Kirjoittelin viimeksi siitä miten sosiaalisesta mediasta on tullut paikka ihmisten puheissa. Tämä havainto perustui aikuisten maailmaan ja siten siinä  jäi jotain huomaamatta. Valmistelen parhaillaan erästä kyselyä, jossa on tarkoitus kysellä myös lapsilta sosiaalisen median käytöstä ja siitä mitä he näkevät siinä tulevaisuudessa. Kohderyhmäläisiä löytyy omasta kotoa seitsemän vuotias poika ja kymmenen vanha tyttö.

En ole koskaan tuputtanut lapsilleni erityisesti tekniikkaa tai muitakaan oppeja sen suuremmin. Kasvatus on perustunut paljolti arvojen välittämiseen sekä itsetunnon kasvun tukemiseen. Muuten kaikki onkin pitkälti mennyt lapsen omien, tiuhaan vaihtuvien, mielenkiinnon kohteiden mukaan ja sen mitä milloinkin on ollut ajankohtaista. Tästä syystä en ole kovasti yrittänyt myöskään kertoa sosiaalisesta mediasta tai muusta, mikä minua polttelee ellei he ole sitä suoraan kysyneet.

Testasin keskustelemalla molempien lasteni kanssa erikseen tietokoneiden käytöstä ja netistä sun muusta. Molempien lasten vastauksissa korostui se miten niin tietokone, netti kuin softatkin ovat vain välineitä. Ne ovat osa luonnollista ympäristöä missä toimitaan. Ennen kaikkea oleellinen piirre puheessa oli, miten näiden välille ei rakennu mitään eroja. Kone on netti ja netti on kone. Koneella voi yhtä lailla tulostaa kuin pelata tai jutella kavereitten kanssa. Toiminta ohjaa ajattelua, ei se millä se tehdään tai miten se tapahtuu.

Tyttäreni 4. luokkalaisena osoitti jo pieniä merkkejä koulun vaikutuksesta. Hän osasi mainita että nettiä voi käyttää tiedonhakemiseen. Vaikkakin hän on googlannut jo useamman vuoden, asian tällainen esittäminen kuulosti opetetulta isän korvaan. Hän on myös käyttänyt vähän meseä ja pelaa pelejä verkossa. Näitä hän ei varsinaisesti liittänyt osaksi nettiä, vaan ehkä hieman vaivautui kun yritin lempeästi kysellä käyttääkö hän omasta mielestään nettiä kun hän on mesessä.

Omat lapset ovat aina eläneet ympäristössä, jossa on tietokoneita, netti ja älypuhelimia. Heille netti ja nämä välineet ovat vähän sama kuin aikuisille on sähkö, viemäröinti tai vaikkapa kaukolämmitys. Ne vain on. Tästä näkökulmasta katsottuna kysymykseni oli aivan älytön ja korni. Niin netin kuin sosiaalisen median toimintatapojen kohtalo on pian vain olla. Ehkä hyvä niin.

Olen vuosien varrella miettinyt kerta toisensa jälkeen mikä olisi sopiva titteli minulle suhteessa työhöni. Itse asiassa esimiehenikin on pyytänyt minua itse ehdottamaan mikä se voisi olla. Palkkakuitissani näkyy tittelinä tietojärjestelmäpäällikkö. Se ei kerro työstäni enää tänä päivänä yhtään mitään. Ei myöskään joukkueenjohtaja, joka on organisaation kannalta tittelini/asemani ja roolini.

Tittelit saavat välillä aikaan hilpeitä tilanteita. Ne luovat ihmisissä mielikuvia siitä mitä olen tai mitä minä en ole. Titteli tekee minusta hetkessä vangin. Se aiheuttaa ohjaa ihmisiä valitsemaan rekisterin, millä he minua kuuntelevat. Työssäni teen mitä tilanne milloinkin vaatii. Työyhteisössä, joka on keskittynyt uudistamana ja kehittämään opetustoimintaa laveasti nämä tehtävät ovat hyvin kirjavat. Erilaisissa verkostoissa toimiminen tuo tähän vielä oman mausteensa.

Taidankin tästä eteenpäin esiintyä vain omalla nimellä, ilman titteleitä. Pelkkä Ville Venäläinen. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.