Olen joutunut todistamaan varsin yllättävää episodia verkossa viime päivien aikana. Tarina alkoi osaltani, kun vastaani tuli Antti Heikkilän blogimerkintä. Sisältö oli vähintäänkin järisyttävä. Blogista sain lukea selvinneeni sodasta. Hyvä että sota oli ohi, siitäkin huolimatta, että näytin olevan häviäjien puolella. Tilanne oli jokseenkin epätodellinen. Episodi oli kuin suoraan jostakin Kafkan tarinasta.

Heikkilä kirjoitti blogissaan perustamastaan Dojolaiset.com -yhteistöstä. Omasta vahvasta johtajuudestaan, avoimuudesta, aikuisuudesta, narsistisista ihmistä, uhrauksista, toimivista yhteisöistä ja vaikka mistä. Viestistä kävi ilmi että sometulaiset ovat alkaneet kiusata häntä ja häiritä heidän yhteisönsä toimintaa. Asia korjaantui potkimalla sometulaiset pois yhteisöstä. Se mitä he olivat tehneet tai keitä he olivat olleet jätetään mainitsematta. Verkostossa on tällä hetkellä lisäkseni n. 2800 muutakin jäsentä. Blogissaan Heikkilä kohdistaa syytökset verkoston aikaansaannokseksi. Ei siis kovin suuri yllätys että tämä herätti keskustelua netissä, mm. Qaikussa, mihin itsekin osallistuin.

Tarina jatkui eilen uudella blogimerkinnällä, jossa kerrotaan miten kiusaaminen jatkuu ja sometulaiset ovat jopa luoneet hänen kiusakseen Sometun ning:iin hänelle oman profiilin. Heikkilän suorat syytökset pysyivät varsin yleisellä tasolla. Samaan tarkkuuteen päästään vaikkapa lukemalla iltapäivälehtien horoskooppeja – niistä voi lukea kuka tahansa ihan mitä haluaa uskoa tai tunnistaa. Mistään ei selviä mitä on oikeasti tapahtunut tai kuka on tehnyt mitä. Itse asiassa dojolaisten sivuilta ei edes löydy tarkemmin sääntöjä joita pitää noudattaa jos liittyy yhteisön jäseneksi. Eli jos liittyisin dojolaisiin, en tietäisi mihin sääntöihin sitoudun. Tästäkään ei saanut viitteitä siitä millaisista rikkeistä voisi olla kyse.

Heikkilä painottaa omassa yhteisössään ja blogissan avoimuutta ja aikuisuutta, mutta samaan aikaan esittää aika kovia, yleistäviä syytöksiä. Kun nyt Sometu oli sotkettu asiaan hänen toimestaan ja syytökset tuntuivat vain kovenevan oli aika tehdä jotain. Keskustelunavaukseksi kirjoitin hänen blogiinsa kommentin, jolla tilannetta voitaisiin lähteä purkamaan. Heikkilä ei kuitenkaan ole tähän hetkeen mennessä kommenttia julkaisut. Julkaisen sen nyt tässä:

Pahoittelen vaikutelmaa, joka on syntynyt. Kyseinen Antti-profiili on luotu 10.4.2008. Sometu-verkoston ylläpidosta on lähetetty kysymys sähköpostiin, jolla profiili on luotu. Profiili ei ole toiminut mitenkään Sometu-verkostossa kahden vuoden aikana.

Sometu on avoin yhteisö, jossa on lähes 2800 jäsentä tällä hetkellä. Sometu on verkosto eikä mikään tiukka yhteisö jolla olisi yksi julkilausuma. Toiminta perustuu vapaaseen tahtoon olla mukana. En tiedä ketkä ovat hyökänneet kimppuusi ja mitä pidät kiusaamisena. Itse en ole ollut tyrkyllä Dojolaisiin ja siksikin tämä tuntui varsin hämmentävältä lukea että olen ollut sodassa kannanne.

Puhut avoimuudesta ja aikuisuudesta. Toivon että etenemme juuri näin. Toivon nyt avoimuuden nimissä että tuodaan data pöytään:

a) Kerrot avoimesti verkossa miten sinua on kiusattu

b) Miten Sometu tai Sometulaiset ovat häiriköineet verkostoasi.

Mielestäni tämä on vähintäänkin kohtuullista kun meihin kohdistuu näin suoria syytöksiä.”

Lähetin kommenttini päivällä. Se jäi julkaisematta, mutta sen sijaan Heikkilä oli julkaissut nimimerkki Patrician kommentin myöhemmin samana iltana. Huomattavaa on myös Heikkilän kommentin perään kirjoittama oma toteama:

Onpa tutun tuntuista sisältöä – niin huumorin kuin inhorealisminkin osalta. Miettii miten tästä eteenpäin: ei vastausta, ei apua, ei sympatiaa eikä mitään: kaikkein taitavimmat “floattaaja” joilla on kyky pysyä hiljaa jokainen kerta kun pitäisi osata reagoida, pyytää säälipisteitä silloinkin kun ei kukaan pyydä – nämä pärjäävät. Ovat mestareita siinä, että eivät ainoastaan valehtele tai ole holtittomia koska sitä eivät ikinä ole mutta sen sijaan ovat koko ajan valheellisia eli nostavat kuvitelmia oman putipuhtaan sielunsa kannalta (täyttä poljentaa, muiden poljintaa ja kiusaamista hyvin, hyvin tyylikkäin elkein mutta silti koko ajan poljentaa ja poljintaa; syrjitään ja herjataan ja sitten kun joku asettaa sellaisen käytöksen kyseenalaiseksi ovat vain täysin pulmusia. Minä yököttelen jo kun näen tyypin. Ovat vapaamatkustajia ikävämmästä puolesta maailmaa: ovat oleviaan jotain laupiaita mutta vetävät mitä vaan minne vaan kunhan ei kukaan heitä uhmaa. On siis super taitava kiusaamisen laji ja supertaitavat kiusaajat; ei ole edes paskanpuhujia vaan ovat häijyjä ja välinpitämättömiä sanan oikeassa merkityksessä: ovat ne, joiden mielestä kaikki muu paitsi he itse joutavat jonnekin muualle.

Näitä on paljon maassamme ja uusia tulee kunhan vanhat opettavat kompentessin. Ja sitten typerät ihailevat vielä.

Kiitos tästä – jotenkin lohdutti vaikka samalla olen jo oikeasti käynyt tätä keskustelua ihan riittävästi. Mutta kun siat häiriköivät jatkuvasti.”

Ketähän nuo siat ovat? Kuulunkohan minäkin nyt heihin, kun menin heittämään toisenlaisen kommentin blogiin? Sitä saan tuskin koskaan tietää. Ehkä hyvä niin. Kyllähän tähän maailmaan puhetta mahtuu. Myös nettiin. Itse asiassa se on osa sananvapautta ja kuuluu pakettiin, jos haluamme tukea avointa verkkoa ja avointa yhteiskuntaa. Yksilön vastuu tulkita viestintää kasvaa.

Blogi on avoin viestin vain jos sitä käytetään niin. Blogin ylläpitäjällä on täysi valta päättää mitä viestintää sivuilleen päästää ja mitä sielä julkaistaan. Kaikki perustuu pohjimmiltaan ylläpitäjän etiikkaan. Ylläpitäjä voi aivan vapaasti ruokkia haluamansa suuntaista keskustelua ja vaimentaa toisia näkökulmia. Se on täysin mahdollista, eikä sitä ole kukaan estämässä tai valvomassa. Blogi mahdollistaa vaikkapa täyden diktatuurin ja mielivallan omalla sivustollaan, bloggaajan niin haluatessa. Eettisesti se voi olla arveluttavaa, mutta ei se ole tietääkseni kuitenkaan laitonta. Ainoa tapa valvoa on tämä mitä tässä teen. Herätellään toiset näkökulmat muualla verkossa ja keskustella niistä muualla. Verkossa on aina tilaa myös toisille mielipiteille vaikka jossakin pesäkkeessä niitä ei suotaisikaan.

Heikkilän tapa valikoida viestit sivustolle ohjaa etsimään todellisia motiiveja tälle rähiköinnille jostakin aivan muualta. Ehkä sometulaisilla vain kävi huono tuuri. Voihan se olla että Kielitaiturit-ning tai kuka ties vaikkapa Martat olisi voinut olla samalla tapaa mahdollinen kohde. Tarkempaa motiivia ei voi kuin  arvailla. Minun osaltani tämä on tässä. En enempää puutu, ellei ole pakko.

Kerro kaverille

Olen puhunut monesti avoimuudesta. Se on teema, johon huomaan päätyväni omassa ajattelussani kerta toisensa jälkeen. Tyypillitästä tälle on myös se, miten huomaan lähestyväni sitä niin monesti uudesta näkökulmasta. Löysin viime viikonvaihteessa itseni tilanteesta, joka tuntui minulle aivan liian tutulta. Olen jälleen noudattanut samaa vanhaa kaavaa.

Kun elämässäni alkaa tapahtua liikaa pienen ajan sisässä, on minulle luontainen ratkaisu tehdä enemmän. Teen enemmän ja saan aikaiseksi, mikä puolestaan synnyttää lisää uusia asioita mitkä saavat minut tekemään yhä enemmän. Tästä seuraa että luovun liikunnasta, jotta aikaa riittää selvitä kaikesta mitä pitää tehdä. Pian huomaan ettei tämäkään riitä, vaan alan varastaa paloja yöunistani. Jossakin vaiheessa havaitsen nukkuvani satunnaisesti ja ajan jolloin silmäni on auki täyttää tekeminen. Järjellä ajatellen, ei tunnu kovinkaan yllättävältä, että tästä seuraa se että kaikki tekeminen puuroutuu.

Avoimuus on jakamista, kuulemista, kasvamista ja kohtaamista. Olen monesti jäänyt miettimään sitä, missä vaiheessa olemme valmiita kohtaamaan itsemme? Olemmeko valmiita kohtaamaan omat heikkoutemme? Heikkoudet määrittää käänteisesti myös meidän vahvuudet. Olemmeko valmiit hyväksymään omat vahvuutemme suhteessa toisien heikkouksiin? Tai jos vain pysymme itsessämme, niin olemmeko me valmiit tunnustamaan muille oman heikkoutemme tai olemmeko valmiit jopa valmiit nauramaan omalle rajallisuudellemme?

Ehkä suhde avoimuuteen rakentuukin sitä kautta että olemme valmiita kohtaamaan oman vajaavaisuutemme ja manööverimme – itsemme kokonaisena. Sitten kun olemme valmiit kohtaamaan itsemme, niin me olemme valmiimpia kohtaamaan myös toiset ja kuulemaan heitä. Ehkä tätä kautta voi syntyä vasta aito vuorovaikutus. Liian monesti törmää siihen että projisoimme oman heikkoutemme toisiin omina odotuksinamme, sen sijaan että olemme valmiita ottamaan suoran suhteen ympäristöömme. Vasta suoran suhteen kautta syntyy avoimuus ja avoin vuorovaikutus.

Ihmisenä olo on itsessään ristiriitaista. Siihen kuuluu kaipuu tasapainoon ja samalla viehätys ja uteliaisuus uudesta, nykyistä järjestystä rikkovasta. Suhde paljoon tekemiseen on selvästi minulle asia, jonka kanssa en ole tasapainossa. Se on selvä oppimisen paikka. Miten luon suhteen siihen että on paljon velvollisuuksia, mutta myös asioita jotka kiehtoo ja  missä näkee mahdollisuuksia. Samalla olen perheen isä, mikä itsessään on jo velvollisuus ja täynnä muita tärkeitä ja arvokkaita asioita. Haluan myös opiskella. Mistä löytyy tasapaino? Melkoinen haaste tai ainakin henkilökohtaisen oppimisen paikka. Lapinlahden lintujen resepti niille, jotka eivät ole balanssissa on hankkia Kiinanbalanssikoira. Sattuuko kukaan tietämään mistä niitä saa?

Kerro kaverille

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.

Viikko sitten perjantaina Mind Trek -konferenssi huipentui Pekka Himasen tunnin pituiseen key note puheenvuoroon: ”Culture of Interaction – enriching Interaction”. Himanen on totuttu tuntemaan persoonana joka aiheuttaa ihmisissä varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Tämä toteutui tälläkin kertaa harvinaisen hyvin.

Itse pidin Himasen esityksen sisällöstä. Esitys vaatii poikkeuksellisen paljon keskittymistä, mm. loppupuolen Beethovenin sinfonia metaforana eri teemojen sekoittumisineen yhdeksi mestariteokseksi pysäytti oman twitterin seuraamiseni. Yhtä kaikki, sisällöllisesti esitys oli arvokas.

Himasen esityksessä oli kuitenkin yksi keskeinen heikkous. Kauniisti sanottuna, jos joku laatii esiintymistaidon opasta, niin hän tuskin valitsee ainakaan tätä showta esimerkiksi hyvästä lavapresenssistä. Erityisesti esitys tuntui aiheuttavan vakavia väänteitä niissä, jotka ovat itse mestarillisia esiintyjiä. Ehkäpä Himasen puheenvuoron katselu ihmiselle, joka on hienut esiintymistään vuosikaudet, tuntuu samalta kuin katsoisi oman lapsensa julkista rääkkäystä. Sellaisen voi tuntea jopa fyysisenä pahoinvointina. Andrea Vascellari teki esitystekniikan näkökulmasta varsin tyhjentävän koosteen omille sivuilleen.

Twitter toimi Mindtrekissä varsin mallikkaasti. Se auttoi aistimaan sen miten muut samassa tilassa kokivat saman esityksen. Osa kuuntelijoista seurasi sisältöä tehden esityksestä nostoja ja parhaillaan he he hihkuivat oivalluksistaan. Suurin osa twitter-kohinasta keskittyi kuitenkin Himasen heikkoon lavaesiintymiseen. Yleisö käynnisti eräänlaisen hiljaisen kapinan joka huusi verkossa, mutta oli vaiti salissa mihin mm. Tuija Aalto viittaa YLE:n sivuilla. Kapinasta ei näkynyt salissa muita merkkejä kuin satunnaiset poistumiset salista. Porukka tavallaan kieltäytyi kuuntelemasta sitä mitä Himanen puhui hänen esiintymisensä vuoksi.

Asiantuntijuuden yksi negatiivinen määritelmä on ihminen joka lakkaa oppimasta. Ehkä asiantuntijuuden vaara onkin täsmällisemmin siinä että lakkaa kuuntelemasta.

Asiantuntijuuden yksi negatiivinen määritelmä on ihminen joka lakkaa oppimasta. Ehkä asiantuntijuuden vaara onkin täsmällisemmin siinä että lakkaa kuuntelemasta. Muusikko kuulee helposti kappaleet täynnä virheitä, kun taas tavallinen kuulija voi keskittyä nauttimaan musiikista ja sen sisällöstä huomaamatta yksittäisiä vääriä nuotteja. Näyttääkin siltä että mitä syvemmällä olemme jossain, niin sitä enemmän helposti mittaamme toisten suorituksia vasten omia taitojamme ja alamme myös arvottamaan heitä tätä kautta. Uskon että tämä piirre asuu meissä kaikissa. Onko se niin, että meillä on aina taipumus viihtyä yhä enemmän seurassa, jossa ihmiset ovat kaltaisiamme ja kuuntelemme niitä mitkä tuntuvat meistä hyvältä? Ehkä se on eräänlainen asiantuntijuuden tai ehkäpä koko ihmisyyden ansa.

Mitä tästä key note tilaisuudesta voisi oppia? Himanen voisi varmasti parantaa esiintymistään. Onhan kyse kuitenkin huipputason konferenssin puheenvuorosta, jonka esityksille on olemassa odotus ainakin jonkinlaisesta oletustasosta mihin tulee pyrkiä. Voisiko kuitenkin olla niin että myös meidänkin yleisönä pitäisi oppia olemaan avoimempia? Missä kulkevat ne rajat missä olisi hyvä ponnistella, jotta voisi kuulla sisällöllisen helmen oli se esitetty millä tavalla tai kenen toimesta tahansa? Mitä me menetämme kun asetamme rajat sille mitä olemme valmiit kuuntelemaan? Tämä koko ketjuhan purkautuu lopulta ajatukseen siitä, että me vaadimme toisten olevan tietynlaisia ennen kuin olemme valmiit kuulemaan heitä. Se ei ole avoimuutta.

Avoin innovaatio ja avoimet osallistavat mallit yleistyvät kovalla vauhdilla. Tämä ei tee meistä ihmisinä vielä kuitenkaan automaattisesti avoimia. Voi hyvinkin olla että keskeinen kanava mitä kautta hierarkiat syntyvät jatkossa, ei olekaan perinteiset valtarakenteet, vaan hierarkiat syntyvät alhaalta ylös niin kuin on muillakin ilmiöillä taipumus tänä päivänä. Me määritämme sen mukaan mistä me pidämme, mitä me arvostamme, keitä me tunnemme, mihin olemme kouluttautuneet ja mitä missä olemme mielestämme hyviä sen mitä olemme valmiita kuulemaan. Kuuntelusuhteet muodostavat hierarkian ei niinkään ylhäältä asetetut asemat. Tämä on avoimen innovoinnin kannalta heikkous siinä kuin perinteisetkin hierarkiat. Yleensä radikaalissa innovoinnissa ja myös demokratiassa kaikkein merkityksellisimmät mielipiteet voivat monesti olla juuri niitä mitä ei olisi itse valmis kuulemaan. Ne haastavat oman ajattelumme ja kehittävät sitä. Näiden kohtaaminen johtaa syvempään ymmärrykseen niin muista kuin omasta itsestäänkin.

Avoimeen innovointiin, avoimeen demokratiaan ja muihin avoimiin prosesseihin tullaan tarvitsemaan erityistä viisautta prosessin ohjauksesta vastaavien osalta. Ehkä tästä syntyy vielä merkittävä ammattikunta, joiden keskeinen osa ammattitaitoa on aito avoin kuuntelu ja ajatusten yhdistely.

Kerro kaverille

Olen poistanut tänään blogistani 28.7. kirjoittamani merkinnän merkinnän Onnellisen lapsuuden tragedia. Koitan kuvata tässä parhaani mukaan tähän johtaneita syitä ja myös sitä taustaa, mistä merkintä syntyi.

Uskon syvästi avoimuuteen yleensä. Se ei ole itsessään mikään autuus ja ratkaisu kaikkeen, mutta se on selvästi parempi vaihtoehto kuin sen vastakohta – suljettu toimintatapa mikä on vielä varsin vallitseva toimintatapa kulttuurissamme. Pyrin omalla tekemiselläni edesauttamaan maailman muuttumista avoimemmaksi ja myös oppimaan itse toimimaan sen ehdoilla. Yhteisissä asioissa verkko on tässä erityisen tärkeä väline tukemaan avoimuutta ja avointa vuorovaikutusta.

Olen kirjoittanut blogissani ennenkin avoimuudesta ja sen monisyisyydestä. Avoimuus on pyrkimys mikä kattaa jakamisen, kuuntelun ja myös oppimisen. Avoimuus vaatii kohtaamista ja empatiaa. Minulle oleellinen osa myös omaa avoimuuden edistämistä ja sen tutkimista on olla siinä itse oma persoonana mukana. Se että puhuisin avoimuuden puolesta ja samalla en olisin vain kliinisesti verkossa mukana, tuntuu minusta jokseenkin ristiriitaiselta. Se olisi jo askel kohti suljetumpaa maailmaa. Tämä kuitenkin altistaa minut samalla tilanteille, joissa on helppo polttaa näppinsä. Se on kuitenkin osa avoimuutta ja myös oppimista.

Kyseisessä merkinnässäni tein yhden merkittävän eettisen virheen, mitä kadun nyt syvästi. Voin jakaa omaa tarinaani verkossa, mutta tuohon merkintään toin mukaan palan tarinaa toisen ihmisen elämästä ilman hänen suostumustaan. Siihen minulla ei ollut mitään oikeutta. Kyseisellä ihmisellä on täysi oikeus olla tästä loukkaantunut. Olin tälle asialla täysin sokea sitä kirjoittaessani ja pakko myöntää että näin oli vielä monta päivää kirjoittamisen jälkeenkin. Olen tästä syvästi pahoillani ja kadun nyt tekoani.

Häpeä ei ole miellyttävä tunne, mutta sitäkin merkityksellisempi ja tärkeä. Se tunne muistuttaa ansaitusta oppitunnista, minkä kanssa olen nyt itse tämän viikonvaihteen paininut. Tämä on merkittävä osa oppimista olemaan, henkistä kasvamista.

Minua on jo vuosia vaivannut se ahdistus mitä näen ympärilläni yksittäisissä opettajissa, opiskelijoissa ja muissa työpaikoissa. Kuormittuminen tuntuu olevan iso osa jokaista työpaikkaa alasta riippumatta. Myös moni nuori opiskelija kärsii stressistä ja mielenterveysongelmista tänä päivänä. Haluan löytää ja ymmärtää niitä vaikuttimia, mistä tämä kaikki kumpuaa. Oma kokemukseni on että kaikki ihmiset pyrkivät pohjimmiltaan hyvään ja pyrkivät tekemään oikein. He ovat älykkäitä ja järkeviä, silti ahdistus on varsin yleistä, mikä näkyy niin mediassa kuin arjessakin.

Kyseisen merkinnän keskustelussa minulta kysyttiin mitä minulle on perinteinen opettaja. Mielestäni siinä ei ole kyse mistään, mikä on sidottavissa yksittäiseen ihmiseen. Meissä on olemassa vain jäsenyysasteita perinteiseen ja uuteen opettajuuteen. Perinteinen ja uusi ovat luonteeltaan siis enemmän stereotyyppejä – abstraktioita jotka kuvaavat tiettyjä toimintatapojen joukkoja.

Perinteinen opettajuus sitoutuu mielestäni niihin elementteihin, mitkä luovat valvovaa ilmapiiriä kuten Eira Korpinen kuvaa. Sitä ohjaavat säännöt, opettajajohtoisuus, moralisointi, totteleminen, oppilaiden luokittelu ja kaavamainen käyttäytyminen. Uusi opettajuus luo vahvemmin humaanista ilmapiiriä, missä korostuu henkilökohtaisuus, joustavuus, yksilön arvon kunnioittaminen, itsekuri ja osallistava päätöksenteko. Niin opiskelijaa kuin opettajaakin kohtaan.

Yksi keskeinen, empiirinen havaintoni mikä minussa vahvistaa sitä kuvaa ettei nämä ole esim. yksittäisen opettajan piirteitä on se miten verkko tuntuu tuovan meissä luonnostaan enemmän humaanisen ilmapiirin toimintatapoja eikä siellä esiinny samanlaista ahdistusta. Jos havaintoni on oikeansuuntainen, tämä johtaa mielestäni luonnostaan kulttuurillisiin ja kontekstiriippuvaisiin selityksiin asioille.

Tämä on johtanut minut ajattelemaan että vaikuttimet ovat jossakin paljon syvemmällä kuin mitä voidaan arkisella havainnoinnilla tehdä. Tällä hetkellä uskon siihen että kyseessä on kulttuurinen törmäys jonka taustalla on käynnissä oleva raju yhteiskunnallinen muutos. Kyseessä on joukko asioita, jotka ovat meidän tämänhetkisen arkijärjen ulkopuolella. Ehkä ratkaisun avaimet ovat tuossa verkon ja lähimaailman välisessä erilaisissa toimintakulttuureissa. Ehkä me pystymme niitä peilailemalla saaman riittävää ymmärrystä, jonka avulla voimme alkaa muuttaa toimintatapojamme ja ehkäpä siten se ahdistuskin voi alkaa lieventyä. Kyseinen merkintä pyrki kuvaamaan tätä kulttuurista myllerrystä, kuvaamalla yhden idean siitä, millaisista asioista tämä kaikki voi kummuta. Se oli kuitenkin kuitenkin pyrkimys väärällä tavalla kuvata tärkeää asiaa.

Pyrkimys hyvään ei tee oikeutusta vetää siihen mukaan muita ihmisiä. Ei varsinkaan näin syvällä tasolla. En ole varmasti ensimmäinen ihminen joka satuttaa pyrkimällä hyvään. Silti se on erittäin hämmentävää ja raskasta kohdata itsessään. Ehkä oman itsensä kohtaaminen onkin niitä kaikkein vaikeimpia asioita. Tuskallista, mutta tarpeellista yksilön kasvun ja myös avoimuuden näkökulmasta. Suljettu tie tästä eteenpäin olisi lähteä hakemaan oikeutusta hyvästä pyrkimyksestä jatkaa omaa toimintatapaansa. Itse katson kuitenkin parhaaksi jatkaa sillä tiellä mihin uskon ja löytää oikeat keinot edetä.

Kerro kaverille

Don Tapscottin kuvaa We Now -dokumentissa miten tänä päivänä yleisesti hyväksytään se miten yritykset saavat menestyä ja tehdä rahaa, kunhan he tekevät hyvää ihmiseten mielestä. Pitää olla siis reilu. Ennen näin ei aina ole ollut ja moni iso yritys ei vieläkään ole oppinut tätä läksyä, ei ainakaan perusteellisesti. Viime aikoina taitaa on tähän liittyen on saanut lukea monta uutista. Tässä muutama poiminta:

Yahoon ja Microsoftin unelmasopimus

Yahoo ja Microsoft tekivät yhteistyösopimuksen, jolla he pönkittävät toinen toistaan Googlea vastaan. Yahoo käyttää jatkossa Microsoftin hakukoneteknologiaa ja kerää suurimman osan syntyneistä mainostulosta. Tämä on molempien yritysten mielestä win-win -tilanne, kuten Microsoftin Steve Ballmer kuvaa: “Tämä on minun mielestäni tilanne, jossa molemmat voittavat”.

Yahoon osake kuitenkin romahti tiedon jälkeen 12 %. Hyvä sopimus yrityksille, mutta kokeeko käyttäjät näin? Ballmerin kommentti sopii turhan hyvin siihen mielikuvaan mikä minullakin Microsoftista on. Ihmettelyyn sisälly mitään ajatusta asiakkasta tai arvoista mihin ihmiset uskovat. Vanhaan yrityslogiikkaan kuuluu oikeutus, joka lähtee mantrasta jossa yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Tällä on yritykset hakeneet itselleen oikeutuksen vastaavaan toimintaan, josta lapsia torutaan hiekkalaatikolla. Uskon että tämä mielikuva Microsoftista on oleellisempi juttu kurssinnotkahdukseen tässä kuin itse sopimus.

Applen sovelluskauppa ja Google Voice

Applen iPhonea varten rakentaman sovelluskaupan kehittäjälisenssiehdot ovat herättäneet pitkään jo keskustelua. Yleisesti ehdot koetaan liian tiukkoina. Keskeinen epäkohta on Applen päätös estää heidän omien palvelujen kanssa kilpailevien tuotteiden pääsy myytäväksi ja sitä kautta käytettäväksi iPhonessa. Apple on useita kertoja yksipuolisesti ja tylysti vain poistanut kolmansien osapuolien sovelluksia palvelusta tai estänyt niiden lisäämisen palveluun jo kättelyssä.

Tilanne on kärjistymässä nyt kun yhtiö eväsi Google Voice App -sovelluksen pääsyn sovelluskauppaan. Michel Arrington ilmoitti jo TechCrunsh -blogissa luopuvansa koko iPhonen käytöstä, koska tällä puhelimella ei voi käyttää kyseistä Googlen palvelua. Myös digg.com:ssa yli 2000 kertaa digattu juttu Apple’s AppStore Approval Process Has Gone Too Far -kertoo samaa tarinaa. Apple ei palvele tässä asiakkaitaan, vaan ajaa itsekkäästi omaa lyhytjänteistä etuansa. Toiminta on varmasti pidemmän päälle heitä vastaan.

On mielenkiintoista seurata miten käy Spotifyn uudelle sovelukselle, joka kilpailee selvästi iTunesin kanssa. Kun Apple torjuu tämän, uskon että edessä on vielä suurempi vastareaktio kentältä.

NSN myy valvontaa Iranille

Nokia Siemens Networks myi Iranin hallitukselle Internet-valvontasoftan. Tämä oli varmasti yrityslogiikan kannalta hyvä kauppa, josta sai varmasti myös hyvän katteen. Käytännössä Nokian kannalta kauppaa voi pitää lähes imagollisena itsemurhana. Kauppa oli selvästi räikeässä ristiriidassa ihmisten oikeustajua vastaan, mistä seurasi Nokian tuotteiden boikotointi. Tapaus on vähintäänkin surullinen.

Korjausliikkeitä

Heinäkuun alussa TechCrunsh -blogissa hämmästeltiin mitä oli tapahtunut Google appsin ilmaispalvelulle. Tämä ei vastannut Googlen aikaisempia linjauksia ja herätti hämmästystä. Googlen mantrana on ollut alusta asti olla hyvä ja tehdä hyvää. Googlen koko toiminta perustuu tähän ja siitä syntyvään luottamukseen. Firma korjasikin liikkeen pian ilmoittamalla että kyseessä oli erehdys. Se millainen erehdys oikeasti oli kyseessä jää epäselväksi. Kokeiliko firma kepillä jäätä vai oliko kyseessä todella viaton sattuma ei varmaan selviä koskaan. Yhtä kaikki tapahtuneesta jäi elämään pieni epäilys.

Muut firmat kuin Google eivät ole tietääkseni vielä tehneet korjaavia liikkeitä yleisön paineesta. En olisi kovin yllättynyt, jos Apple taipusi pian korjaamaan palvelunsa ehtoja. Apple on onnistunut vielä säilyttämään good willin omassa imagossaan, mutta tällaiset tapaukset nakertavat sitä tehokkaasti. Nokia ja varsinkin Microsoft taitavat olla tässä suhteessa vielä enemmän hukassa.

Toimintakenttä on muuttunut nopeasti varsin radikaalilla tavalla. On mielenkiintoista nähdä miten kyläyhteisöistä tuttu yhteisöllisyys alkaa ohjailla toimintaa globaalilla tasolla. Perinteisen yritystoiminta-ajattelun näkökulmasta asiakkaista on tullut pirullisia, kun he kommunikoivat keskenään ja arvottavat asioita. Valta jakautuu uudella tavalla, paljon tasaisemmin kuin koskaan ennen. Tältä ei ole suojassa enää isotkaan yritykset tai ehkä ne ovatkin tälle kaikkein haavoittuvaisimpia tänä päivänä.

Kerro kaverille

Mikkeli on ottanut rohkean askeleen kohti avoimempaa kunnalista päätöksentekoa. Kaupungin uusi strategia linjaa sosiaalisen median keinot ja osallistavan päätöksenteon merkittäväksi osaksi toiminnan kehittämisessä.

On häikäisevää nähdä miten asiat voivat muuttua hetkessä, kun on oikea aika ja oikeat ihmiset oikeilla paikoilla. Vielä vuosi sitten en edes uskaltanut toivoa että tällaista kehitystä tulisi tapahtumaan omassa kotikaupungissani vaikka olen siitä unelmoinut jo vuosia.

Toimintaa on käynnistelty jo hieman Mikkeli foorumi -lähitapaamisien muodossa  ja nyt syksyllä toimintaan luodaan puitteita myös verkossa mm. avaamalla kaupungin strategiaprosesseja kuntalaisille ja kesäasukkaille.  Mikkeli Foorumi -tapaamisilla, mistä viimeisin pidettiin kesäkuun puolessa välissä. Foorumi järjestettiin kaupungin torilla avoimena keskustelutilaisuutena jonka teemana oli Mikkelin tulevaisuus.

Foorumiin osallistui noin nelisenkymmentä kuntalaista koleasta säästä huolimatta. Koin itse tapahtuman kohtuullisen onnistuneeksi juuri paikalle tulleiden kuntalaisten aktiivisuuden ansiosta. Tämä on lupaava alku merkittävälle muutosprosessille.

Olli Ehranmaa vetämässä tai chita Mikkelin torilla Kuva: Ville Venäläinen

Emme puhu vielä samaa kieltä

Olli Ehranmaa on mikkeliläinen aktivisti, joka herättelee Pro Mikkelin nimissä yleiseen keskusteluun eri epäkohtia ja ajaa erityisesti heikompien ja haja-asutus alueen ihmisten asiaa. Hän myös aktivoi paikallisia mm. vetämälle Mikkelin kirkkopuistossa tai chi -tunteja viikonloppu aamuisin.

Ehranmaa kuvaa omaa rooliansa toimia eräänlaisena vastavoimana virallista päätöksentekokoneistoa vastaan. Kesäkuun Mikkeli foorumissa hän ei kuitenkaan keskittynyt piikittelemään. Hänen varsin rakentava kommenttinsa foorumista jäi elävästi mieleeni. Hän kuvasi sitä miten meiltä puuttuu vielä yhteneinen kieli.

Tapa jolla asiat ovat nyky-yhteiskunnassa organisoituneet johtavat kielten erkaantumiseen. Toiminta on siiloutunut eri yksikköihin, joiden välillä ei ole luontaista vuorovaikutusta. Byrakraattiset mallit kaikkine lomakkeineen tuntuvat vain vahvistavan tätä kehitystä, jossa ihmisten luontainen vuorovaikutus vähenee. Kieli myös elää ja kehittyy siinä piirissä ketkä osallistuvat vuorovaikutukseen. Tämä on lienee yksi eri jargonien perus syntymekanismi.

Ehranmaan kommentissa oli ilahduttavalla tavalla mukana käynnistyvä kehitysprosessi ja samalla usko tulevaan, jossa asiat ovat toisin. Avoin keskustelu sekä lähitilanteissa että verkossa tulee johtamaan ajan myötä yhtenäisempään kieleen, toimintatapoihin ja syvempään ymmärrykseen kaupungista omana elinympäristönä. Tämän pitäisi kaiken järjen mukaan johtaa myös viisaampaan päätöksentekoon sekä syvempään keskinäiseen luottamukseen ihmisten välillä.

Opitun omistaminen ensimmäistä kertaa

Mikkelissä alkava prosessi tulee kestämään kauan ja tulee olemaan epäilemättä varsin vaiherikas. Aloitettava työtä ei voida kuvata projektina, jolla olisi selkä alku, loppu ja tarkat tavoitteet. Mielestäni tätä alkavaa työtä ei ole mielekästä kuvata muuten kuin oppimisprosessina, jossa oppivana organisaationa toimii koko kunta virkamiehineen ja kuntalaisineen.

On kiehtovaa nähdä miten tämä prosessi tulee etenemään. Lähi- ja verkkokohtaamiset mahdollistavat suoran vuorovaikutuksen tavalla, johon ei olla totuttu. Tässä prosessi tulee varmasti vastaan iloisia yllätyksiä ja oivalluksia, mutta myös epävarmuutta, pelkoja ja epäonnistumisiakin. Nämä ovat kaikki luonnollisia oppimisprosessin piirteitä.

Nuorimpia sukupolvia lukuunottamatta, olemme kasvaneet vanhan maailman rakenteisiin sisään. Toimintavat on opittu kulttuurisesti eikä meistä kovinkaan moni ole niitä kyseenalaistanut. Olemme ottaneet rakenteet sellaisenaan ja hakeneet niistä turvaa ja järjestystä omaan maailmaamme. Olemme tehneet valintamme ja rakentaneet tulevaisuutemme vanhojen rakenteiden varaan, miettimättä sitä mitä rakenteet ovat alunperin luotu palvelemaan.

Olen opettajien kanssa työskennellesäni huomannut miten kulttuurisesti opitut asiat koetaan todella omiksi ensimmäistä kertaa vasta sitten kun joku kyseenalaistaa ne. Uusi malli pakottaa arvioimaan omia ratkaisujaan aina uravalinnasta lähtien. Ihminen voi kokea sosiaalisen rakenteen muutoksen järisyttävän koko pohjaa, mille hän  on rakentanut itsensä ja tulevaisuutensa. Tämä aiheuttaa väkisinkin paljon epävarmuutta ja pelkoja.

Muutokselle on tilaus, mikä näkyy mm. kaupungin erittäin heikkona taloudellisena tilanteena ja jonkinlaisena heikkona luottamuksena kuntalaisten ja viranhaltijoiden välillä.  Tämä ei kuitenkaan vie pois sitä yksilökohtaista epävarmuutta, minkä toimintatapojen muutos tuo tullessaan. Uskonkin, että tämä tulee olemaan yksi keskeinen haaste, mihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Miten voimme katsoa avoimesti uusia malleja ilman, että kenenkään tarvitsee kokea syyllisyyttä siitä minkä maailman toimintamalleihin on kasvanut sisälle?

Uskon Ehranmaan sanoissa olevan tarvittavaa viisautta. Hän kiteytti yhdellä lauseella nykytilan ja tulevan. Ei auta kuin lähteä keskustelemaan ja hakemaan ratkaisuja yhteistyössä. Yhteinen kieli ja toimintavat syntyvät vuorovaikutuksessa, johon vain pitää heittäytyä.

Kerro kaverille

Neuvostoliiton sortuminen oli monelle yllätys. Juttelin asiasta pari viikkoa sitten Kimmo Kevätsalon kanssa, joka kertoi oman kokemuksensa varassa, miten ennen romahdusta oli aivan tavallinen näky nähdä keskellä päivää nuoria työssä käyviä  ihmisiä ryyppäämässä päivät pitkät kaduilla. Ryyppääminen oli varsin yleistä, valtio luhistui yksinkertaisesti siihen tosiseikkaan, ettei riittävän moni tehnyt mitään hyödyllistä vaan keskittyi esim. puistokemiaan. Tätä tukee myös tuore tutkimus juomisesta Venäjältä. No ehkä tämä selittää kuitenkin miksi venäläinen vodka on niin hyvää. Sen kehittäminen tuskin hiipui tällaisessa ympäristössä.

On kiehtovaa miettiä mitä merkkejä mahdollisesta romahduksesta tai merkittävästä käännekohdasta on havaittavissa tämän päivän maailmassa. Jostakin syystä suurimmalla osalla ihmisiä on taipumus uskoa että tulevaisuus jatkuu niin kuin menneisyys ja mahdolliset isot muutokset kuulostavat mahdottomilta. Näin kävi myös Neuvostoliikon kohdalla. Muutos tuli silti ja selvästi eri merkkejä tulevasta oli havaittavissa, jos niitä pysähtyi miettimään.

Paolo Freire puhui ajan järjestä. Jokaisella aikakaudella on oma järkensä ja aikakausi lakkaa olemasta kuin se on se on tavallaan selittänyt itsensä. Olemme eläneet teollista aikakautta ja sen järki alkaa olla puhki kulunut. Freiren tavalla ajatella, voisi sanoa uuden järjen olevan kasvamassa vanhan tilalle. Uskon että sosiaalinen media on yksi keskeinen ilmentymä isommasta ajanjärjen muutoksesta mikä on nyt käynnissä.

Microsoft on yksi merkittävä teollisen aikakauden yritys, joka on hyödyntänyt omassa toiminnassaan pitkään dominoivaa asemaansa. Sen järki on vahvasti teollinen edelleenkin, vaikka se pyrkiikin mukautumaan uuteen aikaan live-palveluillaan ja Bing -hakukoneillaan. Se on tehnyt pitkin matkaa merkittäviä virhearvioita, mutta on ison markkinaosuutensa turvin pystynyt aina nousemaan suosta edes kunnolla uppoamatta siihen välillä. Jopa internetin merkityksen virhearviokaan ei pysäyttänyt firmaa. Ei ainakaan vielä. Yksi keskeinen selviytymistapa Microsoftilla on ollut matkia muita, mitä se edelleen tekee mm. epätoivoisella kilpailulla hakukoneneiden herruudesta. Uusi Bing.com -hakukone muistuttaa erehdyttävästi Googlea, mutta on kuulemma jotenkin parempi. Toiminnan henkeen on kuulunut ostaa firmoja pois, jotka ovat käyneet läpi suunnittelu- ja kasvukivut uuden kanssa tai sitten he ovat tehneet opittuaan toisten kuvioista itse paremman tai riittävän hyvän perästä. Tämä suuren strategia ei vain tunnu enää toimivan yhtä hyvin tänä päivänä kuin ennen. Googlet ja Facebookit ovat kiusallisia yrityksiä, kun niitä ei saa ostettua. Ja mikä pahinta, heillä on jo ne asiakkaan, kaverien kaveripiirit, mistä jälkijunassa tulija on auttamatta ulkona.

Teolliseen valta-ajatteluun kuuluu myös osallistuminen kasvatussektorille. Tästä olen kirjoittanut oman kritiikki Live@edu -palvelua kohtaan. Jos tässä yrittää tulkita Freiren ajatuksen juoksua, edustaa tämänkin teollisesta järkeä. Jotain sellaista maailmaa, joka perustuu raakaan kilpailuun ja valtaan eikä yhdessä tekemiseen ja luottamukseen. Lapset on hyvä saada adaptoimaan oma tekniikka ajoissa, jotta he luontevasti pysyvät leirissä – tavallaan heidätkin pitää omistaa tämän järjen mukaan. Jokseenkin pelottava ajatus.

Enää ei riitä tuote, pitää olla seuraajia ja osallistujia

Google, Apple ja muut uuden järjen yritykset ovat olleet teollisen aikakauden yrityksille paha pala purtavaksi. He eivät pelaa enää samalla logiikalla, vaan kehittävät tuotteita yhdessä asiakkaidensa kanssa vuorovaikutuksessa. Kyseessä ei ole enää pelkkä kulutustuote vaan palveluihin ja tuotteisiin syntyy asiakkailla syvempi omistajuus yhteisen historian myötä.

Uusia yrityksiä kuvastaa myös good-will. Microsoft ei omista tällaista mainetta. Ei ole lainkaan harvinaista kirjoittaa Micro$oft näin dollarilla, s-kirjaimen sijaan. Mielestäni se kuvastaa aika hyvin yleistä kuvaa siitä mitkä yrityksen arvot ovat ihmisten mielissä. Viimevuosille mahtuu mm. OOXML-runttaus, jossa yritys yritti viedä nopeutetulla käsittelyllä ODF-standardin kanssa kilpailevan oman standardinsa läpi. Kaksitoista riisiä paperia siis 6000 sivua speksiä olisi pitänyt hyväksyä muutamassa kuukaudessa. Tämä vastaa yleistä linjaa muutenkin, sen sijaan että tehtäisiin yhdessä, niin halutaan omistaa ja määrätä eikä jakaa ja tehdä yhdessä. Tämä linja on jatkunut ihan näihin päiviin, kuten esim Outlookin html -yhteensopimattomuuskiista kuvastaa.

Internet Explorer on ollut vuosia varsinainen riesa sovelluskehittäjille. Selain ei tue yleisiä standardeja ja edellyttää huomattavaa lisätyötä, jotta eri websovellukset toimivat myös tämän selaimen eri versiolla, joissa niissäkin on huomattavaa vaihtelua. Kenen edunmukaista tällainen kehittäminen on? En tunne syitä tämän takana, mutta minä en mahda sille mitään että minulle tämä näyttäytyy äärimmäisen ylimielisenä käytöksenä asiakkaita kohtaan ja varsinaisena eri tahojen resurssien hukkaamisena maailmanlaajuisesti.

Tänään tuli tieto Windows 7:n hinnasta Euroopassa. Hinta on kaksinkertainen verrattuna hintaan Yhdysvalloissa. Taustalla on osaltaan EU:n kanssa käyty oikeudenkäynti, jossa asetuttiin vastustamaan Microsoftin taipumusta estää kilpailua sitomalla tuo samainen selainen kiinteäksi osaksi omaa käyttöjärjetelmäänsä. Jälleen tästä syntyy maku määräilystä ja hallinnasta, mutta missä on asiakkaan kuuntelu ja tukeminen? Käytännössä nyt näyttää siltä että mahdollisia asiakkaita rangaistaan siitä että EU puuttui siihen että yritys vääristää omalla toiminnallaan kilpailua ja sitä kautta kehitystä. Itse olen siirtynyt Microsoftin tuotteista pois puolitoista vuotta sitten, kun havaitsin että Apple on vain yksinkertaisesti helpompi käyttää ja vakaampi. Tällaiset mielenosoitukset tuskin kääntävät ainakaan asiakasvirtaa kohti Microsoftin tuotteita ja palveluita.

Ai mitenkö tämä liittyy ex-neuvostoliittolaisten ryyppäämiseen? Mielestäni tässä on havaittavissa samanlainen virtahepo silmien edessä. Kyseessä ongelma, häiriökäyttäytyminen,  josta ei hirveästi puhuta ääneen. Tällainen käytös voi voi laueta hyvin jonakin päivänä silmille. Uuteen järkeen kuuluu avoimuus ja yhdessä tekeminen. Isoiltakaan pelureilta ei enää hyväksytä sooloilua ja pomottamista. Ihmiset eivät enää seuraa isoa auktoriteettiä. Ihmiset alkavat herätä siihen että he ovat aina yhdessä isompia.

Pystyykö Microsoft alkamaan uuden elämän ja lakata tekemästä yksin omiaan, kuuntelematta muita ja erityisesti asiakkaitaan? Ainakin toivon sitä, mutta jos tällainen meno jatkuu, uskon että yhä useampaa alkaa houkutella vaihtoehtoiset ratkaisut hoitaa omat asiansa. Jos tällainen kehitys etenee, niin tästä voi hyvinkin seurata yhden jättiläisen tuho. Toivottavasti maalailen vain piruja seinälle, en toivo millekään yritykselle tuhoa, mutta reilua peliä kyllä toivon kaikilta kaikille.

Kerro kaverille

On mahtavaa kun saa olla ylpeä omasta kotikunnastaan. Mikkelissä on tämän vuoden aikana alkanut tapahtua kaikenlaista liikehdintää kohti avoimempaa kuntaa. Kaupunki on ollut ratkaisevassa roolissa mahdollistamalla paikan yhteiselle keskustelulle. Mikkeli on alkanut järjestämään Mikkeli Foorumeja, avoimia tilaisuuksia joissa keskustellaan kunnan kehittämisestä yhdessä kuntalaisten kanssa. Myös paikalliset aktivistit ovat aktivoituneet. Seudulla vaikuttaa Pro Mikkeli, Maaseutu kaupunki mikkeli -verkosto sekä seniorit ovat aloittaneet oman organisoitumisensa. Tällainen liikehdintä saa nyt vielä lisää potkua, kun kaupunki on asettanut uuteen strategiaansa sosiaalisen median ja käyttäjälähtöisen kehittämisen omaksi kohdakseen. Mikkeli taitaa olla ensimmäinen kunta, joka on virallisesti ottanut sosiaalisen median osaksi strategiaansa.

Kerro kaverille

Tuntuu kuin avoimuudenpohdinta tulisi vastaan joka paikassa. Itsekin olen miettinyt tätä käsitettä paljon tämän kevään aikana. Pysähdyin taas kerran lukiessani Seth Godinin blogista listaa eri tyyppisistä käsitteistä, missä viitataan avoimuuteen.

Sosiaalisen median yhteydessä puhutaan paljon avoimesta toiminnasta verkossa. Perusajatuksena on että kaikki tekeminen on näkyvissä verkossa ja kuka tahansa voi osallistua prosessiin. Mielestäni tämä on kaunis ajatus ja pyrkimisen arvoinen. Mitä enemmän mahdollistetaan ihmisten osallistuminen asioihin, sitä enemmän sitä myös tapahtuu. Vuorovaikutus taas lisää luonnostaan ihmisten välistä luottamusta ja sitä kautta myös hyvinvointia. Tähän tulokseen tuli myös Robert Putnam tutkiessaan sosiaalista pääomaa.

Tasa-arvoistava ja eriarvoistava verkko

Verkko on luonut uusia mahdollisuuksia monelle ihmiselle ja parantaneet elämänlaatua. Tällaisesta minulla on kokemusta esim. omassa työpaikassani Otavan Opistolla, jossa Nettilukio on mahdollistanut usealle ihmiselle täysivaltaisen opiskelun juuri verkon ansiosta. Ihmiset, joilla on fyysinen tai psyykkinen este, ovat koulukiusattuja tai heidän elämäntilanteensa vaatii esim. ammattiurheilun tai työn puolesta poikkeuksellisia järjestelyjä, ovat löytäneet ratkaisun opiskelusta verkossa. Tällaisella mahdollisuudella on selvästi tasa-arvoa tukeva voima. Sama efekti koskee tietysti myös muuta elämää kuin opiskelua.

Samalla kuitenkin verkko on monella tapaa välineenä vielä kovin kömpelö. Välineet eivät vielä ole tasolla, joka tekisi verkossa työskentelystä aidosti kaikille avoimen. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä ettei kaikilla ole pääsyä verkkoon ja tarvittavia taitoja käyttää verkkotyövälineitä. Tästä syystä esim. kunnallisen vaikuttamisenmalleja suunnitellessa on pakko miettiä myös vaihtoehtoisia teitä osallistumiselle – verkko ei vielä yksin riitä. Kouluttajilla ja viranomaisilla on tässä vielä työtä vuosiksi ellei vuosikymmeniksi.

Tiedon määrä

Verkossa olevan sisällön määrä kasvaa jatkuvasti räjähdysmäisesti. Hakukoneet ja muut tavat etsiä tietoa kehittyvät, mutta tietoa alkaa olla yksinkertaisesti niin paljon, että on helppoa olla huomaamatta jotain merkityksellistä asiaa vaikka sitä käsitellään kuin avoimesti verkossa tahansa. Onko tällöin verkossa toimiminen enää oikeasti avointa, jos se ei kohtaa niitä ihmisiä joita se voisi koskettaa?

Verkossa olevaan tietoon ja sen jakamiseen on syntymässä sekä sosiaalisia että teknisiä ratkaisuja. Erilaisilla palveluilla yhä useammat vinkkaavat omille verkostoilleen paikkoja ja sisältöjä joiden he uskovat tuttujaan kiinnostan. Itse teen tätä mm. Del.icio.us -palvelun kautta jatkuvasti. Semanttinen web tulee omalla tavallaan auttamaan tietojen yhdistelyä jatkossa ja toivottavasti näin lisätä myös tiedon löydettävyyttä. Tämä parempi löydettävyys taas puolestaan mahdollistaa, mitä ilmeisemmin, useamman ihmisen kohtaamisen verkossa.

Avoimuuden luonne

Itse olen törmännyt puhuttaessa avoimuudesta verkossa ja sosiaalisesta mediasta tietynlaiseen fundamentalismiin. Avoimuus on ehdotonta ja edellyttää kaiken jakamista verkossa. Tähän jopa painostetaan pahimmillaan.

On ehkä totta että uudentoimintatavan esiinmarssin alkuvaiheessa tarvitaan tietynlaista fundamentalismia. Ajatus pitää tuoda räikeänä läpi, jotta se pystyy puhkaisemaan vallalla olevan kulttuurin.

Fundamentalismin heikkous on vain se ettei se yleensä suostu näkemään asioissa niiden eri sävyjä. Minulle ei ainakaan maailman moninaisuus ei oikein koskaan mahdu yhteen näkökulmaan. Fundamentalisti ei kuuntele ja sitä kautta hän ei ole myöskään avoin muille näkökulmille. Ääriavoimuuden kannattaja onkin näin eräänlainen paradoksi – ollaksesi fundamentalisti avoimuuden puolesta puhuja, et todennäköisesti ole itse kovinkaan avoin.

Itse näen avoimuuden keskeisesti omana kykynä kuunnella toisia ja jakaa omaansa muille. Molemmat ovat taitoja, jotka opitaan ja niissä voi aina oppia paremmaksi. Siksi avoimuuden käsitteeseen pitää liittää myös oppiminen – meidän pitää pystyä näkemään toisissamme ja itsessämme se miksi voimme tulla, eikä vain arvioida itseämme nykytilan kautta. Eli ehkä avoimuus onkin pohjimmiltaan mielentila johon pyrkiä.

Mielestäni verkko on vain uudehko väline, jolla voidaan tukea avointa toimintatapaa entistä tehokkaammin. Se ei itsessään tee tai ole tekemättä asioista avoimia. Oma kokemukseni on että niissä piireissä, joissa vaikutan verkossa, on vain paljon sen luontoisia ihmisiä joissa tällaista toimintatapaa tukevat piirteet ovat sisäänrakennettuna. Tästä keskustelimme Helge V Keitelin kanssa Qaikussa.

Kasvunmahdollisuuden näkeminen avaa avoimuuteen myös pitkäjänteisen oppimisen tilan. Oppimisessa on mielestäni tärkeintä vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen pitää säilyä myrskyistä ja kaikista käänteistä huolimatta. Kasvu avoimuuteenkin tapahtuu tällaisessa tilassa, pitkän ajan kuluessa vuorovaikutuksessa yhdessä muiden kanssa. Yritysten ja erehdysten kautta.

Kerro kaverille