skandinaaviajotavan välillä.
Luen juuri Beppe Severgninin kirjaa La Bella Figure, jossa hän avaa oven italialaiseen mieleen. Kirjassa käsitellään myös heidän liikennettään. Hän kuvaa miten jotkut ihmiset voivat pitää punaista valoa naivisti käskynä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Ei ainakaan italialaiselle. Se ei ole myöskään varoitus, vaan Italialaiselle punainen valo on mahdollisuus reflektiolle.
un italialainen näkee punaisen valon, hän ei ajattele että: ”pysähdy”, vaan hän miettii millainen punainen valo on kyseessä. Näkyykö muuta liikennettä? Onko risteysalue todella vaarallinen? Mikä aika päivästä nyt on? Jos katu on rauhallinen eikä ketään ole turhan lähellä, niin valon on vain hieman punainen tai suhteellisen punainen. Kun tilanne on todettu, voi matka jatkua. Jos taas risteys on vaarallinen ja nopeasti lähestyvää liikennettä ei voi nähdä niin silloin valo pysäyttää myös italialaisen.
Severginin mukaan Firenzessä on käytössä ilmaisu: rosso pieno(täysin punainen). Rosso (punainen) tarkoittaa byrokraattista määräystä ja pieno (täysi) tarkoittaa henkilökohtaista kommenttia tai tulkintaa asialle. Servergini korostaa että tällaisia tulkintoja ei tehdä kevyin perustein ja ne harvoin pettävät. Tosin, silloin kun sitten sitten pettävät, on aika kutsua paikalle ambulanssi.
Suomalaisena italialaisten tapa tulkita asioita voi tuntua jopa kauhistuttavalta. En mahda sille mitään, mutta minua tällainen suhtautuminen sääntöihin ja yleensäkin asioihin tuntuu kiehtovalta. Suomessa on vallalla kulttuuri, jossa käskyjen noudattaminen on erityisen ehdotonta. On tavallista että ravintolaillan päätteeksi, kävellessämme tyhjillä kaduilla kohti taksipysäkkiä, pysähdymme punaisiin valoihin odottamaan lupaa taas jatkaa matkaa. Tämä suhde käskyihin tekee maastamme varmaakin byrokratian luvatun maan.
Nelostietä ajellessani monesti minua ärsyttää yksittäiset kuljettajat, jotka eivät siirry toiselle kaistalle toisten liittyessä liikenteeseen kiihdytyskaistalta. Tällaiset kuskit eivät tee mitään väärää sääntöjen mukaan. Liikennesääntöjen mukaan kiihdytyskaistalta tulija väistää muuta liikennettä. Se on siis oikea tapa toimia, kuten osa kuljettajista tuntuu asian tulkitsevan. Mielestäni tämä rikkoo kuitenkin hyviä tapoja. Se on vain yksinkertaisesti itsekästä ja heikentää liikenteen sujuvuutta. Tällainen sääntöjen antama lupa ei ainakaan ohjaa meitä ottamaan huomioon muuta liikennettä. Me ajamme vähän kuin, kuin mitä on määritetty toisen minulle määrittämässä toimenkuvassa.
Suomen malli liikenteestä muistuttaa sinfoniaorkesteria – jos soittajat ovat soittotaitoisia, se soittaa tasan niin hyvin kuin sen kapellimestari heiluttaa keppiä. Se harvoin ylittää suorituksellaan sen mitä sen ohjesäännöt määrittää. Jos liikenne lakkaa toimimasta, joudutaan luomaan lisäohjeita ja rakentamaan uusia laitteita ylläpitämään sujuvuutta liikenteessä.
Italialaisten ja intialaisten malli liiketeestä muistuttaa muurahaisien käytöstä. Se vaikuttaa kaoottiselta, mutta noudattaa silti sääntöjä. Jokainen kulkija on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kulkijoiden kanssa. Se mukautuu uusiin ja erilaisiin tilanteisiin automaattisesti. Se ei tarvitse ylhäältä päin johtamista, vaan jokainen ottaa suhteen tilanteeseen itsenäisesti. Pidemmän päälle, tällainen tapa luo systeemistä paljon kestävämmän.
Oman suhteen ottaminen asioihin johtaa myös syvempään oppimiseen, kun käskyjä ei niellä annettuina. Luulen kuitenkin että tällainen suhtautuminen asioihin ei ole Italian koululaitoksen ansiota, vaan on syvällä kulttuurissa vaikuttava meemi.
Monet meistä kokee epävamuuden ja kaaoksen erittäin ahdistavana. Pyrimme luomaan itsellemme ennakoidun tulevaisuuden kouluttamalla itsemme ammattiin. Ammatissa odotamme tarkkoja toimenkuvia ja tehtäviä. Olemme vähän kuin filharmoonikkoja, jotka odottavat soittavansa orkesterissa tiettyä soitinta ja saavansa eteensä jokaisen kappaleen nuotit suoritusta varten.
Työelämä näyttää muuttuvan kuitenkin koko ajan kaoottisemmaksi ja vähemmän ennakoitavaksi. Teemme työtä ympäristössä, jossa olemme runsaassa vuorovaikuksessa eri ihmisten kanssa alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Tällaiseen ympäristöön ei taida kukaan keretä kirjoittamaan nuotteja joka soittajaa varten.
Ehkä meidän pitäisi ottaa muurahaisista oppia. Meidän pitäisi kehittää omia taitojamme, joilla reflektoimme jatkuvasti ympäristöämme ja toimimme oman arvion mukaan. Haemme sopivimman paikan, välineet ja tavat toimia aina suhteessa tilanteeseen.
Viime viikon keskiviikkona pidetyssä Grasp the future 08-tapahtumassa kyseltiin missä Suomen seuraavan sukupolven pitäisi olla hyvä. Eli mihin meidän koulutusjärjestelmän pitäisi satsata. Ehkä meidän kannattaisi satsata tällaisiin muurahaistaitoihin, joilla me olemme kaikki valmiimpia tulevaisuuteen ja tähän hetkeen sen sijaan että meidän koulutusjärjestelmä kirjoittaa meille nuotit valmiiksi.
Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.
Osuvampaa ja itselle ajankohtaisempaa esimerkkiä et olisi voinut ottaa. Pääsin nimittäin muutama viikko sitten omakohtaisesti kokemaan miltä tuntuu ajaa Firenzen ydinkeskustan vilkasta pääkatua perjantairuuhkassa. Kokemus, joka varmasti karistaa liiat luulot omista kyvyistä autoilla.
Sielläkin itselle (ja sitä kautta varmaan vähän muillekin) ongelman aiheutti kyseiseen ajokulttuuriin soveltumaton oma ajattelumalli. Kun samaan suuntaan meni neljää merkittyä kaistaan vähintään seitsemän autoa rinnakkain, ei orjallinen kaistamerkintöjen noudattaminen aiheuttanut muuta kuin ongelmia. Ja jos väistämisvelvollisuus oli vähiten kiireisellä ja hitaimmalla, kannatti liika arkuus jättää romukoppaan tai syntyi suma. Lohdullista oli se, että ystävälliset kanssa- autoilijat kyllä opettivat untuvikko neuvomalla koska edetä ja pysähtyä sopivasti ajoitetuin torven tööttäyksin.
Yllättävän äkkiä elämä opetti ja ajokulttuuriin sopeutui. Firenzen ruuhkista selviydyttyä hiukan pienempi kaupunkien kaaoksesta jopa oppi nauttimaan. Sama varmaan pätee muussakin. Niin kauan kuin on varaa toimia pilkuntarkasti ohjeiden ja sääntöjen mukaan, lisäävät ne turvallisuutta ja olemisen selkeyttä. Mutta kun kaaos kasvaa ja säännöt ja ohjeet eivät enää toimi eikä niitä yksinkertaisesti pystytä päivittämään heti tilannetta vastaavaksi, on ihmisten opittava soveltamaan niitä. Ja näitä “muurahaistaitoja” todellakin tarvitaan tulevaisuudessakin meilläkin yhä enemmän.
Kuva Firenzestä ruuhkien tauottua
Uskon, että kirjoitat Ville havainnoistasi ja haluat avata ajattelua arvottamatta asioita. Siitä huolimatta lukijalle (ainakin minulle) voi jäädä vaikutelma siitä, että pidät toista parempana kuin toista. Miten voikin olla niin vaikeaa ottaa vastaan ja kuunnella toista tulkitsematta ja arvottamatta? Sama pätee tietysti myös kirjoittamiseen ja puhumiseen. Viestintä on vaikea laji, dialogista puhumattakaan. Onneksi sitäkin voi opetella.
”Please, misunderstand me right” Päällimmäiseksi mieleeni jäi tekstin luettuani kaksi kysymystä: Miten käy heikoille? Kaikki eivät kykene itsenäisesti ”löytämään sopivinta paikkaa, välinettä ja tapaa toimia suhteessa tilanteeseen”, vaikka kuinka koettaisivat ottaa oppia muurahaisista. Jonkun pitää siis myös huolehtia siitä, että bussit kulkevat ja siellä voi turvallisesti matkustaa kyydissä. Ehkä tavikselle riittää, kun ammattikuski on riittävän fiksu. ”Chaos is handled by intelligent people. Order is for ordinary”, sanoi joku. Onko tässä kyse siitä? Toinen kysymys on se, missä on yhteisön voima ja tuki. Kirjoitat vuorovaikutuksesta ja tilanteen huomioimisesta. Silti jokaisen tulisi ottaa suhde tilanteeseen itsenäisesti ja luottaa omaan henkilökohtaiseen arvioonsa. Jäin miettimään, mikä rooli tässä mallissa on yhteisöllä. Kiitos ajatusprosessien avaamisesta
Mainintasi väärinkäsityksistä toi mieleen sen seikan että moni uusi innovaatio alkaa väärinymmäryksestä. Siis tässäkin on olemassa jotain hyvää.
Itse uskon että meissä kaikissa asuu pieni muurahainen. Käytämme vain näitä piirteitä aika rajatuissa konteksteissa. Emme käyttäydy tällä tapaa monestikaan uudessa tilanteessa. Meidän kulttuurissa tuntuu olevan tyypillistä odottaa valmiita ohjeita tilanteessa jossa emme ole aikaisemmin olleet.
Tutuissa tilanteissa, yleensäkin arjessa vahvat yleensä aina auttavat heikompia. Sitä kuka milloinkin sitä sitten sattuu olemaan. Autamme sairasta, vanhusta, heikompaa, väsynyttä tai vaikkapa lasta. Me tavallaan mukaudumme tilanteeseen ja valitsemme roolin ja teot tilanteen perusteella. Tämä lienee lähtenee meidän arvoista. Ehkä tämä on jo varovainen ajatus siitä missä piilee myös yhteisön rooli.
Kollegani on työskennellyt pidempään Venetsiassa ja pitää aktiivisesti yhteyttä Italiaan. Hänen viisastamanaan kerron, että suomalaisessa järjestelmällisyydessä (vaikkapa vain liikennevalojen kanssa) on miellyttävät puolensa. Asiat sujuvat ja toimivat ja niitä voi ennakoida. Turistin kokemus on aina tietty vaikutelma. Maassa asuja kohtaa sellaisia asioita, joihin turisti ei joudu. Tällä en halua vähätellä ihastustasi muurahaistaitoihin, vaan paljastaa sitä, että ei meillä kuitenkaan olla huonoilla raiteilla, vaikka erilaisilla ollaan.
Totta puhut Anne, kun sanot ettei meillä asiat kovin huonoilla raiteilla ole. Meidän tavoilla on puolensa, enkä niitä halua vähätellä. Tätä käskyjen noudattamista kehui myös Italiassa isäntäperheeni äiti. Niin meidän kuin heidänkin tavoissaan on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Kuitenkin tuosta muurahaistavasta meillä on enemmän puutetta. Silloin kun vanhat tavat toimia toimivat varsin hyvin tulevaisuudessakin, on varmasti ihan perusteltua perustaa toiminta vahvemmin sovittuihin, tiukempiin sääntöihin. Muurahaisten tapa toimia on vahvempi vahvasti muuttuvassa ympäristössä, missä minä koen meidän nyt olevan.
Olen pahoillani kaikille, jotka kokivat tämän tekstin moitteena. Tarkoitukseni ei ollut olla negatiivinen, vaan nimenomaan avata omia ajatusprosessia, eräänlaista löydöstä jossa näen mahdollisuuksia tulevaisuuden kannalta.
Niin siis ei kannata niputtaa kaikkea yhteen ja pitäisi tietty selittää kommentissakin paremmin. Italiasta: siellä on paljon sellaista hallinnon puolella, joka toimii hitaasti, jossa voitelu ja nepotismi pelittää eikä Berlusconi nyt kovin hienoa mainetta oli luonut. Mutta liikennekäyttäytymisessä meillä suomalaisilla on tosiaan oppimista. Ja seurallisuudessa ja itseilmaisussa yms. Terkuin Palermolaisen vaihto-oppilaan ihastunut kesäemo.