Työskentelen Otavan Opistolla Ville Venäläisenä
Olen vuosien varrella miettinyt kerta toisensa jälkeen mikä olisi sopiva titteli minulle suhteessa työhöni. Itse asiassa esimiehenikin on pyytänyt minua itse ehdottamaan mikä se voisi olla. Palkkakuitissani näkyy tittelinä tietojärjestelmäpäällikkö. Se ei kerro työstäni enää tänä päivänä yhtään mitään. Ei myöskään joukkueenjohtaja, joka on organisaation kannalta tittelini/asemani ja roolini.
Tittelit saavat välillä aikaan hilpeitä tilanteita. Ne luovat ihmisissä mielikuvia siitä mitä olen tai mitä minä en ole. Titteli tekee minusta hetkessä vangin. Se aiheuttaa ohjaa ihmisiä valitsemaan rekisterin, millä he minua kuuntelevat. Työssäni teen mitä tilanne milloinkin vaatii. Työyhteisössä, joka on keskittynyt uudistamana ja kehittämään opetustoimintaa laveasti nämä tehtävät ovat hyvin kirjavat. Erilaisissa verkostoissa toimiminen tuo tähän vielä oman mausteensa.
Taidankin tästä eteenpäin esiintyä vain omalla nimellä, ilman titteleitä. Pelkkä Ville Venäläinen. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.
Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.
Olet Ville juuri aloittanut tuotteistamaan Ville Venäläistä!
.Â
Â
Mutta puhut asiaa – tähän samaan nimikeongelmaan olen törmännyt itse monta kertaa. Mitä kertookaan Sanna Brauerista nimike valosuunnittelija, jota kuitenkin mielelläni käytän? Senkö, että olen vahvasti tutkimusorientoitunut kasvatustieteilijä, opettaja, äärimmäisen jalat maassa seisova konkreettisiin tuloksiin pyrkivä tekijä… vai mitä? Sitten on jotenkin älytöntä laittaa nimensä perään KM ja kuusi selittävää titteliä, joista mikään ei kuitenkaan kerro oikeasti kenellekään mitään. Harva tietää edes mitä valosuunnittelija tekee “oikeasti” – saatikka kulttuuriteollisuuden maisteri. KM on useimmille = luokanopettaja (mitä muuten en ole) , ja siihen kun lisään, että juu by the way on rehtorin kelpoisuus, niin kaikki on lopullisesti pihalla. Ja tähän liittyen muistan kyllä oman ilmeesi, kun tutkimusaiheeni kirkastui Ville Venäläinen -brändille viime viikolla: väsyneenä jää kivasti kiinni yllättyneisyydestään
Mutta nyt pitää vähän pohtia itsekin:
Teatteri oli pitkään kotini ja ammatillisen intohimoni kohde – sain tehdä paljon taidetta taitavien ihmisten kanssa  ja nauttia myös riittävästi julkisuuden iloista. Ylpeänä ammattiosaamisestani haluan käyttää valosuunnittelijan nimikettä. Â
Olen opettaja, koska haluan jakaa osaamistani. Ja ylpeä siitäkin – voin auttaa uusia ihmisiä luomaan hyvää teatteria osana nykytaiteita ja mediaa. Oman mielenkiintoni kohde on ollut myös kehittää av-alan koulutusta vastaamaan todellisia kentän osaamistarpeita, ja tästä omasta innostuksestani lähtien olen saanut olla mukana tekemässä hienoja juttuja, joilla on viety tutkintotavoitteista koulutusta eteenpäin monta harppausta.
Minulla on tutkijan (tai toimittajan?) pohjaton uteliaisuus kiinnostavia ilmiöitä ja asioita kohtaan. Käytännön “tekijänä” (media-alalla tyypillinen tulos psykologisissa testeissä) haluan soveltaa tulokset käytäntöön ja ylläpitää edes jonkinmoista teknistä osaamista.
KM, kulttuuriteollisuus… jotain minkä alle voi niputtaa digitaalisen sisältötuotannon, kulttuurin, luovan talouden ja opettajan pedegogisen osaamisen. Erittäin kuvaava, varsin harvinainen tutkinto, josta kukaan ei ole kuullutkaan - ja joka sopii minulle.
Brändi – - -tähän ikään mennessä on tullut tehtyä sen verran paljon työtä, että tietää mikä kiinnostaa. Liikun omana itsenäni, kerron oman näkemykseni ja muodostan oman mielipiteeni verkostoissa, verkossa, maailmassa liikkuvasta tiedosta, tieteestä ja taiteesta. Mitä työnantajani saa on lojaliteetti, jolla siirrän julkisuuden, kontaktini ja ammattiosaamiseni kyseisen toimijan hyväksi. Pyrin rakentamaan työtehtäväni monipuolisiksi ja sellaisiksi, että voin edetä myös omalla oppimispolullani – tuli sitä väikkäriä sitten tulokseksi eli ei. Tällä hetkellä olen tosi innoissani, kun voin viimeinkin yhdistää samassa tehtävässä sen kulttuurin, opetuksen ja vieläpä tämän sosiaalisen median kehittelyt – verkostojen rakentamista unohtamatta. Tutkimus on kuitenkin itselleni lähtökohtaisesti organisaatiosta riippumatonta – mielentila, kiinnostus ja innostus. Vaikka kyllä taustayhteisössä on tiettyä voimaa – kuten Sometussa
Tärkeää on myös tavata ihmisiä, kokea se hetkellinen flow, kun ollaan suurten ajatusten äärellä -Jees, ne on Suuria yöllä klo 3 – Taiteellisessa työssä sanotaan tarvittavan aina hitunen flowta, samoin oppimisessa – mutta eiköhän sitä tarvitse jokainen aika-ajoin  hetkiä suuren oivalluksen lähimaastossa sekä onnistumisen yhteisöllisiä kokemuksia – ja ylipäätään taustaprosessia sen kummemmin purkamatta.
Oh, tulipas analyysiä – mutta tiedätkö, vaikka itse olen yrittänyt olla kategorisoimatta ketään, olin myös aidosti yllättynyt, kun kävin Otavan sivuilta tavaamassa tullessani sen “Tietojärjestelmäpäällikön”. Tosin hauskaa on se, etten edelleenkään pysty sanomaan mitä olin kuvitellut titteliksesi – ehkäpä juurikin sen: Ville Venäläinen. Sillä siten minä olen sinut tavannut, organisaatiosta riippumattomana, innostuneena yksilönä jolla on aito mielenkiinnon kohde. SOMETU.
Ai niin, olen pohtinut tätä yksilön henkilökohtaista tuotteistamisen problematiikkaa jo aiemmin, tosin en omalla kohdallani. Enkä ole myöskään riittävän kiinnostunut itsestäni, jotta jaksaisin luoda totaalista hallintaa edellyttävää Brauer-brändiä. Mutta on todella kiinnostavaa tavata henkilöitä, joilla on selkeä tieteellis-taiteellis-tuote itsestään julkisena henkilönä. En siis tosiaankaan tarkoita wannabejulkkis osastoa, vaan aidosti fiksuja, nerokkaita, lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat paketoineet oman minuutensa syvälle brändin uumeniin. Olisi joskus hienoa kuulla miksi, mistä lähtien, miten kaikki on valittu – sillä on ihmisiä, joilla brändi on niin hyvin hallinnassa, taiten rakennettu ja kontrolloitu, ettei se voi perustua esim. pelkkään narsismiin.
(Ja näin käväisin koneella tulostamassa junaliput – jep
Voi kun oltaisiinkin vain ihmisiä toisillemme, ei minkään roolin kautta, vaan suoraan läsnä! Mun aiempi tittelini oli varttunut tutkija, jonka käänsin joka paikassa ja aina “virttyneeksi”. Nyt olen vanhempi tutkija. Vanhempi mitä? Tai ketä? Enkä oikeasti ole edes tutkija vaan semmoinen sekatyöläinen, joka opettaa ja miettii ja valmistelee ja ihmettelee. Miten olis tittelinä ihmettelijä?
Meillä on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa semmoinen ilmiö, että kaikilla miespuolisilla ihmisillä täytyy olla joku hieno titteli. Vähintään päälliköitä kaikki, sitten johtajia tai proffia. Kerran nauroin tätä ilmiötä kahvipöydässä, kun olin juuri kuullut yhden heistä esittäytyvän ihan tosissaan puhelimessa “tutkimusjohtaja N.N. puhelimessa”. Närkästyneiden katseiden jälkeen minulle todisteltiin, että rahoitusneuvotteluihin tai asiakastapaamisiin on ihan turha yrittää mennä, jos titteli ei siis ole vähintään päällikkötasoa. Esimerkiksi Turun kaupungin tai kauppakamarin sikariportaan tyypit eivät edes vastaa soittopyyntöihin, saati ota vastaan tapaamisiin, jos titteli ei ole tarpeeksi komea. Eikä näin ole pelkästään Turussa…
Nimi riittää hyvin.
Sanna, tämä oli varmaan oman bloggaushistoriani pitkin kommentti! Kiitos siitä
Huvittavaa, mutta en ole kyllä ajatellut asiaa brändien kautta. Ehkä olen ollut tässä suhteessa hieman naivi. Ehkä jokaisesta tulee jollakin tapaa oma brändinsä niillä näyttämöillä missä toimii.
Anita kuvasi tuota miten tittelissä pitää olla jokin johtamiseen liittyvä viite, jotta pääsee kunnanisien ja -äitien puheille. Sama henki taitaa olla perinteisessä yritysmaailmassakin. Tästä syystä taitaa kaikki myyntiihmiset ovat vähintäänkin myyntipäälliköitä, vaikka heillä ei olisi yhtään alaista tai he eivät edes tekisi päätöksiä omista tarjouksistaan asiakkaille. Onkohan tässä kyse teollisen ajattelun juurtumista meidän maailmankuvaamme? Jokaisella asialla on oma lokeronsa ja tapa ottaa suhde ihmiseen lähtee hakemalla hänelle sopiva lokero. Pelottavan konemaista.
Jokainen ihminen kuuluu automaattisesti lokeroon “ihminen”. Olen joskus kritisoinut post-modernia oppimiskäsitystä (”räätälöidään jokaiselle erilainen oppimispolku”) sillä, että koska me olemme kaikki ihmisiä, meillä on enemmän yhteisiä piirteitä kuin erottavia piirteitä.
Kunta-alalla tittelit ovat erillislukunsa, kun niitä ei saa itse määritellä. Muutoin laittaisinkin korttiini nimen alle “ihminen”. Tosin olen myös isä ja insinööri, ne määrittävät minua myös
Â
Kirjoituksellasi nostit Ville jälleen kerran pintaan omat mietintäni siitä, mitä kautta ihmiset määrittävät itseään ja toisiaan. Toiset määrittävät itsensä vahvasti sitä kautta mitä tekevät. Olen sitä mitä teen. Jos tekeminen (töissä) syystä tai toisesta loppuu, työn kautta itsensä määrittävä ihminen on heikoilla. Omalta olemiselta putoaa pohja pois. Toiset taas määrittävät itsensä arvojensa kautta. Olen sitä mikä minulle on tärkeää ja arvokasta riippumatta siitä, millä hankin elantoni.
Useimmiten kai määrittäminen tapahtuu kuitenkin toisten ihmisten kautta. Mitä olen suhteessa johonkin toiseen. Itse olen joissakin piireissä ennen kaikkea Jaakon ja Aapon äiti. Yhdelle porukalle olen S/Y Allin miehistön jäsen. Työkonteksteissa olen luultavasti ennen kaikkea nettilukion vetäjä mutta joillekin työkavereille myös mamma, diktaattori tai bilettäjä. Joillekin työkavereille ilokseni myös ystävä. Ja ystäville olen Taru. En enempää enkä vähempää. Heille se riittää.
Palkkakuitissani on lukenut toistakymmentä vuotta eli koko Otavan Opiston historiani ajan kansanopiston opettaja. Se ei taida kyllä kertoa kovin paljoa mistään mitään. Ainakaan tekemisistäni palkkani eteen. Valmistuin aikoinaan kielenkääntäjäksi ja tulkiksi. Sitä työtä en ole tehnyt päätoimisesti päivääkään. Otavan Opistolle tulin kansanopiston opettajaksi muodollisesti epäpätevänä opettajana, työnkuvaan kuului muutaman ensimmäisen kuukauden ajan 50% kääntämistä ja 50% opettamista. Sen jälkeen pätevöidyin opettajaksi, mutta lopetin opettamisen. Nyt olen joukkueenjohtaja ja nettilukion vetäjä. Juuri nyt en edes jaksa muistaa, mitä käyntikortissani lukee. Melkein joka kerta kun otan yhteyttä ihmiseen, joka ei minua tai rooliani Opistolla tunne, joudun miettimään miten esittelisin itseni.
Tekemistä ja vastuualueita kuvaava titteli olisi kieltämättä kätevä. Tarukekkosbrändi ei taida olla vielä niin vahva, että sen turvin pärjäisin. Asioiden etenemistä kuitenkin helpottaisi ja nopeuttaisi, jos keskustelukumppanille saisi annettua nimikkeen kautta edes pientä vinkkiä siitä mistä haluan neuvotella. Asiasta ja tilanteesta riippuen tittelin pitäisi kuitenkin vaihdella. Kansanopiston sekatyöläisellä kun toimenkuva ja tehtävät vaihtuvat taajaan.
Tästä aiheesta nousee niin paljon ajatuksia, ettei taida yhteen kommenttiin mahtua. Pitää varmaan kirjoittaa oma blogimerkintä lopuista
Yksi tarina johtamiseen viittaavista titteleistä vielä.
Olin aikoinaan töissä isossa firmassa, jonka emoyhtiö oli Suomessa. Jenkkilässä toimiva vientipäällikkö oli ongelmissa, kun asiakkaat eivät suostuneet neuvottelemaan hänen kanssaan. Tämä siitä huolimatta, että hän oli pitkään asunut maassa, tunsi sikäläisen liikemaailman tavat ja kulttuurin, puhui kieltä toisena äidinkielenään ja lisäksi oli saanut suomalaiselta firman toimitusjohtajalta täydet valtuudet toimia maassa firman nimissä. Asiakkaille se ei kuitenkaan riittänyt. Titteli oli väärä. He eivät suostuneet käymään liikeneuvotteluja muiden kuin sellaisen kanssa, jonka käyntikortissa luki President. Niinpä perustettiin Amerikkoihin tytäryhtiö, jonka “president”iksi kyseinen vientipäällikkö nimitettiin. Ja tämä koukero vain sen takia, että saatiin oikeanlainen nimike jotta päästiin tekemään bisnestä.