Tämä blogi on ollut pitkään hiljaa. Omassa henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut tänä aika harvinaisen paljon. Olen ehkä kirjoittanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta tällä kertaa teksti ei ole ollut julkiseen jakoon. Omaa henkilökohtaista prosessia ja ajatusten kirkastamista.

Tämä blogi ikään kuin kutsui minut takaisin kirjoittamaan. Keskustelu edellisen merkintäni ympärillä käynnistyi uudestaan kuin taikaiskusta. Dojolaisten ympärillä tuntuu siis kuohuvan edelleenkin tai jälleen. Asia vahvistui Suomi 24:n keskustelupalstalta, missä näkyy olevan linkki myös omaan kirjoitukseeni.

Itse jäin aikanaan ihmettelemään tapaa miten edelliseen kirjoitukseeni suhtauduttiin Heikkilöitten toimesta. Minut oli tuotu Sometu -verkoston kautta mukaan asiaan syytöksillä, mihin pyysin asiallisesti perusteluja. Kommenttiani, missä pyyntö oli ei ole tähän päivään mennessä julkaistu Antti Heikkilän blogissa, eikä hän ole mitenkään reagoinut myöskään omaan kirjoitukseeni. Asia on varmasti kuitenkin hänen tiedossa, koska hänen vaimonsa Maarit Heikkilä osallistui keskusteluun omassa blogimerkinnässäni. Itse koen syytösten jälkeen vaikenemisen hieman loukkaavana, mielestäni se ei ainakaan ole aikuismaista käytöstä.

Itse en ole koskaan liittynyt dojolaisiin. En edes tunne mitään intohimoja koko yhteisön teemaa kohtaan. Asia on kuitenkin ruvennut  kiinnostamaan ammatillisesti. Olen juuri laatimassa esitystä tunteiden näkymisestä verkossa. Dojolaisista saa tähän jo paljon aineksia. Suomi 24:n keskustelu, omassa blogissani olevat kommentit ja muualla käydyt keskustelut viittaavaat kasvavaan joukkoon ihmisiä joita yhdistää vääryydenkokemus. En ota kantaa siihen onko se oikeutettu vai ei. Selvästi se kokemus on kuitenkin olemassa ja sen ohittaminen tai kieltäminen olisi virhe.

Vääryydenkokemus on väkevä yhdistävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle. Ennen kuin verkossa tai yleensäkään tapahtuu mitään itseorganisoituvaa toimintaa, tarvitaan ihmisiä yhdistävä vahva tunne. Sellainen tunne vaikuttaa olevan vahvistumassa dojolaisista erotettujen keskuudessa.

Uutisoinnit verkkovoiman käytöstä itseorganisoituvasti verkossa yleistyvät. Uutta mediaa aletaan osata käyttää arkisiin tarpeisiin. Tanja Aitamurto kirjoittaa HS:n blogissaan Monica -meemistä, mikä on viimeisin vastaani tullut esimerkki tällaisesta. Tässä on taustalla Cooks Source -lehden Monica Gaudiolta varastama keskiaikainen omenatortturesepti. Gaudio oli vain pyytänyt korjausta asiaan lehden toimesta ja pientä lahjoistusta journalistikoululle. Päätoimittaja oli kuitenkin vastannut loukkaavaan sävyyn: ”Mutta todellakin, Monica, verkko on julkinen domain, ja sinun pitäisi olla onnellinen siitä, ettemme vain ottaneet juttuasi ja laittaneet jonkun toisen kirjoittajan nimeä siihen”.

Ylimielisyys ja ohittaminen ovat hyviä sytykkeitä tunnepurkaukselle. Gaudion ei tarvinnut kuin kirjoittaa asiasta omaan blogiinsa ja viesti kiiri eri kanavilla kaikkialle ja sai aikaan verkkokansanliikkeen. Lopputulemana ihmiset rakensivat itseorganisoituvasti mm. lomakkeeen, jolla kerättiin havaintoja Cooks Source -lehden tekijänoikeusrikkomuksista. Lista tuntuu paisuvan. Lopputulemana osa lehden mainostajista on vetäytynyt ja seuraavaksi nähdään nostetaanko lehden toiminnasta oikeusjuttuja. Lehti tunnetaan varmasti nyt paremmin kuin koskaan, mutta maineen palauttamisessa heillä on kyllä kova työ.

Porkkanamafian (CarrotMob) perustaja Brent Schulkin kuvaa hienosti Green Girls Globalin haastattelussa oman liikkeensä menestyksen tekijöitä. Taustalla on kolme tekijää: verkko, huoli ympäristöstä ja mainetalous. Porkkanamafia pystyy organisoimaan ostosryntäyksiä juuri verkon välineiden ansiosta. Tällainen itseorganisoituminen, ryhmittyminen, tiedottaminen ja valmistelu ei todellakaan ollut mahdollista ennen näitä välineitä. Verkko mahdollistaa ja yhdistää tavalla mitä meillä ei ole ennen ollut.

Koheesio CarrotMobin iskuun osallistujien välillä tulee tunteesta. Taustalla on yhteinen huoli meidän planeetastamme. Meistä niin moni miettii, mitä voi tehdä omalta osaltaan ympäristön suojelemiseksi. Ilman tunnetta kukaan meistä ei menisi juuri siihen yhteen kilpailutettuun kauppaan ostamaan sovittuna ajankohtana mitään.

Yritystoiminnan kannalta oleellisin asia on kuitenkin Schulkinin toteamus siitä, että me elämme mainetaloudessa. Ihan samalla kuin yksittäiset ihmiset, niin yrityksetkin haluavat tulla nähdyiksi aitoina ja hyvinä. Perinteinen brändiajattelu ei toimi enää nettiajassa, missä meillä kaikilla on oma ääni. Medialla ei voi ohjailla enää entiseen tapaan, jolloin äänen kuuluville saaminen oli harvojen etuoikeus.

Toiminnan pitää vastata sitä kuvaa mitä halutaan tarjota. Pitää olla oikeasti aito ja hyvä, eikä vain sanoa niin. Verkossa kaikilla on ääni ja paha kello kaikuu kovempaan kuin koskaan ennen. Tänä päivänä se ei edes jää siihen kaikumiseen, vaan ihmiset ryhmittyvät ja toimivat kun kokevat jonkun rikkovan vahvasti heidän oikeuskäsitystään vastaan. Tästä seuraa se että yhteisien arvojen vastainen toiminta on yksinkertaisesti huonoa bisnestä.

Dojolaisten ympärillä käytävä keskustelu kuulostaa siltä, että siinä alkaa olla jo kipinöitä vaikka Stop Monica:n kaltaiseen verkkovoimankoitokseen. Se ei välttämättä vaadi kuin jonkun sopivan räikeän kommentin, joka on vasten yleistä oikeuskäsitystä ja tulee sopivalla tavalla julkisuuteen. En tunne toimintaa sisältä, joten en voi tietää mikä on oikeasti ongelma. Sen kuitenkin näkee ulkoakin päin että ongelmia on.

Onneksi tähänkin tilanteeseen on olemassa aika helppo ja luonteva tapa purkaa koko vyyhti. Verkossa tapahtuvassa kommunikaatiossa pätee kaikki samat säännöt kuin muussakin ihmisten välisessä viestinnässä. Aito avoin dialogi, jossa kuullaan, kohdataan ja jaetaan eri näkökulmat voi purkaa tilanteen kuin tilanteen. Tapahtuneet ylilyönnit ja asiattomuudet tunnistetaan ja tunnustetaan puolin ja toisin. Vasta sitä kautta vääryydenkokemukset voivat lähteä purkautumaan ja niistä voidaan päästä yli. Äänien sulkeminen ei tee muuta kuin lisää kipinöitä isompaan reaktioon, joka lopulta tulee aina, jos asioita ei käsitellä.

Toivon kaikille asian osaisille hyvää joulun odotusta. Eikös se ole se aika vuodesta jolloin viimeistään meillä kaikilla on hyvä mieli ja ihmisillä hyvä tahto?

Kerro kaverille

Don Tapscottin kuvaa We Now -dokumentissa miten tänä päivänä yleisesti hyväksytään se miten yritykset saavat menestyä ja tehdä rahaa, kunhan he tekevät hyvää ihmiseten mielestä. Pitää olla siis reilu. Ennen näin ei aina ole ollut ja moni iso yritys ei vieläkään ole oppinut tätä läksyä, ei ainakaan perusteellisesti. Viime aikoina taitaa on tähän liittyen on saanut lukea monta uutista. Tässä muutama poiminta:

Yahoon ja Microsoftin unelmasopimus

Yahoo ja Microsoft tekivät yhteistyösopimuksen, jolla he pönkittävät toinen toistaan Googlea vastaan. Yahoo käyttää jatkossa Microsoftin hakukoneteknologiaa ja kerää suurimman osan syntyneistä mainostulosta. Tämä on molempien yritysten mielestä win-win -tilanne, kuten Microsoftin Steve Ballmer kuvaa: “Tämä on minun mielestäni tilanne, jossa molemmat voittavat”.

Yahoon osake kuitenkin romahti tiedon jälkeen 12 %. Hyvä sopimus yrityksille, mutta kokeeko käyttäjät näin? Ballmerin kommentti sopii turhan hyvin siihen mielikuvaan mikä minullakin Microsoftista on. Ihmettelyyn sisälly mitään ajatusta asiakkasta tai arvoista mihin ihmiset uskovat. Vanhaan yrityslogiikkaan kuuluu oikeutus, joka lähtee mantrasta jossa yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Tällä on yritykset hakeneet itselleen oikeutuksen vastaavaan toimintaan, josta lapsia torutaan hiekkalaatikolla. Uskon että tämä mielikuva Microsoftista on oleellisempi juttu kurssinnotkahdukseen tässä kuin itse sopimus.

Applen sovelluskauppa ja Google Voice

Applen iPhonea varten rakentaman sovelluskaupan kehittäjälisenssiehdot ovat herättäneet pitkään jo keskustelua. Yleisesti ehdot koetaan liian tiukkoina. Keskeinen epäkohta on Applen päätös estää heidän omien palvelujen kanssa kilpailevien tuotteiden pääsy myytäväksi ja sitä kautta käytettäväksi iPhonessa. Apple on useita kertoja yksipuolisesti ja tylysti vain poistanut kolmansien osapuolien sovelluksia palvelusta tai estänyt niiden lisäämisen palveluun jo kättelyssä.

Tilanne on kärjistymässä nyt kun yhtiö eväsi Google Voice App -sovelluksen pääsyn sovelluskauppaan. Michel Arrington ilmoitti jo TechCrunsh -blogissa luopuvansa koko iPhonen käytöstä, koska tällä puhelimella ei voi käyttää kyseistä Googlen palvelua. Myös digg.com:ssa yli 2000 kertaa digattu juttu Apple’s AppStore Approval Process Has Gone Too Far -kertoo samaa tarinaa. Apple ei palvele tässä asiakkaitaan, vaan ajaa itsekkäästi omaa lyhytjänteistä etuansa. Toiminta on varmasti pidemmän päälle heitä vastaan.

On mielenkiintoista seurata miten käy Spotifyn uudelle sovelukselle, joka kilpailee selvästi iTunesin kanssa. Kun Apple torjuu tämän, uskon että edessä on vielä suurempi vastareaktio kentältä.

NSN myy valvontaa Iranille

Nokia Siemens Networks myi Iranin hallitukselle Internet-valvontasoftan. Tämä oli varmasti yrityslogiikan kannalta hyvä kauppa, josta sai varmasti myös hyvän katteen. Käytännössä Nokian kannalta kauppaa voi pitää lähes imagollisena itsemurhana. Kauppa oli selvästi räikeässä ristiriidassa ihmisten oikeustajua vastaan, mistä seurasi Nokian tuotteiden boikotointi. Tapaus on vähintäänkin surullinen.

Korjausliikkeitä

Heinäkuun alussa TechCrunsh -blogissa hämmästeltiin mitä oli tapahtunut Google appsin ilmaispalvelulle. Tämä ei vastannut Googlen aikaisempia linjauksia ja herätti hämmästystä. Googlen mantrana on ollut alusta asti olla hyvä ja tehdä hyvää. Googlen koko toiminta perustuu tähän ja siitä syntyvään luottamukseen. Firma korjasikin liikkeen pian ilmoittamalla että kyseessä oli erehdys. Se millainen erehdys oikeasti oli kyseessä jää epäselväksi. Kokeiliko firma kepillä jäätä vai oliko kyseessä todella viaton sattuma ei varmaan selviä koskaan. Yhtä kaikki tapahtuneesta jäi elämään pieni epäilys.

Muut firmat kuin Google eivät ole tietääkseni vielä tehneet korjaavia liikkeitä yleisön paineesta. En olisi kovin yllättynyt, jos Apple taipusi pian korjaamaan palvelunsa ehtoja. Apple on onnistunut vielä säilyttämään good willin omassa imagossaan, mutta tällaiset tapaukset nakertavat sitä tehokkaasti. Nokia ja varsinkin Microsoft taitavat olla tässä suhteessa vielä enemmän hukassa.

Toimintakenttä on muuttunut nopeasti varsin radikaalilla tavalla. On mielenkiintoista nähdä miten kyläyhteisöistä tuttu yhteisöllisyys alkaa ohjailla toimintaa globaalilla tasolla. Perinteisen yritystoiminta-ajattelun näkökulmasta asiakkaista on tullut pirullisia, kun he kommunikoivat keskenään ja arvottavat asioita. Valta jakautuu uudella tavalla, paljon tasaisemmin kuin koskaan ennen. Tältä ei ole suojassa enää isotkaan yritykset tai ehkä ne ovatkin tälle kaikkein haavoittuvaisimpia tänä päivänä.

Kerro kaverille

Us Now -dokumentti on katsomisen arvoinen kokonaisuus. Kyseessä on ohjelma, jossa kuvataan millaisen yhteiskunnallisen muutoksen keskellä elämme. Video löytyy osoitteesta www.usnowfilm.com sekä YouTubesta. Tässä on YouTuben omalta playlistiltäni tehty upotus:

Kerro kaverille

Sain tänään käsiini Kari Hintikalta linkin sivuun, joka näyttää Google Mapsin avulla sikainfluenssan levinneisyyden maailmalla. Pienellä silmäilyllä kävi ilmeisen selväksi että kaikilla alueilla oli jokin yhteys Meksikoon. Esimerkiksi Euroopassa oli jokaisella levinneisyysalueella jokin joka oli juuri käynyt Meksikon tartunta-alueella.

Kerro kaverille

Olen vuosien varrella miettinyt kerta toisensa jälkeen mikä olisi sopiva titteli minulle suhteessa työhöni. Itse asiassa esimiehenikin on pyytänyt minua itse ehdottamaan mikä se voisi olla. Palkkakuitissani näkyy tittelinä tietojärjestelmäpäällikkö. Se ei kerro työstäni enää tänä päivänä yhtään mitään. Ei myöskään joukkueenjohtaja, joka on organisaation kannalta tittelini/asemani ja roolini.

Tittelit saavat välillä aikaan hilpeitä tilanteita. Ne luovat ihmisissä mielikuvia siitä mitä olen tai mitä minä en ole. Titteli tekee minusta hetkessä vangin. Se aiheuttaa ohjaa ihmisiä valitsemaan rekisterin, millä he minua kuuntelevat. Työssäni teen mitä tilanne milloinkin vaatii. Työyhteisössä, joka on keskittynyt uudistamana ja kehittämään opetustoimintaa laveasti nämä tehtävät ovat hyvin kirjavat. Erilaisissa verkostoissa toimiminen tuo tähän vielä oman mausteensa.

Taidankin tästä eteenpäin esiintyä vain omalla nimellä, ilman titteleitä. Pelkkä Ville Venäläinen. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.

Kerro kaverille

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.

Yleensä  on tapana puhua työminästä, kotiminästä, kaveriminästä ja ties mistä minästä. On varmaan aivan luontevaa, että oma rooli ja ympäröivät ihmiset tietyllä tavalla nostavat eri puolia meistä esille. Vuorovaikuksessa kehittyvät taidot ja tavat toimia suhteessa niihin joiden kanssa se tapahtuu. Perinteisesti keskusteluareenat ovat sijoittuneet eri paikkoihin. Fyysinen tila on määrittänyt pitkälti ne ihmiset kenen kanssa keskustellaan. Työpaikalla on työkaverit, kotona perhe jne. Tästä syntyy helposti yksilöille on erilaisia kultturisaareikkeita omaan minäänsä. Jokaisella saarekkeella on vähän eri jutut mitä puhutaan ja myös oma käyttäytysrekisterinsä.

Facebook on mielenkiintoinen ilmiö, jota seuraan suurella mielenkiinnolla. Tuttavat eri elämänkentiltä ovat tulleet mukaan sinne ja tehneet ystäväpyyntöjä. Nyt alkaa tilanne olla se että edustusta alkaa olla melkein joka sektorilta, niin työstä, kotonta, ystävistä sekä lapsuudentutuista ja paljon muitakin.

Oma vaimoni kommentoi tänään Facebookissa tekemääni tilatietokommenttia. Viestissä ei ollut hänelle mitään tolkkua. Huomasin kirjoittaneeni kuin paikalla olisi edelleen vain sosiaalisesta mediasta syvemmin kiinnostuneita. Aika huvittavaa tilanne. Kultturitörmäys joka tapahtui kahden ihmisen välillä samassa talossa, mutta konteksti rakentui verkon kautta. Olisin varmasti puhunut asiasta ihan eritavalla kotisohvalla.

Facebook mikrobloggausta

Jo silloin kun olin järjestämässä Sosiaalinen media oppimisen tukena-kokeilevaa miniseminaaria Otavan Opistolle, josta syntyi myöhemmin Sometu-verkosto, mietin paljon miten sosiaalinen media voi antaa meille uudenlaisia välineitä yhteisöoppimiseen. Välineet mahdollistaa ihan toisenlaisen kohtaamisen ihmisten välillä. Vaikutukset näkyvät varmasti demokratian kehittymisessä, mutta myös yhteisöjen luottamuksenrakentumisessa yleensä.

Miten Facebook ja muut sosiaalisen median välineet sitten vaikkuttavat meihin jatkossa? Minä uskon että yhteisön ymmärrys rakentuu vuorovaikutuksessa yli yksilörajojen. Vuorovaikutuksella on paljon merkitystä. Vaikka osa keskusteluista ei sinua suoraan kosketa tai et edes paljoa niistä ymmärrä, niin pidemmän päälle se kasvattaa isompaa tietoisuutta muista ihmisistä ja asiasta mitä ympärillä tapahtuu. Vuorovaikutus muovaa meitä kaikkia suhteessa muihin. Voisiko tämä kehitys johtaa siihen, että uusien välineiden myötä olemme yhtenäisempiä ihmisinä myös yksilöinä? Auttaako tällainen vaikkapa minua tunnistamaan ja huomaamaan asiat useammasta kulmasta, kun olen paremmin tietoinen muiden ajatuksista ja tilanteesta? Mikä merkitys on sillä että huomaan ajattelevani useampaa ihmistä päivän aikana kuin tein ennen Facebookia, Jaikua ja muitä välineitä?

Kerro kaverille

Vaikuttaa siltä kuin ihmisellä olisi pakottava tarve päästä johonkin vakiintuneeseen tilaan jossa kaikki olisi tuttua. Haluamme löytää kaikessa itsellemme ryhmän, jossa on jotain samaa kuin itsessämme. Meitä ohjaa liittoutumaan toisten kanssa yhteiset harrastukset, yhteinen pukeutuminen, yhteiset mielenkiinnonkohteet tai vaikkapa yhteinen maailmankatsomus. Eri ammattikunnat, tieteenalat ja aatteet tuovat meidät yhteen.

On hämmästyttävää se miten samalla kun jokin vetää meitä puoleemme, ryhmä alkaa luoda itselleen yhteisiä käyttäytymistapoja, joilla se erottuu ympäristöstä. Ryhmä muodostaa omat riittinsä, kielensä ja arvonsa, joilla se tarkastelee ryhmän ulkopuolella olevia toimijoita sekä sitoo ryhmäläisiä yhä tiukemmin yhteen.

Osallistuin jokin aika sitten verkkokeskusteluun, jossa eräs ryhmäläinen kuvasi miten esim. ircissä ryhmäläiset antavat toisten ymmärtää kun jokin uusi tulokas on vielä vähän noobi eikä ymmärrä miten täällä tulee toimia. Ryhmän tapa reagoida tällaiseen on yleensä torjua uusi tulokas vaikenemalla. On uskomatonta miten huomaamatta ja viattomasti me sen teemmekään.

Jos vuorovaikutuksen yhteydessä voidaan puhua synneistä, niin mielestäni vaikeneminen on pahin sellainen mitä voi tehdä. Varmasti kovin rangaistus, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä, on sulkea hänen ulos keskustelusta huomioimatta häntä. Se on mielestäni paljon pahempaa kuin esim. panetteleminen tai halveksunta. Vaikenemalla et jätä toiselle viestiä siitä miten päästä tietä eteenpäin – suljet portin kiinni sydämeen.

McNeillit kuvasivat kirjassaan Verkottunut yhteiskunta, miten yhteisön sulkeutuminen oli keskeinen käännepiste yhteisön tuhoutumisessa. Ilman ulkoa tulevia vaikutteita ryhmä homogenisoituu ja happanee lopulta kokonaan. Kiina aikansa supervaltana on varmaankin tästä klassikkoesimerkki. Maa sulki rajansa muurilla hyökkääviltä paimentolaiskansoilta. Muuri piti kohtuullisen hyvin vihamieliset kansat poissa maasta, mutta samalla se sulki muunkin vuorovaikutuksen ulkomaailmaan. Uudet ideat ja ajatukset eivät virranneet enää muurin yli kumpaankaan suuntaan. Ajan kuluessa entinen edistyksellinen kansa muuttui kehitysmaaksi, muiden jatkaessa kehittymistään.

Nykyisin tuntuu siltä että valitsemme kovin tiukasti sen ketä kuuntelemme, luokittelemme ne suunnat mistä kuuluu asioita joita oikeasti kannattaa kuunnella. Yleensä kuuntelemme asiantuntijoita – auktoriteetteja tai kollegoja, mutta kaikki se muu mikä tapahtuu ympärillämme jää näkemättä. Kuinka suuri osa tämän päivän ihmisten ahdistuksesta on lähtöisin siitä, ettemme elä enää avoimesti, aidossa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa?

Kerro kaverille

Olin eilen yritys 2.0-ryhmän ensimmäisessä kaikille avoimessa tapaamisessa Helsingin Kalliossa kahvio Luftissa. Valmistautuessani lähtöön mieleeni tuli erään tutun kertoma tarina omasta kohtaamisestaan erään ihmisen kanssa, johon hän oli tutustunut verkkokurssilla. Heille oli syntynyt kiehtova yhteys joka eli verkossa. Keskustelu eli voimakkaana vuorovaikutuksena. Kun sitten koitti päivä, jolloin hän tapasi lähipäivänä tämän ihmisen kasvokkain, ei hän ollutkaan lainkaan mielenkiintoinen. Yhteyttä ei oikein löytynyt. Hän kuvaili että tämä toinen ihminen oli suorastaan tylsä eikä herättänyt hänessä minkäänlaista mielenkiintoa.

Olin matkalla tilaisuuteen jossa oli useita ihmisiä, joista tiesin kaikenlaista verkkokeskustelujen, lähinnä Jaikun ja blogien kautta. Koska he olivat jakaneet omaa elämäänsä ja ajatuksiaan verkossa, he tuntuivat jo ennalta tutuilta ja todellisilta minulle. Jäin miettimään, että onko nuo ihmiset minulle kuin kirjan hahmoja joille täydennän roolihahmon omassa mielessäni. Voisiko minulle käydä tapaamisessa samalla tavalla kuin käy monesti kun katsoo kirjasta tehdyn elokuvan luettuaan kirjan ensin?

Ainakaan tällä kertaa pelko ei toteutunut. Kaikki paikalle saapuneet ihmiset olivat mielenkiintoisia myös kasvotusten. Lisäksi tapasin myös monta, joihin minulla ei ollut aikaisemmin ollut kontaktia. Ryhmästä löytyi myös jotain sellaista henkeä mitä olin tullut sieltä hakemaan. Yhteinen kiinnostus ja myös etsivä asenne oli ilmassa. Tähän saattaa jäädä vaikka koukkuun.

Kerro kaverille

Suomalaisilla on ollut pitkään tapana veikkailla mistä syntyy seuraava Nokia, joka toimii talouden veturina. Heitänpä tähän keskusteluun minäkin oman veikkaukseni.

Keskustelu IRC-Gallerian ympärillä on askarruttanut minua jo jonkin aikaan. Siihen liittyy niin paljon tuntemuksia, pelkoja ja epäluuloja että sitä on pakko miettiä isompana juttuna kuin vain yksittäisenä ilmiönä. Oma kokemukseni on että mitä enemmän joku asia herättää ristikkäisiä mielipiteitä ja keskustelua, sitä todennäköisemmin kyseessä on kiinnostava muutos joka on tapahtumassa.

IRC-Galleriaa käyttää suurin osa nuorisosta käyttää tätä palvelua tai muuta sosiaalista verkkopalvelua toisten kanssa ajanviettämiseen. Heillä on suuret verkostot tuttuja yhteisien mielenkiintojen mukaan ja jatkuvasti karttuva yhteinen historia. Mitä nämä nuoret tekevät kun he päätyvät työelämään?

Voisiko olla että seuraava kansantalouden veturi onkin joukko pieniä ja keskisuuria yrityksiä joiden toimijoilla on laajat omat verkostot muiden toimijoiden kanssa? Yrityksissä toimii suuri joukko toimijoita joilla on jo valmiina tieto siitä kuka voi auttaa, kuka tietää tai tieto siitä kuva voisi tietää.  Tällainen verkosto, jossa on runsaasti toimijoita joilla on jo valmiit sidokset pitkän historian myötä ovat omiaan kasvattamaan yritysverkoston dynamiikkaa ja sitä kautta tuottamaan kasvua.IRC-Galleria Suomen tapauksessa ja kenties MySpaces tai jokin vastaava yhteisö kansainvälisesti olisi syytä ottaa kohteeksi pitkäaikaiselle seurantatutkimukselle, jossa seurataan nuoruuden aikana verkossa syntyneiden sosiaalisien verkostojen vaikutusta työelämässä.

Kerro kaverille