Utelias mieli on oppiva mieli

"I have no special talents. I am only passionately curius" - Albert Einstein
Minulla on ollut onni olla paljon tekemisessä ihmisten kanssa, joita yhdistää luontainen uteliaisuus ja innostuminen uusista asioista ja erilaisista kokeiluista. Mielestäni Sometun keskeinen liimatekijä on juuri tässä – sometulaiset saavat jakaa uteliaisuutensa ja innostuksensa ihmisten kanssa saaden toisiltaan vastakaikua. Ihmiset hakeutuvat luonnostaan sellaiseen ympäristöön, mikä hyväksyy heidät.
Olen jo pitkään ihmetellyt, mihin oppimisen ilo häviää niin monesta meissä. Jokainen näkee sen lapsissa, miten aidon uteliaita he ovat kaikesta mitä ympärillään tapahtuu. Jostakin syystä aikuisten maailmassa tästä uteliaisuudesta ja innostumisesta tulee joidenkin mielestä rasite. Utelias ja innostuva ihminen halutaan rauhoittaa jaettuun apatiaan ohjaamalla kehitysmielinen takaisin realistien ryhmäkuriin. Kuitenkin oppiminen, joka yleensä parantaa meidän hyvinvointia, lähtee tietystä uteliaisuudesta.
Huomaan itse turhautuvani monesti siitä, kun huomaan että pystyisin auttamaan tekemään asiat helpommin, mutta toinen ei ole valmis vastaanottamaan ajatuksia. Moni meistä sulkee uudet mahdollisuudet pois milloin milläkin perusteella. Onneksi mukaan mahtuu myös paljon onnistumisia. Ajan myötä oppii myös valitsemaan reittejä, joiden kautta voi välttää ainakin osan näistä torjunnoista. Aina mahtuu kuitenkin joukkoon tilanteita, missä muutoksen pitäisi lähteä yksilöstä itsestään.
Mitä voimme tehdä niiden ihmisten hyväksi, jotka eivät ole valmiita ottamaan mahdollisuuksia vastaan vaikka ne varmasti helpottaisivat heidän elämäänsä? Perusedellytys ottaa uusia toimintatapoja omassa työssään tai muuten elämässä on olla vastaanottavainen. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä että pitää löytää jokin kanava, mitä toinen kuuntelee tai sitten ihmisen pitää itse herätä tunnistamaan itsessään niitä mekanismeja, joilla sulkee itseltään ovia edestään.
Olen päättänyt kirjoittaa useamman blogimerkinnän sarjan haasteista, mitä olen itse kohdannut tilanteissa, missä olen ollut tarjoamassa uusia toimintatapoja yhteiseen käyttöön eri foorumeilla. Yleensä nämä uudet toimintatavat, minkä käyttöönoton kanssa olen paininut ovat liittyneet sosiaalisen median toimintatapoihin ja välineisiin. Tarkoitukseni ei ole syyttää tai kohdistaa tätä kenellekään. Osa näistä mielenmuureista on sellaisia, mitkä olen saanut puhkoa myös henkilökohtaisesti.
Omat reaktiomme eri tilanteissa, suhtautumisemme asioihin ja toimintatapamme yleensä ovat monesti kulttuurisesti opittuja tai tunneperäisiä. Luomme tavallaan itse muureja ympärillemme. Nämä muurit ovat luonteeltaan pirullisia. Me emme juurikaan tunnista niitä itsessämme, vaan turhan usein ne ovat meille itsellemme täysin kätkettyjä. Yksi hyvä tapa näiden muurien – edistymisen lukkojen purkaminen lähtee niiden tunnistamisesta. Tunnistamisen tueksi asiat on taas hyvä kuvata.





Minä olen joutunut kovimman kautta törmäämään siihen kipuun, jota tuottaa, kun toinen ei anna auttaa itseään ja kun näkee, että toinen on menossa kohti jonkinlaista katastrofia, tuhoa. On hirveää joutua hyväksymään se, että viime kädessä jokainen kantaa itse vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan. Silti se on varmaan yksi kovimmista asioista myöntää: en voi auttaa, koska toinen ei ota apuani vastaan. Ei tahdo ottaa tai ei voi ottaa.
Niinpä ongelma ei olekaan välttämättä siitä, etteikö auttamisen mekanismeja olisi, etteikö olisi menetelmiä ja keinoja neuvoa ja opettaa ja auttaa. Kyse ei ole puhtaasti enää motivaatiostakaan: jokainen haluaa selvitä ongelmistaan ja vaikeuksistaan. Meidän kulttuurissa on jotenkin sisäänrakennettuna selviämisen eetos, joka johtaa vääristyneeseen käsitykseen siitä, että on viimeiseen asti taisteltava yksin, selvittävä itse. Avun pyytäminen nähdään silloin heikkoutena. Ongelman ydin on siinä, miten silloiin voi viestittää toiselle, että hän ihan oikeasti tarvitsee apua ja että sitä voisin ja haluaisin antaa. Miten auttaa toista näkemään, että ei ole häpeä olla neuvoton ja pyytää apua, siis ettei se riko eikä heikennä vaan voimauttaa?