Oletko joskus huomannut autolla ajaessasi, että et muista mitään yksityiskohtaa viimeiseltä kolmeltakymmeneltä kilometriltä? Minulle on käynyt näin usein. Se liittyy varmaankin siihen, että olen joutunut ajamaan autolla paljon. Normaali havainnointi ympäristöstä ja autonhallinta alkaa olla niin selkärangassa, ettei näistä jää enää muistijälkiä ja mielen täyttää muut asiat.

Kun katselee omaa arkea, on sieltä helppo huomata paljon tapoja ja rutiineja. Otan vitamiinit heti ensimmäisenä aamulla, pistän aina avaimet taskuun kun lähden ulos, kuljetan läppärilaukussa aina kaikkia siihen ja puhelimeen liittyviä välineitä ja säilytän avaimia aina samassa paikassa. Suojelen itseäni rutiineilla. Rutiinit ja tavat tekevät maailmasta hallittavan.

Vuosien mittaan, olen omassa työssäni saanut havaita useita kertoja, miten nämä samat rutiinit joita tarvitaan estävät samalla uusien tapojen esiinmarssin. Usein meitä vaivaa työelämässä kiire tai ainakin kiireentuntu, josta kirjoitin omaa pohdintaani aikaisemmin. Kiire on tilanne, mikä vahvistaa taipumustamme takertua niihin toimintatapoihin, jotka on jo vahvasti omaksuttu ja niihin liittyy paljon rutiininomaista tekemistä. Yksinkertaisesti tässä tilanteessa ihminen ei tunnu olevan valmis ottamaan mitään vastaan toisista tavoista, vaikka ne voisivat helpottaa tätä kiirettä.

On olemassa kuitenkin yksi ryhmä, joka tuntuu olevan aina kiinnostunut uusista mahdollisuuksista. Sillä ryhmällä ei näytä olevan mitään yhteistä ikää tai taustaa. Nämä ihmiset ovat sellaisia, joilla on se jokin ihme pilke silmäkulmassa ja luontainen uteliaisuus kaikkiin uusiin asioihin. Tästä kirjoitin aikanaan tai oikeastaan sen puutteesta, koko blogin ensimmäisessä blogimerkinnässäni. Myöhemmin minulla on ollut ilo tutustua useisiin tämänlaisiin uteliaisiin ihmisiin Sometu-verkoston kautta.

Samassa työyhteisössä pidempään työskenneltyä on mielenkiintoista katsoa asioiden kehittymistä taaksepäin. Kun uudet mallit tulevat tarjolla ensimmäistä kertaa, ne yleensä aina hylätään järjestelmällisesti ja kielletään kiireen, hypen tai minkä nojalla milloinkin. Yksinkertaisesti ei haluta edes kuulla uusista mahdollisuuksista. Samat asiat tulevat esiin ajan mittaan eri suunnilta ja alkavat kypsyä mahdollisiksi tavoiksi toimia. Tällä hetkellä näyttää siltä että uusien toimintatapojen käyttöönottosykli on hieman asiasta riippuen kahdesta kolmeen vuoteen. Tämäkin vain osalla käyttäjiä.

Ei keksitty meillä!

Ari Turunen on kirjoittanut mainion kirjan: Ei onnistu! – vastustamisen kulttuurihistoriaa. Hän kertoo riemukkaalla tavalla miten uusien asioiden vastustaminen on ihmiskunnalla veressä. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka koittavat juurruttaa uusia tapoja toimia arkeen. Viimeistään tätä kirjaa lukiessaan, tajuaa ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Samalla on helppo hyväksyä se että tämä kaikki vastustaminen on jotain kovin inhimillistä – osa ihmisyyttä.

Yksi Turusen vastustamisen peruste on ettei idea ole keksitty meillä. Tämän huomaa itsekin hyvin arjessa. Tapoihin toimia sisältyy monesti omistajuus. Itse en näe sille tarvetta, mutta näin se vain tuntuu olevan. Dale Garnegie, puhuu tästä jenkkimyyntityyliin asioiden myymisestä niin että antaa toisten itse keksiä tarjotun idean. Eräänlaisena manipulointina siis.

Asioiden siirtyminen käytäntöön tulee yleensä eri ihmisten toimesta ja eri omistajuudella, kuin millä ne ovat ensin esitetty. Tapa toimia tai ratkaisu tulee tavallaan uutena ja omana asiana esille. Tämä ei ole oikeastaan mikään huono asia työyhteisön kannalta. Silloin omistajuus on mukana. Oleellista on että paremmat tavat toimia rantautuvat arkeen ja kehittävät työyhteisöä. Ehkä vievät hitusen sitä kiireentunnettakin pois.

Tämä ajatusketju on vielä kesken. Todennäköisesti palaan tähän vielä uuden merkinnän kera. Mietin miten voin omalla toiminnallani tukea sitä että ihmiset uskaltavat päästää hetkeksi irti rutiineista. Heittäytyä oppimisen pariin ja katsella taas niillä uteliailla silmillä uusia mahdollisuuksia. Miten voin tukea sen omistajuuden syntyä, joka saa toisen tuntemaan helpottavan työtavan omakseen?