Ryhmäoppimista vai koulutusta
Olin keskiviikkona kouluttamassa bloggaamisen perusteita OPH:ssa. Mukava keikka kaikin puolin. On aina innostavaa, kun vastaan tulee ryhmä joka on aidosti kiinnostunut aiheesta. Hyvän ryhmän työskentely tuntuu joskus suorastaan hieman rikolliselta – siitä saa itse niin paljon itselleen, vaikka tekee työtä rahallista korvausta vastaan.
Itseäni miellytti erityisesti miten juttu rakentui. Aihe on minulle enemmän kuin tuttu ja voin luottaa omaan tietämykseeni asiassa. Oli helppo heittäytyä toimimaan tavalla, jossa rakentaa jutun pitkälti ryhmän kanssa, ilman odotuksia turhan tiukasta raamituksesta. Käytin osittain valmista materiaalia sekä tuotin hieman uutta juuri tätä ryhmää varten. Julkaisin aamupäiväin puheevuoron kalvot slidesharessa edellisenä iltana, mutta muokkasin niitä vielä edellisen puhujan Christian Lupanderin puhuessa.
Lupander piti mielestäni hyvän puheenvuoron, mikä alusti omaa osuttani mainiosti. Muokkasin esitystäni muuttelemalla järjestystä ja hieman vielä sisältöäkin hänen nostamien asioiden sekä yleisökommenttien pohjalta. Tällä pystyin räätälöimään osuuttani tavalla joka jäsenti hommaa paremmin kurssilaisien kannalta. Mielestäni nämä jutut ovat juuri parhaillaan, kuin voi elää sen hetken mukaan, minkä läsnä oleva ryhmä kokee.
Puheenvuoro oli enimmäkseen dialogia, mikä on aivan mahtava tilanne kun se lähtee liikkeelle. Sitä myös hain ja se toteutui. Kiitos hyvälle koulutusporukalle. Ei haittaa lainkaan että osa esityksen materiaalista jäi käymättä läpi. Pääkohdat käytiin läpi ja lisäksi keskusteltiin niistä aiheista, mitkä porukkaa kiinnosti. Hyvä näin.
Edellisessä merkinnässäni puhuin omasta tittelistäni tai oikeastaan siitä, miten tittelit ovat hölmöjä. Tälläkin kertaa kouluttajan rooli on jokseenkin harhaanjohtava. Koulutinko minä? Jaoin oman osaamiseni tässä asiassa, mutta ryhmä koulutti kyllä hyvin tehokkaasti itseään. Olinko ehkä enemmänkin sparraaja? Toisaalta minulle tämä oli jälleen kerran hyvä paikka kiteyttää omaa ajattelua ja toisaalta siirtää toisten ajatuksia ryhmälle. Jatkossa voin siirtää täällä syntyneitä keskusteluja muihin koulutuksiin ja foorumeihin. Pitäisikö titteli ollakin pölyttäjä?
Yhtä kaikki. Oppimisprosesseja, niin ryhmän kuin omiakin on kiva seurata. Mielestäni esityksen kalvot paranivat pitkälti yleisön ansiosta. Suuri kiitos vain kaikille. Nyt verkossa oleva kalvosarja ei ole se mikä oli esillä koulutuksessa. Se on lähes sama, mutta sitä on parannettu päivän keskustelun pohjalta.
Hauskaa, että käytit meidän blogiamme esimerkkinä. Se on palvellut koteja yllättävän hyvin. Yli puolet luokan vanhemmista kertoi lukevansa sitä päivittäin ja loput viikoittain (maahanmuuttajaperhettä lukuunottamatta). Tärkeimmät tiedotukset laitan aina lisäksi reissuvihkoon. Mutta tosiasiassa reissuvihko on useammin hukassa kuin blogin nettiosoite! Kerrankin eräs äiti sai tietää seuraavan päivän englannin kokeista lukemalla lasten kirjoittamaa blogitekstiä (silloin en vielä laittanut enkun tiedotteita Jukan palstalle).
Mukavaa kevättä!
Jukka
Jukka, teidän blogin käyttö oli aika helppo valinta. Se on monella tapaa hyvä suunnannäyttäjä perusopetuksessa kodin ja koulun kohtaamiselle, mutta se samalla purkaa myös hienosti ennakkoluuloja siitä kuka voi blogata. Kyllähän sitä mielellään esittelee mainiota työtä.
Mulla on ollut samanlaisia kokemuksia esitelmä- ja luentotilanteista. Yleensä aina pyydän jo esityksen alussa vuorovaikutteisuutta, kommentteja, keskeytyksiä. Kerron myös, että juuri ne ovat mulle itselleni tärkeitä oppimistilanteita, koska vain niiden kautta tutkijana saan tuntuman käytännön tasoon. Usein käy niin, että jos joku sitten uskaltaa kuuntelijoiden joukosta aloittaa, sitten muutkin tulevat mukaan. Raskasta on, jos kukaan ei kysy mitään. Raskain vetovastuu oli aikoinaan Lapissa, kun olin puhumassa tulevaisuudentutkimuksesta läänin uskonnonopettajille (joita en tosin tiennyt sellaisiksi ennen esityksen loppua; mulle oli vain kerrottu, että he ovat opettajia). Kukaan ei kysynyt mitään, ei kommentoinut, mutta jotenkin yleisöstä huokui jotain täydellisen kielteistä, vastentahtoisuutta, en osaa oikein edes sanoa mitä se oli. Sitten kahvilla esityksen jälkeen, kun olin täysin poikki, kysyin tilaisuuden organisoijalta, miksi se oli niin outoa. Hän kertoi, että suurin osa yleisöstä oli siis uskonnonopettajia ja laestadiolaisia. Heille koko perusajatus monista mahdollisista tulevaisuuksista ja toteutuvasta tulevaisuudesta omien nyt tehtävien päätösten ja valintojen seurauksena oli täysin vastoin uskoa, jonka mukaan Jumalalla yksin on valta päättää, millainen tulevaisuudesta on tuleva. Ihminen on vastaanottaja, vastuullinen sopeutuja, ei proaktiivinen tekijä.
Osallistujan näkökulmasta kommentoiden koulutus oli oikein onnistunut, vaikka paljon asiaa olikin puristettu kahteen päivään. Villen sessiossa perustamani blogi elää edelleen ja ehkäpä joku eksyy sinne one sunny day …. kiitos Ville.