Artikkelin Utelias mieli on oppiva mieli kommentit http://www.villevenalainen.net/2009/06/06/utelias-mieli-on-oppiva-mieli/ Tämä sivusto on henkilökohtainen matkakertomus, oppimistarina, jossa reflektoin omaa oppimistani. Tarina on joukkotapahtumia mitä elää ajassa ja kipinöitä siitä mitä ne minussa herättävät. Erityinen mielenkiintoni kohde on miten verkko ja erityisesti sosiaalinen media muuttaa vähitellen tapaamme toimia ja sitä kautta koko yhteiskuntaa. Muita yleisempiä teemoja ovat oppiminen yleensä, vuorovaikutus, vaikuttaminen, teknologia sekä teknologian ja ihmisen välinen suhde. Fri, 05 Mar 2010 16:40:46 +0200 http://wordpress.org/?v=2.8.4 hourly 1 Kirjoittaja: Innostus on hyvä liima | verkko-opettajan palapeli http://www.villevenalainen.net/2009/06/06/utelias-mieli-on-oppiva-mieli/comment-page-1/#comment-765 Innostus on hyvä liima | verkko-opettajan palapeli Fri, 26 Jun 2009 08:43:46 +0000 http://www.villevenalainen.net/?p=248#comment-765 [...] niin puhuttelevan postin Ville Venäläisen blogista että linkitän tähän. Sometu on tänä talvena tullut minullekin merkitykselliseksi paikaksi vaihtaa ajatuksia ja [...] [...] niin puhuttelevan postin Ville Venäläisen blogista että linkitän tähän. Sometu on tänä talvena tullut minullekin merkitykselliseksi paikaksi vaihtaa ajatuksia ja [...]

]]> Kirjoittaja: anita rubin http://www.villevenalainen.net/2009/06/06/utelias-mieli-on-oppiva-mieli/comment-page-1/#comment-735 anita rubin Mon, 15 Jun 2009 19:36:12 +0000 http://www.villevenalainen.net/?p=248#comment-735 Minä olen joutunut kovimman kautta törmäämään siihen kipuun, jota tuottaa, kun toinen ei anna auttaa itseään ja kun näkee, että toinen on menossa kohti jonkinlaista katastrofia, tuhoa. On hirveää joutua hyväksymään se, että viime kädessä jokainen kantaa itse vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan. Silti se on varmaan yksi kovimmista asioista myöntää: en voi auttaa, koska toinen ei ota apuani vastaan. Ei tahdo ottaa tai ei voi ottaa. Niinpä ongelma ei olekaan välttämättä siitä, etteikö auttamisen mekanismeja olisi, etteikö olisi menetelmiä ja keinoja neuvoa ja opettaa ja auttaa. Kyse ei ole puhtaasti enää motivaatiostakaan: jokainen haluaa selvitä ongelmistaan ja vaikeuksistaan. Meidän kulttuurissa on jotenkin sisäänrakennettuna selviämisen eetos, joka johtaa vääristyneeseen käsitykseen siitä, että on viimeiseen asti taisteltava yksin, selvittävä itse. Avun pyytäminen nähdään silloin heikkoutena. Ongelman ydin on siinä, miten silloiin voi viestittää toiselle, että hän ihan oikeasti tarvitsee apua ja että sitä voisin ja haluaisin antaa. Miten auttaa toista näkemään, että ei ole häpeä olla neuvoton ja pyytää apua, siis ettei se riko eikä heikennä vaan voimauttaa? Minä olen joutunut kovimman kautta törmäämään siihen kipuun, jota tuottaa, kun toinen ei anna auttaa itseään ja kun näkee, että toinen on menossa kohti jonkinlaista katastrofia, tuhoa. On hirveää joutua hyväksymään se, että viime kädessä jokainen kantaa itse vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan. Silti se on varmaan yksi kovimmista asioista myöntää: en voi auttaa, koska toinen ei ota apuani vastaan. Ei tahdo ottaa tai ei voi ottaa.

Niinpä ongelma ei olekaan välttämättä siitä, etteikö auttamisen mekanismeja olisi, etteikö olisi menetelmiä ja keinoja neuvoa ja opettaa ja auttaa. Kyse ei ole puhtaasti enää motivaatiostakaan: jokainen haluaa selvitä ongelmistaan ja vaikeuksistaan. Meidän kulttuurissa on jotenkin sisäänrakennettuna selviämisen eetos, joka johtaa vääristyneeseen käsitykseen siitä, että on viimeiseen asti taisteltava yksin, selvittävä itse. Avun pyytäminen nähdään silloin heikkoutena. Ongelman ydin on siinä, miten silloiin voi viestittää toiselle, että hän ihan oikeasti tarvitsee apua ja että sitä voisin ja haluaisin antaa. Miten auttaa toista näkemään, että ei ole häpeä olla neuvoton ja pyytää apua, siis ettei se riko eikä heikennä vaan voimauttaa?

]]>