Täytyy tunnustaa että aikaisempi maanjäristys-blogimerkintäni oli osa ITK’09 salama-alustuksen pohjatyötäni. Mielenkiintoinen prosessi ja yllättävänkin haastelleellinen. Alusta jokin aihe viidessä minuutissa kahdellakymmenellä kuvalla.

Olin ehkä jollakin tapaa hullu, kun lähdin tähän leikkiin mukaan, kun messut olivat melkoinen ponnistus ilman tätä salamaakin. Toisaalta tämä oli todella hauskaa ja edusti minulle jotain, mikä antoi muuta ajateltavaa kaiken organisoinnin ja huolehtimisen keskellä.

Salamaesitykset esitettiin samaan aikaan, kun vedimme Sometu-verkoston trackkiä. Siispä tein tallenteen omasta alustuksestani hotellihuoneessani samana aamuna. Tallenteen tekemiseen minulle ei jäänyt aikaa kuin vetää se kerralla purkkiin. Jos jotain opin tästä, niin ainakin sen että tällainen pitää käsikirjoittaa todella tarkasti. Omani ei mennyt ihan viiteen minuuttiin ja lopun pointtien avaamiselle ei jäänyt riittävästi aikaa. Tällainen siitä sitten tuli kaikkine mokineen ja virheineen:

Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Teemu Leinonen oli näyttänyt minulle punaista korttia viiden minuutin kohdalla. :-)