Tuntuu kuin avoimuudenpohdinta tulisi vastaan joka paikassa. Itsekin olen miettinyt tätä käsitettä paljon tämän kevään aikana. Pysähdyin taas kerran lukiessani Seth Godinin blogista listaa eri tyyppisistä käsitteistä, missä viitataan avoimuuteen.

Sosiaalisen median yhteydessä puhutaan paljon avoimesta toiminnasta verkossa. Perusajatuksena on että kaikki tekeminen on näkyvissä verkossa ja kuka tahansa voi osallistua prosessiin. Mielestäni tämä on kaunis ajatus ja pyrkimisen arvoinen. Mitä enemmän mahdollistetaan ihmisten osallistuminen asioihin, sitä enemmän sitä myös tapahtuu. Vuorovaikutus taas lisää luonnostaan ihmisten välistä luottamusta ja sitä kautta myös hyvinvointia. Tähän tulokseen tuli myös Robert Putnam tutkiessaan sosiaalista pääomaa.

Tasa-arvoistava ja eriarvoistava verkko

Verkko on luonut uusia mahdollisuuksia monelle ihmiselle ja parantaneet elämänlaatua. Tällaisesta minulla on kokemusta esim. omassa työpaikassani Otavan Opistolla, jossa Nettilukio on mahdollistanut usealle ihmiselle täysivaltaisen opiskelun juuri verkon ansiosta. Ihmiset, joilla on fyysinen tai psyykkinen este, ovat koulukiusattuja tai heidän elämäntilanteensa vaatii esim. ammattiurheilun tai työn puolesta poikkeuksellisia järjestelyjä, ovat löytäneet ratkaisun opiskelusta verkossa. Tällaisella mahdollisuudella on selvästi tasa-arvoa tukeva voima. Sama efekti koskee tietysti myös muuta elämää kuin opiskelua.

Samalla kuitenkin verkko on monella tapaa välineenä vielä kovin kömpelö. Välineet eivät vielä ole tasolla, joka tekisi verkossa työskentelystä aidosti kaikille avoimen. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä ettei kaikilla ole pääsyä verkkoon ja tarvittavia taitoja käyttää verkkotyövälineitä. Tästä syystä esim. kunnallisen vaikuttamisenmalleja suunnitellessa on pakko miettiä myös vaihtoehtoisia teitä osallistumiselle – verkko ei vielä yksin riitä. Kouluttajilla ja viranomaisilla on tässä vielä työtä vuosiksi ellei vuosikymmeniksi.

Tiedon määrä

Verkossa olevan sisällön määrä kasvaa jatkuvasti räjähdysmäisesti. Hakukoneet ja muut tavat etsiä tietoa kehittyvät, mutta tietoa alkaa olla yksinkertaisesti niin paljon, että on helppoa olla huomaamatta jotain merkityksellistä asiaa vaikka sitä käsitellään kuin avoimesti verkossa tahansa. Onko tällöin verkossa toimiminen enää oikeasti avointa, jos se ei kohtaa niitä ihmisiä joita se voisi koskettaa?

Verkossa olevaan tietoon ja sen jakamiseen on syntymässä sekä sosiaalisia että teknisiä ratkaisuja. Erilaisilla palveluilla yhä useammat vinkkaavat omille verkostoilleen paikkoja ja sisältöjä joiden he uskovat tuttujaan kiinnostan. Itse teen tätä mm. Del.icio.us -palvelun kautta jatkuvasti. Semanttinen web tulee omalla tavallaan auttamaan tietojen yhdistelyä jatkossa ja toivottavasti näin lisätä myös tiedon löydettävyyttä. Tämä parempi löydettävyys taas puolestaan mahdollistaa, mitä ilmeisemmin, useamman ihmisen kohtaamisen verkossa.

Avoimuuden luonne

Itse olen törmännyt puhuttaessa avoimuudesta verkossa ja sosiaalisesta mediasta tietynlaiseen fundamentalismiin. Avoimuus on ehdotonta ja edellyttää kaiken jakamista verkossa. Tähän jopa painostetaan pahimmillaan.

On ehkä totta että uudentoimintatavan esiinmarssin alkuvaiheessa tarvitaan tietynlaista fundamentalismia. Ajatus pitää tuoda räikeänä läpi, jotta se pystyy puhkaisemaan vallalla olevan kulttuurin.

Fundamentalismin heikkous on vain se ettei se yleensä suostu näkemään asioissa niiden eri sävyjä. Minulle ei ainakaan maailman moninaisuus ei oikein koskaan mahdu yhteen näkökulmaan. Fundamentalisti ei kuuntele ja sitä kautta hän ei ole myöskään avoin muille näkökulmille. Ääriavoimuuden kannattaja onkin näin eräänlainen paradoksi – ollaksesi fundamentalisti avoimuuden puolesta puhuja, et todennäköisesti ole itse kovinkaan avoin.

Itse näen avoimuuden keskeisesti omana kykynä kuunnella toisia ja jakaa omaansa muille. Molemmat ovat taitoja, jotka opitaan ja niissä voi aina oppia paremmaksi. Siksi avoimuuden käsitteeseen pitää liittää myös oppiminen – meidän pitää pystyä näkemään toisissamme ja itsessämme se miksi voimme tulla, eikä vain arvioida itseämme nykytilan kautta. Eli ehkä avoimuus onkin pohjimmiltaan mielentila johon pyrkiä.

Mielestäni verkko on vain uudehko väline, jolla voidaan tukea avointa toimintatapaa entistä tehokkaammin. Se ei itsessään tee tai ole tekemättä asioista avoimia. Oma kokemukseni on että niissä piireissä, joissa vaikutan verkossa, on vain paljon sen luontoisia ihmisiä joissa tällaista toimintatapaa tukevat piirteet ovat sisäänrakennettuna. Tästä keskustelimme Helge V Keitelin kanssa Qaikussa.

Kasvunmahdollisuuden näkeminen avaa avoimuuteen myös pitkäjänteisen oppimisen tilan. Oppimisessa on mielestäni tärkeintä vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen pitää säilyä myrskyistä ja kaikista käänteistä huolimatta. Kasvu avoimuuteenkin tapahtuu tällaisessa tilassa, pitkän ajan kuluessa vuorovaikutuksessa yhdessä muiden kanssa. Yritysten ja erehdysten kautta.