Artikkelin Nyt meni metsään pahemman kerran kommentit

Kirjoittaja: anita

anita — Thu, 27 Aug 2009 08:39:10 +0000

Luin ja kommentoin merkintääsi henkilökohtaisesti, koska se oli niin kipeää ja herkkää. Kirjoittajalle tällainen tilanne on tuttu: minne asti on oikeus mennä rehellisyyden ja avoimuuden nimissä ja missä tulee sellainen moraalinen raja vastaan, jonka yli ei pitäisi mennä. Tätä samaa ongelmaa pohditaan myös julkisuudessa. Onko oikein taiteilijan piirtää rivoja tai ahdistavia (pila)kuvia julkisuuden henkilöistä siksi, että hän tällä tavalla purkaa omia ahdistuksiaan, pelkojaan, traumojaan? Onko oikein sananvapauden nimissä paljastaa toisesta ihmisestä henkilökohtaisia asioita julkisuudessa ilman hänen lupaansa ja perustella sitä sillä, että ihminen antaa luvan siihen pelkästään jo sillä että hän on julkisuudessa?
Kirjallisuudessa tästä on paljon puhuttu. Jokainen kirjailija (ja runoilija) tietää, että oma kirjoittaminen, asiiden, ihmisten, tapahtumien, tunteiden kuvaus on aina valtavassa velassa niille lähimmille, joiden kanssa päivittäin on tekemisissä. Missä menee yksityisyyden raja, miten paljon pitää tai saa paljastaa? Mikä on rehellisyyden kriteeri?
Itsestään kirjoittaminen kun ei ole mahdollista ilman niitä ihmisiä lähellä. Kun me emme ole irrallisia, riippumattomia olentoja vaan meidän olemisemme on aina riippuvaista toisita ihmisistä. Filosofi Charles Taylor sanoo, että me jokainen peilaamme itseämme jatkuvasti toisista (toisten sanoista, ajatuksista, tunteista, teoista, valinnoista jne.) lähellämme, jotta ollenkaan voisimme ymmärtää keitä me itse olemme. Jos sitä ei ymmärrä, ei voi myöskään kehittyä ihmisenä.

Kirjoittaja: Armi

Armi — Mon, 10 Aug 2009 21:26:09 +0000

Luinpa minäkin tuon postauksen (kuten lähes kaikki kirjoittamasi), mutta en silloin kommentoinut sitä. Nyt en enää kunnolla muista, mitä kaikkea kirjoitit, mutta mieleeni jäi kunnioitettava avoimuutesi ja myös (hieman jopa vaivaamaan) se, mitä puhuit koulun ja opetuksen soveltuvuudesta erilaisille oppilaille. Joillekin sopii “perinteinen”, toinen tarvitsisi toisenlaista. Kirjoituksesi liittyi samaan teemaan kuin Qaikun keskustelu Smartboardeista ja opettajien asenteesta uusiin asioihin. Miksi jäin pohdiskelemaan asiaa? Koska olen opettaja, jolle perinteinen koulusysteemi sopi ja sopii, mutta joka yrittää kehittää ja kehittyä. Aikuisten opettajana tunnen olevani myös tilanteessa, jossa pitäisi osata luoda siltoja eri kulttuurisukupolvien (mainitsit jonkun tutkijan?) välille.
Sanna ja Anne kirjoittavat viisaasti bloggaajan vastuusta muita kohtaan. Minä olen päättänyt pitää lähipiirin omassa pikku blogissani vain vähäisessä osassa ja vain positiivisessa yhteyksessä. Ei silti, etteikö negatiivista joskus olisi. Elämässä on.

Kirjoittaja: Anne Rongas

Anne Rongas — Sun, 09 Aug 2009 15:50:52 +0000

No hups. Piti oikein käydä Googlen välimuistista lukemassa ja täytyy sanoa, että ei se näin ulkopuolisen silmin näyttänyt mitenkään erikoiselta. Mutta toisaalta on ihan eri asia, miten asian kokee osallinen, joka liittää itse siihen muita merkityksiä.

Sinänsä kannatan lämpimästi sellaista linjanvetoa, jota Sannakin kuvaili tuossa edellä.

Eräs tuttavani tavan takaa kirjoittaa blogiinsa muista ihmisistä arvioivaan ja arvostelevaankin sävyyn. Vaikka hän käyttää peitenimiä, minä tietenkin tuttavana tiedän kenestä on kysymys. Aika paljon oudoksutti omien vanhempien mollaaminen tai kaukaisen tuttavan miesystävän elämäntapojen paheksuminen. Minä en ainakaan halua joutua siihen blogiin. Enkä kenenkään joutuvan omaani – vasten tahtoaan.

Rajoja löytää käymällä rajalla ja toisinaan ylitämällä sen. Paluu useimmiten on.

Kirjoittaja: Sanna B.

Sanna B. — Sun, 09 Aug 2009 12:17:52 +0000

Oho, enpäs ole tässä hässäkässä ehtinyt lukemaankaan asioita kovin tarkasti – ja “hyvä” jos metsään menot jäävätkin vain yksityisiksi – Onnellisen lapsuuden tragediasi käynnisti kai kuitenkin hyvin keskustelua?
Itse pohdin tätä innostuksessa ja huomaamatta-loukkaamisen rajaa juhannuksen tuotoksia editoidessani, ja julkaisuun tosiaan pääsivät vain ne kohdat, joissa ruodin vain ja ainoastaan omia tekemisiäni tai omia ajatuksiani suoraan (tosin niistäkin voi jotkut vetää kasan harhapäätelmiä tai sitten ihan oikeita kokonaisuuksia, joihin toki liittyy muita ihmisiä- sen riskin otin.) Lisäksi rohkenin avata näkökulmia jo edesmenneiden ihmisten vaikutukseen omassa olemisessani.
Olemme kaikki erilaisia ja kasvamme eri tavalla. Toinen kypsyttää valmiin ajatuksen sisällään ja pyrähtää liitäen lentoon. Toiset meistä etenevät innokkaina, avoimina ja kiireellä kohti tulevaa – ja niin se vain on, että matkalle sattuu toisinaan kompastumisia ja kolhuja. Niistä opitaan, noustaan ylös ja jatketaan matkaa. Matkaa kannattelee luottamus hyvään ihmisessä, usko ihmisyyteen ja parempaa huomiseen, jossa oman itsensä ja ympäröivän maailman ymmärtäminen opettaa olemaan ihmisiksi.
Matkalla
-Sanna-

Kirjoittaja: Opi Olemaan » Onnellisen lapsuuden tragedia – Poistettu

Opi Olemaan » Onnellisen lapsuuden tragedia – Poistettu — Sun, 09 Aug 2009 11:58:25 +0000

[...] Olen poistanut tämän merkinnän. Selitän tähän johtaneita tekijöitä merkinnässä: Nyt meni metsään pahemman kerran. Kerro kaverille Aiheeseen liittyvät merkinnät:Matkalla kohti avoimempaa demokratiaaSosiaalisen [...]