villevenalainen | 20.6.2009
Luin eilen varsin järkyttävän uutisen Etelä-Afrikassa tehdystä tutkimuksesta, jonka perusteella neljäsosa etelä-afrikkalainen miehistä on syyllistynyt raiskaukseen. Guardianin artikkelissa tutkija viittaa ilmiön liittyvät afrikkalaiseen ideaaliin miehuudesta. En voi sanoa tuntevani Etelä-Afrikkaa enkä edes tutkimusta syvemmin jotta voisin ottaa asiaan syvemmin kantaa. Median pohjalta saamani kuva kansan suhteesta esim. nykyiseen presidenttiin Jacob Sumaan ei anna kovin lupaava [...]
Category: Filosofia, Havainnot, Koulutus, Vuorovaikutus, sosiaalipsykologia |
5 kommenttia »
Avainsanat: innosta, kulttuuri, Oppiminen, Sosiaaliset mallit, voimaantuminen, Yhteiskunta, yhteisö
villevenalainen | 8.6.2009
Marja-Liisa Viherä kuvasi väitöskirjassaan kymmenen vuotta sitten kolme tekijää tai edellytystä, mitkä määrittävät miten ihmiset valmiudet ottaa haltuun uusia välineitä ja toimintatapoja, kuten uutta tekniikkaa.
Nämä tekijät ovat pääsy (Access), osaaminen (Competence) ja motivaatio (Motivation). Välineiden käyttöön tulee olla pääsy – ne olla käytettävissä. Uudet välineet edellyttää tietynlaisia perustaitoja ja ennen kaikkea uudenoppimiselle pitää olla [...]
Category: Koulutus, Murros, Oppiminen, Sosiaalinen media, Toimintatapojen muutos, Uudet toimintatavat |
Ei kommentteja »
Avainsanat: innosta, Opettaminen, Oppiminen, Sosiaalinen media, Sosiaaliset mallit, Tekniikka ja toimintamallit, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 15.3.2009
Yleensä on tapana puhua työminästä, kotiminästä, kaveriminästä ja ties mistä minästä. On varmaan aivan luontevaa, että oma rooli ja ympäröivät ihmiset tietyllä tavalla nostavat eri puolia meistä esille. Vuorovaikuksessa kehittyvät taidot ja tavat toimia suhteessa niihin joiden kanssa se tapahtuu. Perinteisesti keskusteluareenat ovat sijoittuneet eri paikkoihin. Fyysinen tila on määrittänyt pitkälti ne ihmiset kenen kanssa [...]
Category: Havainnot, Murros, Sosiaalinen media, Uudet toimintatavat, Verkostot, Vuorovaikutus |
7 kommenttia »
Avainsanat: facebook, Sosiaalinen media, Sosiaaliset mallit, Yhteiskunta, yhteisö, yhteisöoppiminen
Ville Venäläinen | 7.3.2009
Työpaikkani, Otavan Opiston helmikuun työpajassa minulla oli ilo olla eri mieltä Marja-Liisa Viherän kanssa. Ilo syntyy siitä että hän on yksi minun erittäin arvostamani pedagogi joka on tehnyt huikeaa työtä itseorganisoituvan oppimisen sektorilla VIEKAS ry:n viestintäleireillä jo yli kaksikymmentä vuotta. Tällaista työtä ja kokemusta ei voi olla arvostamatta. Ilo syntyi myös siitä että meistä oli [...]
Category: Havainnot, Murros, Sosiaalinen media, Uudet toimintatavat, Vuorovaikutus |
5 kommenttia »
Avainsanat: arvot, kansalaismedia, Sosiaaliset mallit, toimintamallit, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 21.5.2008
Viime viikon Sometu-tapaamisessa oli esillä Microsoftin edu@live-palvelu, joka on herättänyt paljon keskustelua. Suurin närä on liittynyt heidän tapaansa markkinoida tuotetta lahjana suomalaisille kouluille. Tapaamisessa tosin varmistui se että palvelu on ilmainen myös muissa maissa.
Yllätyin Microsoftin edustajan suorapuheisuudesta positiivisesti. En välttämättä pidä heidän tavastaan ajatella, mutta arvostan sitä jos joku ilmaisee suoraan omat motiivinsa ja maailmankatsomuksensa. Esittelijä kertoi [...]
Category: Uudet toimintatavat |
3 kommenttia »
Avainsanat: arvot, Koulu, Sosiaaliset mallit, Tulevaisuus, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 11.5.2008
Olen työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta Otavan Opistolla ja eritysesti sen Internetix-yksikössä. Internetixin toiminnan lähtökohtana on ollut murrosajattelu, jossa uskomme olevamme keskellä murrosta teollisesta yhteiskunnasta kohti jotain uutta jota voidaan kutsua vaikkapa tietoyhteiskunnaksi.
Murrosajattelu on ollut alussa luonnollisesti olettamus jota ovat tietyt havainnot tukeneet. Matkan varrella nuo havainnot ovat vahvistuneet kerta toisensa jälkeen. Verkossa sosiaalinen media, open source, Creative Commons [...]
Category: Murros, Uudet toimintatavat |
Ei kommentteja »
Avainsanat: Koulu, Oppiminen, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 5.4.2008
Olen parhaillaan vieraana roomalaisessa perheessä. Sain tilaisuuden tutustua italialaiseen kulttuuriin paikallisen perheen kautta. Perheen vanhemmat ovat näyttelijöitä, jotka työskentelevät niin teatterille, televisiolle kuin elokuvateollisuudellekin. Tutustuin perheeseen kun heidän tyttärensä tuli kolme vuotta sitten meille kesäksi vaihto-oppilaana. Nyt tein työmatkan yhteydessä vastavierailun heidän luokseen.
Eilisen illan aikana keskustelu kääntyi perheen äidin huoleen vanhemmasta pojastaan. Poika käy parhaillaan [...]
Category: Koulutus, Murros |
3 kommenttia »
Avainsanat: Opettaminen, Oppiminen, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 9.3.2008
Iso käden nosto Petri Kolalle ja kumppaneille mielenilmaisusta sensuurilakia vastaan. En voisi olla viestistä enempää samaa mieltä.
Â
Category: Murros |
Ei kommentteja »
Avainsanat: Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 18.2.2008
Kansalaisjournalismin saralla kääntyi yksi lehti tänään, kunErkka otti kännykkänsä ja meni tekemään livestreamin Jyväskylän maalaiskunnan valtuustonkokouksesta. Kokouksessa käsiteltiin maamme tähän mennessä suurinta kuntaliitosta, joten on helppo kuvitella että asia kiinnostaa monia.
Nykydemokratian yksi keskeinen ongelma on sen kyvyttömyys luoda puitteita helpolle osallistumiselle yhteisien asioiden käsittelyssä. Kuten on ollut helppoa ennustaa, näyttää siltä sosiaalinen media tuovan mukanaan [...]
Category: Murros, Teknologia, Uudet toimintatavat |
Ei kommentteja »
Avainsanat: kansalaismedia, Yhteiskunta
Ville Venäläinen | 5.11.2007
Vaikuttaa siltä kuin ihmisellä olisi pakottava tarve päästä johonkin vakiintuneeseen tilaan jossa kaikki olisi tuttua. Haluamme löytää kaikessa itsellemme ryhmän, jossa on jotain samaa kuin itsessämme. Meitä ohjaa liittoutumaan toisten kanssa yhteiset harrastukset, yhteinen pukeutuminen, yhteiset mielenkiinnonkohteet tai vaikkapa yhteinen maailmankatsomus. Eri ammattikunnat, tieteenalat ja aatteet tuovat meidät yhteen.
On hämmästyttävää se miten samalla kun jokin [...]
Category: Havainnot, Oppiminen, Verkostot, Vuorovaikutus |
5 kommenttia »
Avainsanat: Sosiaaliset mallit, Yhteiskunta