Neuvostoliiton sortuminen oli monelle yllätys. Juttelin asiasta pari viikkoa sitten Kimmo Kevätsalon kanssa, joka kertoi oman kokemuksensa varassa, miten ennen romahdusta oli aivan tavallinen näky nähdä keskellä päivää nuoria työssä käyviä  ihmisiä ryyppäämässä päivät pitkät kaduilla. Ryyppääminen oli varsin yleistä, valtio luhistui yksinkertaisesti siihen tosiseikkaan, ettei riittävän moni tehnyt mitään hyödyllistä vaan keskittyi esim. puistokemiaan. Tätä tukee myös tuore tutkimus juomisesta Venäjältä. No ehkä tämä selittää kuitenkin miksi venäläinen vodka on niin hyvää. Sen kehittäminen tuskin hiipui tällaisessa ympäristössä.

On kiehtovaa miettiä mitä merkkejä mahdollisesta romahduksesta tai merkittävästä käännekohdasta on havaittavissa tämän päivän maailmassa. Jostakin syystä suurimmalla osalla ihmisiä on taipumus uskoa että tulevaisuus jatkuu niin kuin menneisyys ja mahdolliset isot muutokset kuulostavat mahdottomilta. Näin kävi myös Neuvostoliikon kohdalla. Muutos tuli silti ja selvästi eri merkkejä tulevasta oli havaittavissa, jos niitä pysähtyi miettimään.

Paolo Freire puhui ajan järjestä. Jokaisella aikakaudella on oma järkensä ja aikakausi lakkaa olemasta kuin se on se on tavallaan selittänyt itsensä. Olemme eläneet teollista aikakautta ja sen järki alkaa olla puhki kulunut. Freiren tavalla ajatella, voisi sanoa uuden järjen olevan kasvamassa vanhan tilalle. Uskon että sosiaalinen media on yksi keskeinen ilmentymä isommasta ajanjärjen muutoksesta mikä on nyt käynnissä.

Microsoft on yksi merkittävä teollisen aikakauden yritys, joka on hyödyntänyt omassa toiminnassaan pitkään dominoivaa asemaansa. Sen järki on vahvasti teollinen edelleenkin, vaikka se pyrkiikin mukautumaan uuteen aikaan live-palveluillaan ja Bing -hakukoneillaan. Se on tehnyt pitkin matkaa merkittäviä virhearvioita, mutta on ison markkinaosuutensa turvin pystynyt aina nousemaan suosta edes kunnolla uppoamatta siihen välillä. Jopa internetin merkityksen virhearviokaan ei pysäyttänyt firmaa. Ei ainakaan vielä. Yksi keskeinen selviytymistapa Microsoftilla on ollut matkia muita, mitä se edelleen tekee mm. epätoivoisella kilpailulla hakukoneneiden herruudesta. Uusi Bing.com -hakukone muistuttaa erehdyttävästi Googlea, mutta on kuulemma jotenkin parempi. Toiminnan henkeen on kuulunut ostaa firmoja pois, jotka ovat käyneet läpi suunnittelu- ja kasvukivut uuden kanssa tai sitten he ovat tehneet opittuaan toisten kuvioista itse paremman tai riittävän hyvän perästä. Tämä suuren strategia ei vain tunnu enää toimivan yhtä hyvin tänä päivänä kuin ennen. Googlet ja Facebookit ovat kiusallisia yrityksiä, kun niitä ei saa ostettua. Ja mikä pahinta, heillä on jo ne asiakkaan, kaverien kaveripiirit, mistä jälkijunassa tulija on auttamatta ulkona.

Teolliseen valta-ajatteluun kuuluu myös osallistuminen kasvatussektorille. Tästä olen kirjoittanut oman kritiikki Live@edu -palvelua kohtaan. Jos tässä yrittää tulkita Freiren ajatuksen juoksua, edustaa tämänkin teollisesta järkeä. Jotain sellaista maailmaa, joka perustuu raakaan kilpailuun ja valtaan eikä yhdessä tekemiseen ja luottamukseen. Lapset on hyvä saada adaptoimaan oma tekniikka ajoissa, jotta he luontevasti pysyvät leirissä – tavallaan heidätkin pitää omistaa tämän järjen mukaan. Jokseenkin pelottava ajatus.

Enää ei riitä tuote, pitää olla seuraajia ja osallistujia

Google, Apple ja muut uuden järjen yritykset ovat olleet teollisen aikakauden yrityksille paha pala purtavaksi. He eivät pelaa enää samalla logiikalla, vaan kehittävät tuotteita yhdessä asiakkaidensa kanssa vuorovaikutuksessa. Kyseessä ei ole enää pelkkä kulutustuote vaan palveluihin ja tuotteisiin syntyy asiakkailla syvempi omistajuus yhteisen historian myötä.

Uusia yrityksiä kuvastaa myös good-will. Microsoft ei omista tällaista mainetta. Ei ole lainkaan harvinaista kirjoittaa Micro$oft näin dollarilla, s-kirjaimen sijaan. Mielestäni se kuvastaa aika hyvin yleistä kuvaa siitä mitkä yrityksen arvot ovat ihmisten mielissä. Viimevuosille mahtuu mm. OOXML-runttaus, jossa yritys yritti viedä nopeutetulla käsittelyllä ODF-standardin kanssa kilpailevan oman standardinsa läpi. Kaksitoista riisiä paperia siis 6000 sivua speksiä olisi pitänyt hyväksyä muutamassa kuukaudessa. Tämä vastaa yleistä linjaa muutenkin, sen sijaan että tehtäisiin yhdessä, niin halutaan omistaa ja määrätä eikä jakaa ja tehdä yhdessä. Tämä linja on jatkunut ihan näihin päiviin, kuten esim Outlookin html -yhteensopimattomuuskiista kuvastaa.

Internet Explorer on ollut vuosia varsinainen riesa sovelluskehittäjille. Selain ei tue yleisiä standardeja ja edellyttää huomattavaa lisätyötä, jotta eri websovellukset toimivat myös tämän selaimen eri versiolla, joissa niissäkin on huomattavaa vaihtelua. Kenen edunmukaista tällainen kehittäminen on? En tunne syitä tämän takana, mutta minä en mahda sille mitään että minulle tämä näyttäytyy äärimmäisen ylimielisenä käytöksenä asiakkaita kohtaan ja varsinaisena eri tahojen resurssien hukkaamisena maailmanlaajuisesti.

Tänään tuli tieto Windows 7:n hinnasta Euroopassa. Hinta on kaksinkertainen verrattuna hintaan Yhdysvalloissa. Taustalla on osaltaan EU:n kanssa käyty oikeudenkäynti, jossa asetuttiin vastustamaan Microsoftin taipumusta estää kilpailua sitomalla tuo samainen selainen kiinteäksi osaksi omaa käyttöjärjetelmäänsä. Jälleen tästä syntyy maku määräilystä ja hallinnasta, mutta missä on asiakkaan kuuntelu ja tukeminen? Käytännössä nyt näyttää siltä että mahdollisia asiakkaita rangaistaan siitä että EU puuttui siihen että yritys vääristää omalla toiminnallaan kilpailua ja sitä kautta kehitystä. Itse olen siirtynyt Microsoftin tuotteista pois puolitoista vuotta sitten, kun havaitsin että Apple on vain yksinkertaisesti helpompi käyttää ja vakaampi. Tällaiset mielenosoitukset tuskin kääntävät ainakaan asiakasvirtaa kohti Microsoftin tuotteita ja palveluita.

Ai mitenkö tämä liittyy ex-neuvostoliittolaisten ryyppäämiseen? Mielestäni tässä on havaittavissa samanlainen virtahepo silmien edessä. Kyseessä ongelma, häiriökäyttäytyminen,  josta ei hirveästi puhuta ääneen. Tällainen käytös voi voi laueta hyvin jonakin päivänä silmille. Uuteen järkeen kuuluu avoimuus ja yhdessä tekeminen. Isoiltakaan pelureilta ei enää hyväksytä sooloilua ja pomottamista. Ihmiset eivät enää seuraa isoa auktoriteettiä. Ihmiset alkavat herätä siihen että he ovat aina yhdessä isompia.

Pystyykö Microsoft alkamaan uuden elämän ja lakata tekemästä yksin omiaan, kuuntelematta muita ja erityisesti asiakkaitaan? Ainakin toivon sitä, mutta jos tällainen meno jatkuu, uskon että yhä useampaa alkaa houkutella vaihtoehtoiset ratkaisut hoitaa omat asiansa. Jos tällainen kehitys etenee, niin tästä voi hyvinkin seurata yhden jättiläisen tuho. Toivottavasti maalailen vain piruja seinälle, en toivo millekään yritykselle tuhoa, mutta reilua peliä kyllä toivon kaikilta kaikille.