Tiistaina koin yhden niistä hetkistä, joissa yksittäinen asia konkretisoituu ja pysäyttää täysin. Sitä jotenkin havahtuu miten todella elää murroksen keskellä. Tavallaan kokee jotain, minkä jo tietää, mutta käytännön tilanne luo siihen jotain uutta syvyyttä. Asian tavallaan aistii.

Olin maanantain ja tiistain Nonaka Aalto workshopissa Dipolissa. Tapahtumassa oli mukana joukko kiehtovia, inspiroivia, ajattelevia ihmisiä joiden kanssa oli innostavaa keskustella. Myös itse teema oli erittäin mielenkiintoinen. Ikujiro Nonakan ba on tutustumisen arvoinen teoreettinen jäsennys tietämyksenhallinnasta ja -kehittämistä organisaatiossa, vaikka se ei vielä ajatuksissaan verkostoihin asti taivukkaan.

Toisen päivän lopulla osallistujat oli jaettuna kahteen ryhmään. Ryhmä, jossa olin mukana sai jälkimmäisenä tehtävänään määrittää miten tvt voi auttaa luomaan Nonakan kuvaamaa ba-tilaa. Keskustelussa minulle valkeni vähän kerrassaan se miten elän kuitenkin aivan toisessa maailmassa kuin muut paikalla olleet. Olen nähnyt ja kokenut jotain sellaista, mistä nämä ihmiset olivat jääneet paitsi. Ikään kuin eläisimme aivan eri kulttuureissa.

On kiehtovaa havaita, miten meidän älykkyys on kontekstiriippuvaista. Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä älyä, jolla meidät voidaan laittaa järjestykseen. Meidän oma kokemushistoria vaikuttaa vahvasti siihen mitä me voimme edes ajatella. Minulla oli vain kokemuksen kautta tässä asiassa joukko käsitteitä, taitoja, tietoa ja kokemuksia mitä en pystynyt jakamaan tämän ryhmän kanssa. En ainakaan välittömästi, ehkä tekemisen kautta pidemmällä aikavälillä se olisi mahdollista. Paikalla olleille ihmisille tvt oli jotain missä puhuttiin sähköpostista ja videoneuvottelusta. Tästä ei ollut kovin helppoa ruveta rakentamaan siltaa yhdessä tekemisen ja olemisen verkostoituneeseen avoimeen tilaan verkossa.

Tilanteen lopputulos oli ettei meidän välille syntynyt aitoa kohtaamista. Ei sellaista voinutkaan olla. Maailmat eivät vain kohtaa. Minä olin erilainen ja toiset olivat ehkä keskenään enemmän samanlaisia. Samanlaista on helpompi ymmärtää. Mikä osa minulle jää?

Oma kokemukseni uusien ajatuksien esilletuomisesta on että aina kannattaa henkisesti varautua kohtaamaan nippu tunnereaktioita. Tämä tapahtuu yleensä aina ensimmäisen kerran kun puhuu ihmiselle jostakin aivan vieraasta asiasta. Kieltäminen, epäily, kuuntelemattomuus tai jopa ärsyyntyminen ovat tavallisia reaktioita tai vain vaikeneminen. Tällaista en kuitenkaan juuri kohdannut tällä kertaa. Enemmänkin kyse oli kokemuksen puutteesta.

Tekniikka ja sosiaalisuutta tukevat palvelut sen päällä ovat muuttaneet toimintaympäristöä ratkaisevasti. Niiden käyttöönotto on pitkälti vapaaehtoista. Niihin ei tarvitse sekaantua jos ei halua. Osan ei ehkä koskaan tarvitsekaan. Osa ei tee mitään kun nykyisellään on vielä hyvä olla tai syyksi voi aina myös ilmoittaa ainaisen kiireen. Lapsia ja nuoria ohjaa uteliaisuus luonnostaan, he omaksuvat nykyisen ympäristön sellaisena kuin se on. Se on se ympäristö mihin he kasvavat. He oppivat uuden omakseen ihan niin kuin ovat tehneet kaikki sukupolvet ennen heitä. Ero menneeseen on vain se että toimintaympäristö ympärillämme on muuttunut radikaalisti pienessä ajassa. Tänä päivänä yksilön mahdollisuudet ovat jotain aivan muuta kuin koskaan ihmisen historiassa.

Ihmisen kyky oppia on uskomaton, jos ihminen antaa itselleen luvan omaksua kuten lapsi tekee, niin se mahdollisuuksia rajoittavin tekijä on juuri toimintaympäristö. Uskon että tämä on yksi keskeinen syy miksi me elämme tässä ajassa niin eri maailmoissa. Toiminta uudessa ympäristössä opettaa niitä jotka siihen tarttuvat. Tämä taas näkyy ristiriitaisuuksina, joihin ei ole aikaisemmin juuri törmätty. Se miten lapset opettavat tänä päivänä vanhempiaan on hyvä esimerkki tästä. Ei tällaista tilannetta syntyisi vakaassa toimintaympäristössä, jossa on eletty sukupolvien ajan.

Uusi toimintaympäristö tuo uudet työkalut, taidot ja käsitteet. Tästä seuraa taas luonnostaa uusi tapa ajatella ja jäsentää maailmaa, mistä seuraa myös väistämättä uusi kieli. Tunsin juuri tämän luissani tuossa kyseisessä workshopin viimeisessä sessiossa. Jos kokemus puuttuu, ei voi pelata kuin omilla ennakkoluuloillaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Me tarvitsemme nyt todella kipeästi yhteistä kohtaamisia, kokemista ja kuuntelua ja jakamista. Sillä tapaa voimme tunnistaa yhdessä sen maailman jossa me nykyään elämme. Ehkä tämäkin tapaaminen kuitenkin avasi jotain, josta voi lähteä syntymään jatkossa jotain ymmärrystä vaikkei siihen vielä päästykään. Toivon ainakin niin.

Ennen kuin suurempi ymmärrys karttuu, saamme vielä pitkän tovin lukea ja kuulla näistä verkon kuolemanpäivän ennustajista, joihin mm. Perttu Tolvanen viittaa. Näille ihmisille suosittelen lämpimästi heittäytymistä epämiellyttävyysalueelle. Antautukaa uuden omaksumiselle ja kokekaa mahdollisuudet sisältä päin. Mieli voi järjestyä näin uudella ja yllättävällä tavalla.

Kerro kaverille

Tämän päivän Hesarissa ministeri Sirkka-Liisa Anttila heittää ilmaan ajatuksen ruuan alv:een pudottamisesta jopa nollaan. Samalla hän kuitenkin toteaa että epäterveellisiä ruokia voisi hyvin verottaa vaikka hieman enemmänkin. Verotus ja lainsäädäntö ovat tehokkaita tapoja ohjata kuluttajien käyttäytymistä. Anttilan ajatus tervellisemmästä ruuasta kuulostaa periaatteessa hyvältä ja kirvoittaa miettimään asiaa pidemmälle.

Ruuan verotusta miettiessä herää ajatus siitä miksei tässä hyödynnetä tehokkaammin sitä tietoa, mikä on jo saatavilla tai mitä voitaisiin kerätä. Ruokaa tarkkaillaan hyvin tehokkaasti jo tällä hetkellä aina alkutuotannosta kaupan tiskille tai ravintolapöytään. Ruuan aluperä on aina selvitettävissä tarkkaan yksittäiselle maatilalle, missä se on valmistettu. Samoin myyntipaikka on hyvin tiedossa. Tästä voitaisiin jo laskea karkea periaate laskea tuotteelle verorasite ruuan valmistuspaikan etäisyyden mukaan. Tällä tapaa voitaisiin tukea lähiruuan suosimista ja sitä kautta ympäristöystävällisyyttä.

Dataa on jo nyt saatavissa paljon ja uuden datan tuottaminen ei ole enää mikään mahdoton ongelma. Tällä tapaa jatkossa voitaisiin hyvin laskea erilaiset ympärisökuormitukset yksittäisille tuotteille, mitkä olisi nähtävissä ruokakaupoissa. Saman tiedon varassa voitaisiin säädellä verotusta sekä yksittäiset kuluttajat voisivat tehdä arvovalintoja paremman tiedon varassa.

Nykyisen verkon ja pilvilaskennan aikana, suurin este tällaisien palvelujen rakentamiseen on ne ihmiset jotka sanovat ettei tämä ole mahdollista tai ettei tällainen koskaan tule tapahtumaan. Itse olen todella yllättynyt ellei tällainen kehitys toteudu jossakin muodossa. Siksi että se varsin mahdollinen ja myös ohjaa yksilön parempaan tietoon ja säätelyyn yhteisien suurien ongelmien parissa.

Kun hankin omakotitalon, huomasin että oma systeeminen ymmärrykseni energiataloudesta parani hetkessä. Omat teot ja päätökset näkyivät niin suoraan omassa energiankulutuksessa ja sitä kautta laskuissa. Tällainen tieto hämärtyy helposti jo rivitalo- ja varsinkin kerrostaloasumisessa. Teknologia kuitenkin mahdollistaa tämän tiedon kohdentamisen tarkemmin kuin mitä tänä päivänä tehdään. Tämä pätee niin yksittäiseen asuinrakennukseen kuin yleiseen verotukseenkin. Teknologia mahdollistaa saman ilmiön jakamisen yksilötasolla paikasta riippumatta.

Miltä kuulostaisi, jos sinulla olisi yleisessä tiedossa oleva henkilökohtainen ympäristönkuormitusluku? Kaikkiin ostotapahtumiin liittyisi rekisteröintitieto sinusta, minkä perusteella sinulle luotaisiin henkilökohtainen profiili. Verkko mahdollistaa oman kuormitusluvun vertailun toisiin, mikä ohjaa luonnostaan meidän käytöstä. Kaikkien olosuhteet eivät ole samat, joten vertailu tuskin olisi sinällään suoraan vertailukelpoinen. Joka tapauksessa se antaisi paremman kuvan kulutuksesta yleisesti ja ohjaisi jokaista suhteuttamaan omaa käytöstään muihin. Tällainen avaava toiminta voisi johtaa sosiaaliseen arvostukseen sen mukaan mitä pienempänä pystyt lukusi pitämään. Sehän tavallaan kertoo siitä miten otat toiset huomioon.

Anttilan ajatus terveellisestä ruuasta voitaisiin laventaa ruokaostosten ja liikunnan perustellaa laskettavaan henkilökohtainen hyvinvointi-indeksiin. Tätä tietoa voitaisiin hyödyntää verotuksessa tilastollisien riskien perusteella. Tavallaan maksaisit itse oman kuormituksesi siinä suhteessa kuin oma tilastollinen klusterisi kuormittaa järjestelmää. Omilla teoillasi voisit taas vaikuttaa siihen, mihin klusteriin kuulut. Tämän ei tarvitsis johtaa elitismiin ja heikompiosaisien sortoon. Oikein johdettuna tämä voisi johtaa kuitenkin elintasotautien säätelyyn.

Tässä ajatusketjussa on itsestänikin piirteitä dystopiasta. On kuitenkin pakko myöntää, ettei tällainen tulevaisuus ole mahdoton. Enneminkin se on varsin mahdollinen jossakin muodossa. Ympäristömuutos tulee asettamaan meidät tulevaisuudessa yhä enemmän seinää vasten. Samalla se pakottaa meidät tekemään päätöksiä, joista osa voi ohjata tietyn yksityisyyden menetykseen. Oman toiminnan avaaminen voi olla edellytys oikealle muutokselle yksilöiden käyttäytymisessä, jotta kehitys voi todella muuttua. Avoimuus voi toimia tässäkin suhteessa turvana.

Yksi syy vastustaa tällaista tulevaisuutta on myös se ettei se ole vielä totta. Perintöverotus on ollut minulle aina yksi aivan käsittämätön verotuksen muoto. Siinä valtio ottaa itselleen vainajan omaisuudesta veron. Kärjistäen voisi sanoa, että valtio verottaa siitä että se menettää itseltään yhden kuluerän, kun merkittävä osa menehtyvistä on joko eläkeläisiä tai vakavasti sairaita. Tästä kuitenkin valtio laskuttaa perikuntaa. Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä. Sen sijaan verotuksessa joka kohdistuu yksilön tekemiin valintoihin, millä on vaikutusta koko ympäristöön tai henkilökohtaiseen hyvinvointiin on aivan toisella tapaa mielekästä ja hyväksyttävää. Se antaa yksilölle mahdollisuuden valita.

Kerro kaverille

Olen poistanut tämän merkinnän. Selitän tähän johtaneita tekijöitä merkinnässä: Nyt meni metsään pahemman kerran.

Kerro kaverille

Us Now -dokumentti on katsomisen arvoinen kokonaisuus. Kyseessä on ohjelma, jossa kuvataan millaisen yhteiskunnallisen muutoksen keskellä elämme. Video löytyy osoitteesta www.usnowfilm.com sekä YouTubesta. Tässä on YouTuben omalta playlistiltäni tehty upotus:

Mikkeli on ottanut rohkean askeleen kohti avoimempaa kunnalista päätöksentekoa. Kaupungin uusi strategia linjaa sosiaalisen median keinot ja osallistavan päätöksenteon merkittäväksi osaksi toiminnan kehittämisessä.

On häikäisevää nähdä miten asiat voivat muuttua hetkessä, kun on oikea aika ja oikeat ihmiset oikeilla paikoilla. Vielä vuosi sitten en edes uskaltanut toivoa että tällaista kehitystä tulisi tapahtumaan omassa kotikaupungissani vaikka olen siitä unelmoinut jo vuosia.

Toimintaa on käynnistelty jo hieman Mikkeli foorumi -lähitapaamisien muodossa  ja nyt syksyllä toimintaan luodaan puitteita myös verkossa mm. avaamalla kaupungin strategiaprosesseja kuntalaisille ja kesäasukkaille.  Mikkeli Foorumi -tapaamisilla, mistä viimeisin pidettiin kesäkuun puolessa välissä. Foorumi järjestettiin kaupungin torilla avoimena keskustelutilaisuutena jonka teemana oli Mikkelin tulevaisuus.

Foorumiin osallistui noin nelisenkymmentä kuntalaista koleasta säästä huolimatta. Koin itse tapahtuman kohtuullisen onnistuneeksi juuri paikalle tulleiden kuntalaisten aktiivisuuden ansiosta. Tämä on lupaava alku merkittävälle muutosprosessille.

Olli Ehranmaa vetämässä tai chita Mikkelin torilla Kuva: Ville Venäläinen

Emme puhu vielä samaa kieltä

Olli Ehranmaa on mikkeliläinen aktivisti, joka herättelee Pro Mikkelin nimissä yleiseen keskusteluun eri epäkohtia ja ajaa erityisesti heikompien ja haja-asutus alueen ihmisten asiaa. Hän myös aktivoi paikallisia mm. vetämälle Mikkelin kirkkopuistossa tai chi -tunteja viikonloppu aamuisin.

Ehranmaa kuvaa omaa rooliansa toimia eräänlaisena vastavoimana virallista päätöksentekokoneistoa vastaan. Kesäkuun Mikkeli foorumissa hän ei kuitenkaan keskittynyt piikittelemään. Hänen varsin rakentava kommenttinsa foorumista jäi elävästi mieleeni. Hän kuvasi sitä miten meiltä puuttuu vielä yhteneinen kieli.

Tapa jolla asiat ovat nyky-yhteiskunnassa organisoituneet johtavat kielten erkaantumiseen. Toiminta on siiloutunut eri yksikköihin, joiden välillä ei ole luontaista vuorovaikutusta. Byrakraattiset mallit kaikkine lomakkeineen tuntuvat vain vahvistavan tätä kehitystä, jossa ihmisten luontainen vuorovaikutus vähenee. Kieli myös elää ja kehittyy siinä piirissä ketkä osallistuvat vuorovaikutukseen. Tämä on lienee yksi eri jargonien perus syntymekanismi.

Ehranmaan kommentissa oli ilahduttavalla tavalla mukana käynnistyvä kehitysprosessi ja samalla usko tulevaan, jossa asiat ovat toisin. Avoin keskustelu sekä lähitilanteissa että verkossa tulee johtamaan ajan myötä yhtenäisempään kieleen, toimintatapoihin ja syvempään ymmärrykseen kaupungista omana elinympäristönä. Tämän pitäisi kaiken järjen mukaan johtaa myös viisaampaan päätöksentekoon sekä syvempään keskinäiseen luottamukseen ihmisten välillä.

Opitun omistaminen ensimmäistä kertaa

Mikkelissä alkava prosessi tulee kestämään kauan ja tulee olemaan epäilemättä varsin vaiherikas. Aloitettava työtä ei voida kuvata projektina, jolla olisi selkä alku, loppu ja tarkat tavoitteet. Mielestäni tätä alkavaa työtä ei ole mielekästä kuvata muuten kuin oppimisprosessina, jossa oppivana organisaationa toimii koko kunta virkamiehineen ja kuntalaisineen.

On kiehtovaa nähdä miten tämä prosessi tulee etenemään. Lähi- ja verkkokohtaamiset mahdollistavat suoran vuorovaikutuksen tavalla, johon ei olla totuttu. Tässä prosessi tulee varmasti vastaan iloisia yllätyksiä ja oivalluksia, mutta myös epävarmuutta, pelkoja ja epäonnistumisiakin. Nämä ovat kaikki luonnollisia oppimisprosessin piirteitä.

Nuorimpia sukupolvia lukuunottamatta, olemme kasvaneet vanhan maailman rakenteisiin sisään. Toimintavat on opittu kulttuurisesti eikä meistä kovinkaan moni ole niitä kyseenalaistanut. Olemme ottaneet rakenteet sellaisenaan ja hakeneet niistä turvaa ja järjestystä omaan maailmaamme. Olemme tehneet valintamme ja rakentaneet tulevaisuutemme vanhojen rakenteiden varaan, miettimättä sitä mitä rakenteet ovat alunperin luotu palvelemaan.

Olen opettajien kanssa työskennellesäni huomannut miten kulttuurisesti opitut asiat koetaan todella omiksi ensimmäistä kertaa vasta sitten kun joku kyseenalaistaa ne. Uusi malli pakottaa arvioimaan omia ratkaisujaan aina uravalinnasta lähtien. Ihminen voi kokea sosiaalisen rakenteen muutoksen järisyttävän koko pohjaa, mille hän  on rakentanut itsensä ja tulevaisuutensa. Tämä aiheuttaa väkisinkin paljon epävarmuutta ja pelkoja.

Muutokselle on tilaus, mikä näkyy mm. kaupungin erittäin heikkona taloudellisena tilanteena ja jonkinlaisena heikkona luottamuksena kuntalaisten ja viranhaltijoiden välillä.  Tämä ei kuitenkaan vie pois sitä yksilökohtaista epävarmuutta, minkä toimintatapojen muutos tuo tullessaan. Uskonkin, että tämä tulee olemaan yksi keskeinen haaste, mihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Miten voimme katsoa avoimesti uusia malleja ilman, että kenenkään tarvitsee kokea syyllisyyttä siitä minkä maailman toimintamalleihin on kasvanut sisälle?

Uskon Ehranmaan sanoissa olevan tarvittavaa viisautta. Hän kiteytti yhdellä lauseella nykytilan ja tulevan. Ei auta kuin lähteä keskustelemaan ja hakemaan ratkaisuja yhteistyössä. Yhteinen kieli ja toimintavat syntyvät vuorovaikutuksessa, johon vain pitää heittäytyä.

Kerro kaverille

Neuvostoliiton sortuminen oli monelle yllätys. Juttelin asiasta pari viikkoa sitten Kimmo Kevätsalon kanssa, joka kertoi oman kokemuksensa varassa, miten ennen romahdusta oli aivan tavallinen näky nähdä keskellä päivää nuoria työssä käyviä  ihmisiä ryyppäämässä päivät pitkät kaduilla. Ryyppääminen oli varsin yleistä, valtio luhistui yksinkertaisesti siihen tosiseikkaan, ettei riittävän moni tehnyt mitään hyödyllistä vaan keskittyi esim. puistokemiaan. Tätä tukee myös tuore tutkimus juomisesta Venäjältä. No ehkä tämä selittää kuitenkin miksi venäläinen vodka on niin hyvää. Sen kehittäminen tuskin hiipui tällaisessa ympäristössä.

On kiehtovaa miettiä mitä merkkejä mahdollisesta romahduksesta tai merkittävästä käännekohdasta on havaittavissa tämän päivän maailmassa. Jostakin syystä suurimmalla osalla ihmisiä on taipumus uskoa että tulevaisuus jatkuu niin kuin menneisyys ja mahdolliset isot muutokset kuulostavat mahdottomilta. Näin kävi myös Neuvostoliikon kohdalla. Muutos tuli silti ja selvästi eri merkkejä tulevasta oli havaittavissa, jos niitä pysähtyi miettimään.

Paolo Freire puhui ajan järjestä. Jokaisella aikakaudella on oma järkensä ja aikakausi lakkaa olemasta kuin se on se on tavallaan selittänyt itsensä. Olemme eläneet teollista aikakautta ja sen järki alkaa olla puhki kulunut. Freiren tavalla ajatella, voisi sanoa uuden järjen olevan kasvamassa vanhan tilalle. Uskon että sosiaalinen media on yksi keskeinen ilmentymä isommasta ajanjärjen muutoksesta mikä on nyt käynnissä.

Microsoft on yksi merkittävä teollisen aikakauden yritys, joka on hyödyntänyt omassa toiminnassaan pitkään dominoivaa asemaansa. Sen järki on vahvasti teollinen edelleenkin, vaikka se pyrkiikin mukautumaan uuteen aikaan live-palveluillaan ja Bing -hakukoneillaan. Se on tehnyt pitkin matkaa merkittäviä virhearvioita, mutta on ison markkinaosuutensa turvin pystynyt aina nousemaan suosta edes kunnolla uppoamatta siihen välillä. Jopa internetin merkityksen virhearviokaan ei pysäyttänyt firmaa. Ei ainakaan vielä. Yksi keskeinen selviytymistapa Microsoftilla on ollut matkia muita, mitä se edelleen tekee mm. epätoivoisella kilpailulla hakukoneneiden herruudesta. Uusi Bing.com -hakukone muistuttaa erehdyttävästi Googlea, mutta on kuulemma jotenkin parempi. Toiminnan henkeen on kuulunut ostaa firmoja pois, jotka ovat käyneet läpi suunnittelu- ja kasvukivut uuden kanssa tai sitten he ovat tehneet opittuaan toisten kuvioista itse paremman tai riittävän hyvän perästä. Tämä suuren strategia ei vain tunnu enää toimivan yhtä hyvin tänä päivänä kuin ennen. Googlet ja Facebookit ovat kiusallisia yrityksiä, kun niitä ei saa ostettua. Ja mikä pahinta, heillä on jo ne asiakkaan, kaverien kaveripiirit, mistä jälkijunassa tulija on auttamatta ulkona.

Teolliseen valta-ajatteluun kuuluu myös osallistuminen kasvatussektorille. Tästä olen kirjoittanut oman kritiikki Live@edu -palvelua kohtaan. Jos tässä yrittää tulkita Freiren ajatuksen juoksua, edustaa tämänkin teollisesta järkeä. Jotain sellaista maailmaa, joka perustuu raakaan kilpailuun ja valtaan eikä yhdessä tekemiseen ja luottamukseen. Lapset on hyvä saada adaptoimaan oma tekniikka ajoissa, jotta he luontevasti pysyvät leirissä – tavallaan heidätkin pitää omistaa tämän järjen mukaan. Jokseenkin pelottava ajatus.

Enää ei riitä tuote, pitää olla seuraajia ja osallistujia

Google, Apple ja muut uuden järjen yritykset ovat olleet teollisen aikakauden yrityksille paha pala purtavaksi. He eivät pelaa enää samalla logiikalla, vaan kehittävät tuotteita yhdessä asiakkaidensa kanssa vuorovaikutuksessa. Kyseessä ei ole enää pelkkä kulutustuote vaan palveluihin ja tuotteisiin syntyy asiakkailla syvempi omistajuus yhteisen historian myötä.

Uusia yrityksiä kuvastaa myös good-will. Microsoft ei omista tällaista mainetta. Ei ole lainkaan harvinaista kirjoittaa Micro$oft näin dollarilla, s-kirjaimen sijaan. Mielestäni se kuvastaa aika hyvin yleistä kuvaa siitä mitkä yrityksen arvot ovat ihmisten mielissä. Viimevuosille mahtuu mm. OOXML-runttaus, jossa yritys yritti viedä nopeutetulla käsittelyllä ODF-standardin kanssa kilpailevan oman standardinsa läpi. Kaksitoista riisiä paperia siis 6000 sivua speksiä olisi pitänyt hyväksyä muutamassa kuukaudessa. Tämä vastaa yleistä linjaa muutenkin, sen sijaan että tehtäisiin yhdessä, niin halutaan omistaa ja määrätä eikä jakaa ja tehdä yhdessä. Tämä linja on jatkunut ihan näihin päiviin, kuten esim Outlookin html -yhteensopimattomuuskiista kuvastaa.

Internet Explorer on ollut vuosia varsinainen riesa sovelluskehittäjille. Selain ei tue yleisiä standardeja ja edellyttää huomattavaa lisätyötä, jotta eri websovellukset toimivat myös tämän selaimen eri versiolla, joissa niissäkin on huomattavaa vaihtelua. Kenen edunmukaista tällainen kehittäminen on? En tunne syitä tämän takana, mutta minä en mahda sille mitään että minulle tämä näyttäytyy äärimmäisen ylimielisenä käytöksenä asiakkaita kohtaan ja varsinaisena eri tahojen resurssien hukkaamisena maailmanlaajuisesti.

Tänään tuli tieto Windows 7:n hinnasta Euroopassa. Hinta on kaksinkertainen verrattuna hintaan Yhdysvalloissa. Taustalla on osaltaan EU:n kanssa käyty oikeudenkäynti, jossa asetuttiin vastustamaan Microsoftin taipumusta estää kilpailua sitomalla tuo samainen selainen kiinteäksi osaksi omaa käyttöjärjetelmäänsä. Jälleen tästä syntyy maku määräilystä ja hallinnasta, mutta missä on asiakkaan kuuntelu ja tukeminen? Käytännössä nyt näyttää siltä että mahdollisia asiakkaita rangaistaan siitä että EU puuttui siihen että yritys vääristää omalla toiminnallaan kilpailua ja sitä kautta kehitystä. Itse olen siirtynyt Microsoftin tuotteista pois puolitoista vuotta sitten, kun havaitsin että Apple on vain yksinkertaisesti helpompi käyttää ja vakaampi. Tällaiset mielenosoitukset tuskin kääntävät ainakaan asiakasvirtaa kohti Microsoftin tuotteita ja palveluita.

Ai mitenkö tämä liittyy ex-neuvostoliittolaisten ryyppäämiseen? Mielestäni tässä on havaittavissa samanlainen virtahepo silmien edessä. Kyseessä ongelma, häiriökäyttäytyminen,  josta ei hirveästi puhuta ääneen. Tällainen käytös voi voi laueta hyvin jonakin päivänä silmille. Uuteen järkeen kuuluu avoimuus ja yhdessä tekeminen. Isoiltakaan pelureilta ei enää hyväksytä sooloilua ja pomottamista. Ihmiset eivät enää seuraa isoa auktoriteettiä. Ihmiset alkavat herätä siihen että he ovat aina yhdessä isompia.

Pystyykö Microsoft alkamaan uuden elämän ja lakata tekemästä yksin omiaan, kuuntelematta muita ja erityisesti asiakkaitaan? Ainakin toivon sitä, mutta jos tällainen meno jatkuu, uskon että yhä useampaa alkaa houkutella vaihtoehtoiset ratkaisut hoitaa omat asiansa. Jos tällainen kehitys etenee, niin tästä voi hyvinkin seurata yhden jättiläisen tuho. Toivottavasti maalailen vain piruja seinälle, en toivo millekään yritykselle tuhoa, mutta reilua peliä kyllä toivon kaikilta kaikille.

Kerro kaverille

Vasta kerkesin tekemään ITK’09 -messuille salama-alustuksen siitä mihin kommunikaatio voi meidän viedä ja nyt vastaani tulee Pentagonin DARPA -yksikön Silent Talk -tutkimus hanke. Hankkeessa ei ole sen vähäisempi tavoite, kuin muuntaa yksittäisien ihmisten puhe jo aivoissa muotoon, josta se voidaan tietotekniikan avulla siirtää muiden sotilaiden mieleen. Ajatuksia ei tarvitse muuttaa puhuttavaksi puheeksi, jolloin viestinnästä jää yksi vaihe pois. Tästä syntyy selkeä kilpailuetu, mikä tekee sotilasryhmästä aivan toisella tasolla vahvan ryhmän. Tässä tuli siten ensimmäinen tapaus vastaan, missä nähdään tällaisen viestinnän olevan ryhmää vahvistava tekijä, kuten esityksessäni uskoin vielä joskus tapahtuvan. Tämä tulikin vain hieman nopeammin kuin uskalsin odottaa.

Puheensiirrosta aivojen välillä ei ole enää pitkä matka muiden aistien jakamiseen. Jos sotilasjoukkue voi myös nähdä tilanteen jokaisen näkökulmata tai hyödyntää toisten kokemusta ja muistia, syntyy vahvempi kollektiivi. Tai ehkä jopa mielet voidaan yhdistää, jolloin ryhmästä tulee yhtenä ajatteleva ja aistiva kollektiivi. Menee jo aika villiksi.

Seurailen jonkin verran tulevaisuus -blogeja. Yksittäiset uutiset ovat jo jonkin aikaa kuulostaneet todella skifiltä. Lääketiede yleensä sekä teknologian yhdistäminen ihmisiin on huikeassa kehitysvaiheessa. Mitähän tällainen teknologian yhdistäminen ihmisiin ja ihmistenvälille tarkoittaa tälle tulevalle tietoyhteiskunnalle mistä kaikki niin kovasti puhuvat?

Kerro kaverille

Olin viikonvaihteen yli Lontoossa. Metromatkalla silmääni pisti Metropolitan Policen mainos, jossa kannustettiin vapaaehtoisia mukaan turvaamaan kaikille turvallinen Lontoo. Tarjolla on vapaaehtoispoliisin tehtävä. Vapaaehtoistyötä ilmaiseksi kaksi kahdeksan tunnin vuoroa kuukaudessa. Poliisi tarjoaa tehtävää varten täyden koulutuksen, uniformun, samat oikeudet ja velvoitteet kuin virkaveljillä, elämyksiä ja arvokkaan yhteiskunnalisen roolin. Tehtävänä on auttaa poliisia erilaisissa valvonta ja järjestyksenylläpitotehtävissä, käydä luennoimassa kouluissa ja muuta mitä muutenkin poliisi tekee.

Mitä ilmeisemmin taloudelliset raamit ohjaavat virkamiehetkin hakemaan uusia luovia ratkaisuja. Kun raha ei riitä, aletaan uskoa myös siihen että jokin voi tehdä näitä asioita muustakin syystä kuin rahasta. Toisaalta eihän tämä nyt aivan vierasta ole, vapaa palokunta on ainakin aika lähellä tällaista toimintaa.

Miltähän tuntuisi, jos työkaverina olisi joku joka tekee työtä ilmaiseksi, vain sen takia että hän kokee tekemisen niin arvokkaaksi? Itse opetusalalla toimivana mietin, että on varmasti olemassa sellaisien ihmisten joukko, jotka ovat halukkaita auttamaan koulussa opettajien tukena seuraavien sukupolvien kasvattamisessa ja opettamisessa. Tämä voisi olla parhaillaan suuri rikkaus meidän koululaitoksellemme yhteisöllisesti. Samalla tämä voisi tietty myös auttaa selviämään suurien ryhmäkokojen kanssa tilanteessa jossa kamppaillaan jo nyt määrärahoista.

Tuskin tämä malli vie työtä keneltäkään, vaikka se voi olla ensimmäinen pelko monen mielessä. Löytyisikö meiltä päin rohkeutta tällaiseen toimintatapaan?

Kerro kaverille

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.

Viime viikon Sometu-tapaamisessa oli esillä Microsoftin edu@live-palvelu, joka on herättänyt paljon keskustelua. Suurin närä on liittynyt heidän tapaansa markkinoida tuotetta lahjana suomalaisille kouluille. Tapaamisessa tosin varmistui se että palvelu on ilmainen myös muissa maissa.

Yllätyin Microsoftin edustajan suorapuheisuudesta positiivisesti. En välttämättä pidä heidän tavastaan ajatella, mutta arvostan sitä jos joku ilmaisee suoraan omat motiivinsa ja maailmankatsomuksensa. Esittelijä kertoi suoraan kuinka Microsoftin motiivi on olla tarjoamassa ilmaista palvelua kouluille, perustuu heidän pyrkimykseensä vaikuttaa nuorten ostokäyttäytymiseen jatkossa. He pyrkivät totuttamaan käyttäjät heidän sovellustensa käyttöliittymiin ja tapoihin toimia. Kyse on siis eräänlaisesta sponsorointimarkkinoinnista, joilla pyritään suoraan vaikuttamaan nuorten käyttäytymiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Microsoftin tapa ajatella on omalla tavallaan kylmän looginen ja sopii kilpailumetaforaan. Kyllähän yhtälailla sikafarmari järjestelmällisesti lihottaa possunsa joulumarkkinoita varten. Ei siinä hirmuisesti mietitä miten eettistä tällainen toiminta on possujen kannalta.

Jostakin syystä moni koulu valitsee varsin paljoa miettimättä yksittäisen toimittajan ratkaisut. Samalla tulee tehtyä poliittinen valinta, jossa välittää helposti myös toimittajan arvomaailma, muun koulun kasvatustehtävän ohella. Microsoftin tapa toimia ei eroa kirkkojen toiminnasta millään tapaa. Uskonto pyritään juurruttamaan meihin jo lapsena, jolloin me kasvamme sen mukaiseen maailmankatsomukseen.

Uskonnonvapaus on lailla turvattu perusoikeus
Suomen perustuslaki takaa oikeuden uskonnon ja omantunnon vapauteen. Uskonnonvapauden käyttämistä turvataan uskonnonvapauslailla. Laissa säädetään mm. rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista, yhdyskunnan jäsenyydestä, liittymis- ja eroamismenettelyistä sekä valaa ja vakuutusta koskevista käytännöistä….

Suomessa vallitsee uskonnonvapaus. OPM:n sivutkertovat että uskonnonvapaus on meidän kaikkien lailla turvattu oikeus. Kyseessä on perustuslaki joka turvaa uskonnon ja omatunnon vapauden. Tällä hetkellä koulut eivät tarjoa mahdollisuutta vanhemmille ottaa kantaa mitä välineitä heidän lapsensa opetetaan käyttämään. Voinko minä lasteni vanhemana halutessani vaatia esim. tuon omatunnon vapauden perusteella koulua tarjoamaan lapsilleni vaihtoehtoisia välineitä opetuskäyttöön? Tämän voisin kuvitella kummittelevan monen mielessä, jokin iso korporaatio pyrkii aivopesemään lapsemme heidän toimintatapoihinsa eli eräänlaiseen tekniikkauskoon.

Kerro kaverille

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.

Pekka Ihanainen kirjoitti blogissaan Kuraattoriopettajasta, jolla viitataan asiantuntijaan – museon kuraattoriin. Hän on suomentanut ansiokkaastiGeorge Siemensin blogissaan kuvaamia ajatuksia siitä, mihin opettajan rooli on menossa tulevaisuudessa:

Verkoston huolitsijan ja kuraattorin yhdistelmämalli muodostaa perustan sille, mitä koulutuksen ja sivistämisen pitäisi olla. Asiantuntija (kuraattori, niin kuin museon kuraattori) on olemassa niissä artefakteissa, jotka on pantu esille, resursseissa, jotka tarjoillaan luokissa ym., käsitteissä, joista keskustellaan. Mutta hän on niiden näkymien takana, joissa tulkitaan, suunnataan, provosoidaan, ja jep, jopa ohjataan. Kuraattoriopettaja tunnistaa oppijoiden autonomisuuden ymmärtäen kuitenkin sen turhautumisen, mikä syntyy kun tutkita an tuntemattomia alueita – asioita ja aiheita – ilman karttaa. Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää. Samaan aikaan kun kuraattori ymmärtää oman kenttänsä tosi hyvin, hän ei kiinnity perinteisiin/vanhoihin luokkaopettajakeskeisiin valtarakenteisiin. Kuraattori tasapainottaa yksilöllisten oppijoiden vapauden (löytää) ja (tarjolla olevan) ajatusrikkaan tulkinnan tutkittavana olevasta aiheesta. Samalla kun oppijat ovat vapaita tutkimaan ja löytämään, he kohtaavat näytteitä, käsitteitä ja artefakteja, jotka edustavat jotakin opin/tiedonalaa. Heidän vapautensa tutkia on rajoittamaton. Mutta kun he “kiehtoutuvat” asiasisältöön, alan ydinkäsitteet reflektoituvat läpinäkyvästi opettajan kuraattoritoiminnoissa.

Siemensin vertaus on mielestäni aika hieno ja kuvaa oppimisympäristöä, jossa minä olisin ainakin kouluni halunnut suorittaa. Ainoa seikka mikä esimerkissä mielestäni hieman ontuu, on tuo museo esimerkkinä. Museo kuvaa aika hyvin nykyistä koulujärjestelmää. Koulu pääpiirteittään välittää tietoa jo olemassa olevasta maailmasta ja sen toimintatavoista. Historia on tärkeä, eikä ilman sen ymmärrystä voi oikein jäsentää tulevaakaan, mutta painopiste pitäisi mielestäni olla niissä keinoissa joilla toimitaan yhdessä ja luodaan uutta. 
Voisiko taiteilija, joka pitää taidegalleriaa olla parempi vertaus? Tai ehkä se on paremminkin kuraattoria täydentävä kuvaus tulevaisuuden opettajasta. Taiteilija on alansa asiantuntija, joka tuntee historiaa ja alansa tekniikkaa. Samalla hän kuitenkin hakee uutta tästä ajasta ja on myös luomassa uutta ilmaisemalla itseään ja luomalla tulkintoja ajasta. Galleristina hän voi tarjota toisille puitteet toteuttaa omaa taidettaan yksin tai yhdessä. Hän voi toimia tarvittaessa asiantuntijana tekniikan tai vaikkapa historian osalta. Voi rohkaista kokeilemaan, ilman määriteltyjä rajoja, kokemaan ja etsimään sekä kyseenalaistamaan.

Kerro kaverille

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.