Tämä sivusto on henkilökohtainen matkakertomus, oppimistarina, jossa reflektoin omaa oppimistani. Tarina on joukkotapahtumia mitä elää ajassa ja kipinöitä siitä mitä ne minussa herättävät. Erityinen mielenkiintoni kohde on miten verkko ja erityisesti sosiaalinen media muuttaa vähitellen tapaamme toimia ja sitä kautta koko yhteiskuntaa. Muita yleisempiä teemoja ovat oppiminen yleensä, vuorovaikutus, vaikuttaminen, teknologia sekä teknologian ja ihmisen välinen suhde.

Sosiaalisen median omaksumisen edellytykset

villevenalainen | 8.6.2009

Marja-Liisa Viherä kuvasi väitöskirjassaan kymmenen vuotta sitten kolme tekijää tai edellytystä, mitkä määrittävät miten ihmiset valmiudet ottaa haltuun uusia välineitä ja toimintatapoja, kuten uutta tekniikkaa.

Nämä tekijät ovat pääsy (Access), osaaminen (Competence) ja motivaatio (Motivation). Välineiden käyttöön tulee olla pääsy – ne olla käytettävissä. Uudet välineet edellyttää tietynlaisia perustaitoja ja ennen kaikkea uudenoppimiselle pitää olla [...]

Verkostojen negatiivinen voima

villevenalainen | 28.4.2009

Sain tänään käsiini Kari Hintikalta linkin sivuun, joka näyttää Google Mapsin avulla sikainfluenssan levinneisyyden maailmalla. Pienellä silmäilyllä kävi ilmeisen selväksi että kaikilla alueilla oli jokin yhteys Meksikoon. Esimerkiksi Euroopassa oli jokaisella levinneisyysalueella jokin joka oli juuri käynyt Meksikon tartunta-alueella.

Kiire huuhtelee tuoreet tavat toimia

Ville Venäläinen | 6.4.2009

Nyt on taas kova kiire. Päivät ovat täynnä ja välilä tuntuu, että todella ahdistaa. Ahdistus kasvaa potensseihin kun vastaan tulee vielä jotakin yllättävää tekemistä jota ei osannut ennakoida. Kiireessä tekee monesti virheitä ja kun työkuorma kasvaa nopeammin kuin sitä kerkeää purkamaan häviää työstä helposti tekemisen ilo.
Minulle kiire taitaa olla ennen kaikkea tunnetila. Tai ainakin minussa [...]

Yhdistää Facebook minät?

Ville Venäläinen | 15.3.2009

Yleensä  on tapana puhua työminästä, kotiminästä, kaveriminästä ja ties mistä minästä. On varmaan aivan luontevaa, että oma rooli ja ympäröivät ihmiset tietyllä tavalla nostavat eri puolia meistä esille. Vuorovaikuksessa kehittyvät taidot ja tavat toimia suhteessa niihin joiden kanssa se tapahtuu. Perinteisesti keskusteluareenat ovat sijoittuneet eri paikkoihin. Fyysinen tila on määrittänyt pitkälti ne ihmiset kenen kanssa [...]

Ilo olla erimieltä

Ville Venäläinen | 7.3.2009

Työpaikkani, Otavan Opiston helmikuun työpajassa minulla oli ilo olla eri mieltä Marja-Liisa Viherän kanssa. Ilo syntyy siitä että hän on yksi minun erittäin arvostamani pedagogi joka on tehnyt huikeaa työtä itseorganisoituvan oppimisen sektorilla VIEKAS ry:n viestintäleireillä jo yli kaksikymmentä vuotta. Tällaista työtä ja kokemusta ei voi olla arvostamatta. Ilo syntyi myös siitä että meistä oli [...]

Tekniikanvapaus kansalle

Ville Venäläinen | 21.5.2008

Viime viikon Sometu-tapaamisessa oli esillä Microsoftin edu@live-palvelu, joka on herättänyt paljon keskustelua. Suurin närä on liittynyt heidän tapaansa markkinoida tuotetta lahjana suomalaisille kouluille. Tapaamisessa tosin varmistui se että palvelu on ilmainen myös muissa maissa.
Yllätyin Microsoftin edustajan suorapuheisuudesta positiivisesti. En välttämättä pidä heidän tavastaan ajatella, mutta arvostan sitä jos joku ilmaisee suoraan omat motiivinsa ja maailmankatsomuksensa. Esittelijä kertoi [...]

Interaktiivisen tekniikan koukutuksessa

Ville Venäläinen | 20.4.2008

Olin keskiviikosta perjantaihin Hämeenlinnassa ITK-messuilla. Olen koittanut punnita viikonlopun aikana, mikä oli keskeinen anti messuilta. Nämä messut ovat ehdottomasti koulutusalan päätapahtuma Suomessa. Paikalla on lähes kaikki toimijat ja esittelijöitä löytyy joka lähtöön. On kuitenkin pakko todeta, ettei minulle keskeinen anti löytynyt esityksistä tai osastoilta.

Sometu-verkosto teki 300 jäsenen rajanylityksen messujen aikana

ksittäisenä suurena asiana on pakko mainita Sometu-verkoston 300 jäsenen [...]

Muurahaiset ja filharmonikot ratissa

Ville Venäläinen | 8.4.2008

Pari vuotta sitten netissä pyöri alla oleva videopatkä. Videossa on webkamera kuvaa risteysalueellta jossakin päin Intiaa. Ensikatsomalta video aiheutti huvitusta ainakin omassa tuttavapiirissäni. Liikenne näyttää jokseenkin kaoottiselta ja äärimmäisen vaaralliselta näin länsimaiseen makuun.

Liikenne näyttää ristiriitaiselta. Samaan aikaan yksittäisien autojen ja muiden kulkuneuvojen liikkuminen vaikuttaa holtittomalta, mutta kuitenkin liikenne etenee koko ajan kohtuullisen tasaisesti. Vaikka autoja, [...]

Avaava kysymys motivaatiosta

Ville Venäläinen | 18.3.2008

Olin viime perjantaina PixelAche University -seminaarissa mukana yhden session panelistina. Sessiossa keskusteltiin koulutuksen tulevaisuudesta sosiaalisen median aikakaudella. Edustin paikalla Internetix:iä josta erityisesti kerroin alustuksessa Nettilukiosta. Loppuosa esityksestäni käsitteli marraskuussa syntyneestä Sometu-verkostosta.
Tilaisuus oli mielenkiintoinen oppimiskokemus, kuten koen yleensäkin tilanteet, joissa joutuu itsensä laittamaan likoon. Erityinen huomioni kiinnittyi eturivistä esitettyyn kysymykseen. Kysymykset ovat loistavia ajattelun välineitä. Mies kysyi: ”Millä opiskelijat saadaan kiinnostumaan [...]

Arvioitua arvostusta

Ville Venäläinen | 16.12.2007

Olen viimevuosina käynyt paljon läpi omaa lapsuuttani. Olen reflektoinut sitä suhteessa omiin lapsiini ja nykyiseen elämääni. Asioiden läpikäynti on ollut minulle kohtuullisen raskas prosessi, joka tulee jatkumaan varmasti vielä vuosia. Kenties lopun ikääni.
 
Olen arvioerolapsi. Vanhempani erosivat kun olin seitsemän. Jatkoin elämääni äitini ja siskoni kanssa. Isä jäi asumaan ensimmäiseen lapsuuteni kotiin yksin. Näin jälkeenpäin ajatellen [...]