Haaste 1 – Tietäminen
Tämä merkintä on osa sarjaa, jossa käyn läpi piirteitä, mitkä olen tunnistanut olevan esteenä uuden omaksumiselle tai sen mahdollistamisessa muille. Ideana on kuvata piirteitä, jolloin ne tulevat tunnistettaviksi. Tunnistaminen taas auttaa ottamaan piirteen huomioon vastaan tulevissa tilanteissa uudella tavalla.
Yksi merkittävästi minuun vaikuttanut kirja on Solving Tough Problems – An Open Way of Talking and Listening and Creating New Realities. Kyseessä on Adam Kahanen oman työuransa kokemuksen pohjalta kirjoittama kirja oikeasti vaikeiden ongelmien ratkomisesta. Hän puhuu ongemista, kuten aparthaid tai sodat joissa tehdään kansanmurhia. Hänen merkittävin saavutuksensa onkin ollut olla purkamassa aparthaidia yhdessä Nelson Mandelan ja kumppaneiden kanssa.
Adam Kahane kuvaa kirjassaan miten oikein tehty dialogi avaa uusia maailma, mahdollistaa, innostaa ja yhdistää. Dialogi, jossa osataan oikeasti kuunnella ja jakaa ajatuksia. Kirja on lukemisen arvoinen ihan siitä riippumatta mihin uskoo tai mitä työkseen tekee. Kirja käsittelee upeasti avoimuutta, kuuntelemista, läsnäoloa, tarinointia paremmasta tulevaisuudesta ja oikeaa keskustelua. Hieno opus.
Kirjassa on yksittäinen lause, mikä pysäytti minut erityisesti: “Kuuntelemattomuus alkaa tietämisestä”. Aivan pirun osuvasti kiteytetty. Ihmisten välisissä ristiriidoissa tuntuu todella olevan yhteistä se vastapuolien vankka käsitys siitä mitä toinen on ja mitä toinen ei ole. Kun tietää mitä toinen on, miten hän toimii ja ajattelee, ei tarvitse enää vaivautua kuuntelemaankaan. Tästä tiedosta ihminen hakee itselleen oikeutuksen toimia miten parhaaksi näkee, mikä pahimillaan ilmenee sotina.
Sodat ovat ääritapauksia, mutta tuo sama tietäminen näkyy meidän arjessa joka päivä. Jeff Hawkings on kirjassaan On Intelligence kuvannut aivoteoriansa, jonka pohjalta hän väittää että erilaiset stereotypiat ja yleistykset ovat seuraus meidän aivojen tavasta oppia. Sitä ei hänen mukaansa voida koskaan täysin välttää. Muistele, milloin viimeksi olet toiminut sen perusteella, kun tiedät mielestäni mitä toinen ajattelee tai miten hän aina toimii? Minä olen ainakin saanut tunnistaa tämän itsessäni tämän monta kertaa. Tosin olen tietoisesti opetellut tunnistamaan näitä tuntemuksia ja tilanteita missä ne syntyvät. On lähes surkuhupaisaa huomata, miten vaikeaa oikea avoin kuuntelu on. Onneksi sitä voi kuitenkin oppia. Pitää oppia tunnistamaan milloin raamittaa toisen ihmisen jonkun stereotypian mukaan tai oman tunnetilansa valossa.
Tietäminen estää kuuntelemisen ja kun ei kuuntele ei synny vuorovaikutusta. Kun ei ole vuorovaikutusta ei tapahdu myöskään oppimista. Tämä on käsittääkseni myös Kahanen oppimien mukaan syy siihen, miksi pohjimmiltaan maailmalla eri kriisipesäkkeet säilyvät vuodesta toiseen epävakaina. Tällä tapaa poliittisesti epävakaa tila on tavallaan oppimisen kannalta vakaa – siinä ei tapahtu muutosta.
Kuuntelemattomuus on piirre, jolla voi sulkea itseltään oven syvempään ymmärrykseen. Tällöin tästä on lähinnä harmia yksilölle itselleen. Tietämisellä on kuitenkin olemassa myös ikävämpi muoto mikä liittyy vallankäyttöön. Koko työurani ajan olen saanut aika-ajoin kuulla keskusteluja, joissa joku päättävä taho kuvaa sitä mitä ihmiset ovat ja mitä he eivät ole. Tämän oman tietämisen varassa tehdään myös päätöksiä siitä mitä mahdollisuuksia toisille annetaan. Verkkofoorumeilla estetään keskustelu väitteillä, kuten “joku puhuu siellä asiattomuuksia” tai “ties vaikka tuo sinne jotain pornolinkkejä”. Sama ilmiö toistuu niin yksityisillä sivustoilla kuin julkisissakin palveluissa. Julkispalveluissa suljetaan kaikki mahdollinen käytettävyys tietoturvan perusteella. Tämäkin pohjimmiltaan perustuu käsitykseen, jonkun tahon “tietoon” siitä millaisia muut ihmiset ovat.
Jos haluamme auttaa sosiaalisen median toimintatapojen tai minkä tahansa uuden toimintatavan sisäänmarssissa, pitää meidän muistaa olla tietämättä mitään toisista ihmistä. Meidän pitää keskittyä kuuntelemaan ja mahdollistamaan asioita. Löytää toisten sisäinen motiivi tulla tähän maailmaan ja toivoa että toinen kuuntelee. Se että alamme kuunnella, on kuitenkin jokaisen meidän oma päätös.
Kiitos kirjavinkistä! Artikkelisi kolahti, koska samoja asioita pohdin minäkin jatkuvasti niin yksityiselämässä kuin omassa työssäni. Pitäisi useammin uusissa tilanteisssa muistaa hakea itsestään “Beginner’s mind” -moodi, jolla lähtee liikkeelle. “Tietäminen” vain säästää aikaa ja tekee elämän helpommaksi – lyhyellä aikavälillä.
Kävin sitten myös tilaamassa kirjan, koska kaikki muukin löytämäni tieto viittasi siihen, että kannattaa lukea. Se on iloista odottelua nyt
Kiitos Outi. On aina kiva saada palautetta. Tämä blogi on oma tapani jäsentää ajattelutyötä mitä muutenkin teen, siis eräänlaista ihmisenä kasvamista. Uskon että tuo tietäminen on yksi perusongelma koko ihmiskunnalla, joten emme ole tämän asian kanssa yksin
Olisi kiva kuulla kommenttejasi kirjasta, kun olet lukenut sen.
Kyky käydä oikeaa dialogia varmasti ratkaisu moneen ongelmaan. Tuntuu vaan, että liian usein sen perimmäinen idea helposti ymmärretään ihan nurinpäin. Keskusteluissa arvostetaan sitä joka pystyy nostamaan OMAN näkemyksensä selkeästi esille ja voittamaan muut puolelleen ja keskusteluista tuleekin väittelyitä. Etsittäessä parasta vaihtoehtoa toteuttaa jokin asia vannotaan kilvoittelun nimiin. Ja sitä kautta yhteistyökumppaneista tulee yhtäkkiä kilpailijoita.
Jos taitaisimme paremmin tuon dialogin taidon (puhutaan siitä sitten keskustelun, tekemisen, sotimisen ja ihan millä vaan tasolla) kaikki olisikin helppoa. Harmillisen usein kuitenkin asioita ratkaistaan kilpahuutona, jossa pärjää vain kovalla äänellä. Ja silloin nekin jotka dialogin taitaisivat joutuvat turvautumaan ääneensä, jolloin dialogin kautta saatava hyöty ja yhdessä tekemisen ilo onkin silmänräpäyksessä menetetty.
Timo, tuo omistaminen on yksi haaste listallani, mitä meinasin purkaa. Saa nähdä merkitseekö tuo sana meille samaa, vai olenko minä vain tietävinäni mitä tarkoitat.
Jos ihminen ei voisi ollenkaan määritellä, tyypitellä, yleistää ja luoda stereotypioita ja sitä kautta “tietää jotain ennalta” toisesta, vuorovaikutus muuttuisi aika hankalaksi. Kaikki pitäisi oppia uudestaan jokaisessa erillisessä tilanteessa ja keskustelussa ja se veisi kohtuuttomasti aikaa. Tarkoittaako Jeff Hawkings kirjassaan tätä?
On pakko ladata mielessä oletuksia toisesta, jotta ylipäänsä keskustelu olisi mahdollista. Näitä oletuksia tai oletuksien aihioita mieli kerää koko ajan eleistä, liikkeistä, ilmeistä yhtä hyvin kuin puheesta, sanoista, äänensävystä, siitä, miten tunnelatautunut tilanne on… Mieli on aika ihmeellinen tietokone siinä suhteessa, että se pystyy tekemään todellisuudesta meille kokonaisen ja merkityksellisen pienen pienistä viitteistä ja asioista ja ilmiöistä. Ja uutta on mahdotonta oppia, ellei ole rakentunut jonkinlaista aikaisempaa viitekehystä tai mallia, johon uuden tiedon voi liittää. Ei voi ymmärtää design-tuolia, esimerkiksi Jacobsenin munatuoli on absurdi ja kummallinen elementti, jos ei ole mielessä jo jonkinlaista tuolin “ideaa”. Samalla tavalla pienet eleet on sisäistetty tiettyjen mielenliikkeiden tai ajatusten “ideoiksi” — voimme vaikka vain jotenkn tietää, että toinen ei esimerkiksi puhu totta tai toinen on hermostunut, vaikka on aika hankala määritellä, mistä se tieto tulee.
Ongelmia nousee silloin, kun nämä ennakko-oletukset istuvat mielessä niin tiukassa, että niitä ei mikään murra, varsinkaan tosiasiat. Joskus esimerkiksi poliitikkojen tv-väittelyissä näkyy selvästi tämä: dialogia ei voi syntyä, koska keskustelijat eivät kerta kaikkiaan uskalla, kykene tai halua irrottautua siitä tietämisen tilasta, joka heillä on ja jonka kautta he ovat sekä toisen että tilanteen jo etukäteen määritelleet. Näennäiskeskustelua siis.
Käsittääkseni Jeff Hawkings ajaa suunnilleen tuota takaa. Ihminen muodostaa malleja asioista, jotka aktivoituvat sen mukaan mikä malli on lähinnä sitä syötettä minkä aivot saavat.
Kommenttisi pysäytti miettimään asiaa. Yksi aivojen piirre suhteessa havaintoihin, on niiden uskomaton kyky täydentää syötettä tuntemiksiin kokonaisuuksiksi. Teemme tätä jatkuvasti. Emme kuule tai näe kaikkea selvästi, mutta aivomme tunnistavat kuitenkin asiat hämmästyttävän hyvin. Tämä on yksi aihe mitä Hawkings käsittelee kirjassaan.
Kuunteleminen on yhtä lailla havaintojen tekemistä kuin vaikka katsominen. Ehkä tämän toisen ihmisen kuuntelemisen juttu onkin tunnistaa se seikka että mitä ensin kuulemme ei ole koko totuus tai se mitä voimme siitä tunnistaa. Se on sama tilanne kuin katselemme vaikkapa Dalin maalaamaa taulua. Aluksi kuvassa näkyy ehkä valuvat kellot, mutta katsomalla pidempää tunnistaa paljon muitakin yksityiskohtia. Ehkä toisen kuuntelemisen salaisuus onkin kuunnella pidempää eikä vain tarkemmin.
…niin, ja niihin valuviin kelloihin tulee silloin vähitellen mielleyhtymiä, alkaa ymmärtää niiden symboliikkaa. Samaten ihmisen “symboliikkaa”, sitä mitä hän oikeasti yrittää tarkoittaa haluaa sanoa, kaiken puhumisen takana. ja siinä, (hei nyt tämä juttu aukeaa!) tarkkailussa on se ei-tietämisen ydin, se että on täysin avoin sille toiselle, asialle puhumisen takana. Ei se ei-tietäminen tarkoitakaan sitä, ettei saisi olla ennakkokuvia ja mielipiteitä, koska niitä on oltava, jotta maailmasta ylipäänsä saisi tolkkua. Vaan se tarkoittaakin sitä, että ei anna niiden vaikuttaa siihen, miten toista kuuntelee ja mitä haluaa hänen olemisestaan ja sanomisestaan oivaltaa. Siis miten lähelle uskaltaa mennä ja antaa toisen tulla… Voisko se olla näin?
(Oikeastaan vielä, se Arne Jacobsenin munatuoli ON aika absurdi kapine, yritäpä istua siinä.)
Luin Kahanen kirjaa ollessani kesälomamatkalla Prahassa, minusta aika sopiva näyttämö teokselle
Minulle tuli hyvin samansuuntaiset fiilikset kirjasta kuin sinulla. Tämä oli minusta yksi vaikuttavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Myös lähdeluettelossa on kaikenlaista kiintoisaa tutkittavaa. Tulee heti mieleen n kpl erilaisia opetusohjelmia, joiden kirjallisuuslistaan tätä suosittelisi, mm. johtamis- ja esimieskoulutuksiin. Kirjoitin kirjan pohjalta omaan blogiini vähän pidemmästi: http://outilammi.blogspot.com/2009/08/varo-liika-tietaminen-voi-vaarantaa.html