Tämän päivän Hesarissa ministeri Sirkka-Liisa Anttila heittää ilmaan ajatuksen ruuan alv:een pudottamisesta jopa nollaan. Samalla hän kuitenkin toteaa että epäterveellisiä ruokia voisi hyvin verottaa vaikka hieman enemmänkin. Verotus ja lainsäädäntö ovat tehokkaita tapoja ohjata kuluttajien käyttäytymistä. Anttilan ajatus tervellisemmästä ruuasta kuulostaa periaatteessa hyvältä ja kirvoittaa miettimään asiaa pidemmälle.

Ruuan verotusta miettiessä herää ajatus siitä miksei tässä hyödynnetä tehokkaammin sitä tietoa, mikä on jo saatavilla tai mitä voitaisiin kerätä. Ruokaa tarkkaillaan hyvin tehokkaasti jo tällä hetkellä aina alkutuotannosta kaupan tiskille tai ravintolapöytään. Ruuan aluperä on aina selvitettävissä tarkkaan yksittäiselle maatilalle, missä se on valmistettu. Samoin myyntipaikka on hyvin tiedossa. Tästä voitaisiin jo laskea karkea periaate laskea tuotteelle verorasite ruuan valmistuspaikan etäisyyden mukaan. Tällä tapaa voitaisiin tukea lähiruuan suosimista ja sitä kautta ympäristöystävällisyyttä.

Dataa on jo nyt saatavissa paljon ja uuden datan tuottaminen ei ole enää mikään mahdoton ongelma. Tällä tapaa jatkossa voitaisiin hyvin laskea erilaiset ympärisökuormitukset yksittäisille tuotteille, mitkä olisi nähtävissä ruokakaupoissa. Saman tiedon varassa voitaisiin säädellä verotusta sekä yksittäiset kuluttajat voisivat tehdä arvovalintoja paremman tiedon varassa.

Nykyisen verkon ja pilvilaskennan aikana, suurin este tällaisien palvelujen rakentamiseen on ne ihmiset jotka sanovat ettei tämä ole mahdollista tai ettei tällainen koskaan tule tapahtumaan. Itse olen todella yllättynyt ellei tällainen kehitys toteudu jossakin muodossa. Siksi että se varsin mahdollinen ja myös ohjaa yksilön parempaan tietoon ja säätelyyn yhteisien suurien ongelmien parissa.

Kun hankin omakotitalon, huomasin että oma systeeminen ymmärrykseni energiataloudesta parani hetkessä. Omat teot ja päätökset näkyivät niin suoraan omassa energiankulutuksessa ja sitä kautta laskuissa. Tällainen tieto hämärtyy helposti jo rivitalo- ja varsinkin kerrostaloasumisessa. Teknologia kuitenkin mahdollistaa tämän tiedon kohdentamisen tarkemmin kuin mitä tänä päivänä tehdään. Tämä pätee niin yksittäiseen asuinrakennukseen kuin yleiseen verotukseenkin. Teknologia mahdollistaa saman ilmiön jakamisen yksilötasolla paikasta riippumatta.

Miltä kuulostaisi, jos sinulla olisi yleisessä tiedossa oleva henkilökohtainen ympäristönkuormitusluku? Kaikkiin ostotapahtumiin liittyisi rekisteröintitieto sinusta, minkä perusteella sinulle luotaisiin henkilökohtainen profiili. Verkko mahdollistaa oman kuormitusluvun vertailun toisiin, mikä ohjaa luonnostaan meidän käytöstä. Kaikkien olosuhteet eivät ole samat, joten vertailu tuskin olisi sinällään suoraan vertailukelpoinen. Joka tapauksessa se antaisi paremman kuvan kulutuksesta yleisesti ja ohjaisi jokaista suhteuttamaan omaa käytöstään muihin. Tällainen avaava toiminta voisi johtaa sosiaaliseen arvostukseen sen mukaan mitä pienempänä pystyt lukusi pitämään. Sehän tavallaan kertoo siitä miten otat toiset huomioon.

Anttilan ajatus terveellisestä ruuasta voitaisiin laventaa ruokaostosten ja liikunnan perustellaa laskettavaan henkilökohtainen hyvinvointi-indeksiin. Tätä tietoa voitaisiin hyödyntää verotuksessa tilastollisien riskien perusteella. Tavallaan maksaisit itse oman kuormituksesi siinä suhteessa kuin oma tilastollinen klusterisi kuormittaa järjestelmää. Omilla teoillasi voisit taas vaikuttaa siihen, mihin klusteriin kuulut. Tämän ei tarvitsis johtaa elitismiin ja heikompiosaisien sortoon. Oikein johdettuna tämä voisi johtaa kuitenkin elintasotautien säätelyyn.

Tässä ajatusketjussa on itsestänikin piirteitä dystopiasta. On kuitenkin pakko myöntää, ettei tällainen tulevaisuus ole mahdoton. Enneminkin se on varsin mahdollinen jossakin muodossa. Ympäristömuutos tulee asettamaan meidät tulevaisuudessa yhä enemmän seinää vasten. Samalla se pakottaa meidät tekemään päätöksiä, joista osa voi ohjata tietyn yksityisyyden menetykseen. Oman toiminnan avaaminen voi olla edellytys oikealle muutokselle yksilöiden käyttäytymisessä, jotta kehitys voi todella muuttua. Avoimuus voi toimia tässäkin suhteessa turvana.

Yksi syy vastustaa tällaista tulevaisuutta on myös se ettei se ole vielä totta. Perintöverotus on ollut minulle aina yksi aivan käsittämätön verotuksen muoto. Siinä valtio ottaa itselleen vainajan omaisuudesta veron. Kärjistäen voisi sanoa, että valtio verottaa siitä että se menettää itseltään yhden kuluerän, kun merkittävä osa menehtyvistä on joko eläkeläisiä tai vakavasti sairaita. Tästä kuitenkin valtio laskuttaa perikuntaa. Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä. Sen sijaan verotuksessa joka kohdistuu yksilön tekemiin valintoihin, millä on vaikutusta koko ympäristöön tai henkilökohtaiseen hyvinvointiin on aivan toisella tapaa mielekästä ja hyväksyttävää. Se antaa yksilölle mahdollisuuden valita.

Luin eilen varsin järkyttävän uutisen Etelä-Afrikassa tehdystä tutkimuksesta, jonka perusteella neljäsosa etelä-afrikkalainen miehistä on syyllistynyt raiskaukseen. Guardianin artikkelissa tutkija viittaa ilmiön liittyvät afrikkalaiseen ideaaliin miehuudesta. En voi sanoa tuntevani Etelä-Afrikkaa enkä edes tutkimusta syvemmin jotta voisin ottaa asiaan syvemmin kantaa. Median pohjalta saamani kuva kansan suhteesta esim. nykyiseen presidenttiin Jacob Sumaan ei anna kovin lupaava kuvaa kulttuuriympäristöstä. Miehen vauhtia ei tunnu hillitsevän korruptio eikä -raiskaussyytteet. Osa jopa kannatti Sumaa niin paljon raiskausoikeudenkäynnin aikana että osoitti mieltään kadulla hänen puolestaan. Vaikuttaa melko asenteelliselta toimintannalta vai kertooko tämä enemmän kulttuurista ja vallitsevasta ilmapiiristä?

“Tunteet eivät ole sokeita voimia, jotka väkivalloin valtaavat meidät, vaan käyttäytymismuotoja, jotka me tarkoitukselliesti valitsemme”
– Jean-Paul Sartre

Tieto Etelä-Afrikan tilanteesta jätti minut miettimään. Voimaantuminen on ollut minulle aina positiivinen sana. On aika pysäyttävää huomata, miten raiskaamista on mahdollista tarkastella yhtälailla voimaantumisen kautta, kuten tutkimuksessa todetaan sen olevan osa miehuuskuvaa. Tässä voimaantuminen on kaikkea muuta kuin positiivinen asia. Natsi-Saksan vallan aikaan Jean-Paul Sartre kirjoitti Ranskalaisille tarinan Lucier Fleurierista. Lucier eli maailmassa joka oli monella tapaa epävakaa ja epämiellyttävä paikka. Hän pääsi eroon omasta järkyttyneisyydestään, onnettomuudestaan ja epävarmuudestaan antamalla itselleen luvan vihata juutalaisia. Vihan tunne vahvisti peitti alleen heikkouden tunteet.

Sartren ajatus on mielestäni varsin terävä. Hän kuvaa asian ihmisen omana valintana. Valinta on päätös, millä ihminen ottaa itselleen oikeutuksen toimia toista kohtaan vahingoittavalla tavalla tunteakseen itsensä vahvaksi. Etelä-Afrikan tapauksessa Satren logiikalla voimaantuminen tulee oman miehisyyden pönkittämisestä ottamalla vallan omiin käsiinsä. Guardianin jutusta syntyy vielä kuva siitä että sille on kulttuurinen lupa, vähän samaan tapaan kuin Sartren natsi-saksan aikaisessa maailmassa oli lupa käyttää mielivaltaista julmuutta kokonaista kansanryhmää kohtaan.

Onko meidän kulttuuri tämän yläpuolella?

Omat arjenhavainnot puhuvat ainakin toista. Meillä ei ole olemassa samassa mittakaavassa tapahtuvaa mielivaltaa toisia ihmisiä kohtaan, mutta samat mekanismit vaikkutavat meihinkin. Miehen ja naisen välinen ero on yksi paikka missä huomaan törmääväni tähän ajattelun yhä uudestaan. Vanhempieni sukupolvessa moni mies toimi varsin autoritäärisesti omassa perheessään. Miehellä oli enemmän oikeuksia kuin naisella. Naiselle jäi paikka sopeutua perheen normeihin, mitä myös ympäröivä yhteiskunta tuki. Avioliitto oli pyhä instituutio yhteiskunnassa, mikä näkyi korkeana kynnyksenä puuttua perheen asioihin ja esimerkiksi yleisenä suhtautumisena yksinhuoltajaäiteihin tai aviottomiin lapsiin.

On ollut mielenkiintoista huomata, millaisia ketjuja näistä malleista syntyy sukupolvien välille. Olen saanut huomata oman sukupolveni naisissa oman ryhmänsä, jonka käyttäytymismalli on hyvin lähellä sitä mitä esim. oma isäni toteutti aikanaan. Se perustuu malliin määrittää mitä mies on ja tämä oikeuttaa ottamaan itselleen eri oikeuksia toimia haluamallaan tavalla. Vastaani tulleet tilanteet ovat olleet välillä varsin räikeitä, joissa mm. on kerrottu kirkkain silmin miten naiset saavat jakaa miestensä henkilökohtaisia asioita keskenään, koska naiset ovat sellaisia. Heidän mielestään kuitenkaan miehillä ei ollut samaa oikeutta. Paljon räikeämpiäkin perustelua on tullut vastaan, mutta niitä ei varmaan tarvitse tässä käsitellä. Tarkemmin keskusteltuani nämä  perustelut ovat pohjanneet meidän isiemme rikkomuksiin naisia kohtaan. Nämä kaveruussuhteet ovat luonnollisesti kuihtuneet pois, mikä on varmaankin aika luonnolista. Eihän tällainen jätä toiselle tilaa, ellei halua alistua toisen maailmankuvaan joka ei ole tasa-arvoinen.

Vaikka omat räikeimmät kokemukseni siviilissä kohdistuvat tämän päivän oman sukupolven naisiin, en väitä etteikö sama logiikka olisi läsnä yhtälailla osassa miehiäkin. Facebookin rasistiryhmät on helppo mallintaa tämän saman logiikan kautta. Työelämässä vastaavaa logiikkaa olen kohdannut lähinnä miehiltä. mm. oma ex-työnantajani lausui aikanaan henkilökunnalle: “minulla ei ole minkäänlaista työllistämisvelvoitetta, kannan vain yrittäjän riskin”. Tällä hän oikeutti itselleen varsin mielenkiintoisen tavan hallita henkilöstöä, mikä näkyi niin kaikessa toiminnassa kuin toimimattomuudessakin.  Emme me ole ihmisinä sen kummempia kuin mitä viime vuosisadan alun ihmiset olivat.

Tässäkin ajassa kohtaamme epävarmuutta

Yhteiskunta on varsin rajussa muutoksessa ympäristömuutosten, globalisaation, laman ja verkon myötä. Tällaisena aikana on helppo uskoa että on olemassa normaalia enemmän ihmisiä, jotka hakevat voimaantumista jotakin kautta. Uskon että tämä aika on erityisen otollinen kaikenlaisille ääriliikkeille. Mitä ihmisen pitää tunnistaa, että hän osaa hakea voimaantumisen positiivisella tavalla?

Vapaudessa piilee  vastuu. Vapaan ihmisen on itse kannetta vastuu omista päätöksistään ja mikä vielä raskaampaa – hänen pitää myös tehdä itse päätöksensä. Ehkä tällä on oma syynsä miksi, ihminen niin monesti taipuu ryhmän mielipiteeseen vaikka näkisikin siinä jotain missä ei ole samaa mieltä. George W. Bushin hallinto käytti tätä melko pitkään mestarillisesti hyväksi ajaessaan omaa oikeutustaan maailmanvaltiaana.

Tulevaisuudentutkijat aloittivat puheen tulevasta murroksesta teollisesta yhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan joskus 90-luvun alussa. Nyt ei enää kukaan tunnu epäröivän, olemmeko murroksessa. Se on täällä. Verkon mukanaan tuomat uudet toiminnan mahdollisuudet ovat täällä pysyvästi eikä sitä kehitystä voi enää estää. Tästä seuraa väkinäinen tarve oppia uusia taitoja ja tapoja toimia.

“Aloittelijan mielessä on paljon mahdollisuuksia, mutta asiantuntijan vain muutama”
– Shunry Suzuki

Oppimiseen kuuluu aina epävarmuuden tila. Se ettemme osaa jotain kertoo siitä, ettei se ole meidän hallittavissa. Ehkä paras mahdollisuus ihmiselle kasvaa ihmisenä on ottaa suhde tähän tilaan. Meidän pitäisi vanhempina opettaa lapsiamme tunnistamaan sen tilan luonne. Tai ehkä paremminkin auttaa heitä pitämään siitä kiinni. Pitää oppia tuntemaan että tuo epävarmuus on osa kehittymistä ja täysin luonnollinen tila, mikä tulee aina vastaan kun tarvitsee oppia jotain uutta. On myös tärkeää  oppia tunnistamaan, milloin oma toiminta perustuu omavaltaiseen oikeutukseen ja milloin se on terveellä pohjalla, jossa asia kestää tarkastelua myös ulkoa käsin.

Mielestäni oikea voimaantuminen tulee oppimisen kautta, jossa yksilö kasvaa ihmisenä itsestään ulos päin, myös muista vastuuta kantavaksi yksilöksi. Lucier Fleurierin tapa hakea oikeutusta ei tätä ole. Vastuuttomuus ja ymmärtämättömyys ovat kuitenkin asioita jotka ovat helppo jakaa ryhmässä, mikä tukee tällaista negatiivista voimaantumista. Tällainen voimaantuminen ei ole avointa, vaan toisia ääniä pois sulkevaa. Ehkä se on keskeinen ero negatiivisen ja positiivisen voimaantumisen välillä.

Yleensä  on tapana puhua työminästä, kotiminästä, kaveriminästä ja ties mistä minästä. On varmaan aivan luontevaa, että oma rooli ja ympäröivät ihmiset tietyllä tavalla nostavat eri puolia meistä esille. Vuorovaikuksessa kehittyvät taidot ja tavat toimia suhteessa niihin joiden kanssa se tapahtuu. Perinteisesti keskusteluareenat ovat sijoittuneet eri paikkoihin. Fyysinen tila on määrittänyt pitkälti ne ihmiset kenen kanssa keskustellaan. Työpaikalla on työkaverit, kotona perhe jne. Tästä syntyy helposti yksilöille on erilaisia kultturisaareikkeita omaan minäänsä. Jokaisella saarekkeella on vähän eri jutut mitä puhutaan ja myös oma käyttäytysrekisterinsä.

Facebook on mielenkiintoinen ilmiö, jota seuraan suurella mielenkiinnolla. Tuttavat eri elämänkentiltä ovat tulleet mukaan sinne ja tehneet ystäväpyyntöjä. Nyt alkaa tilanne olla se että edustusta alkaa olla melkein joka sektorilta, niin työstä, kotonta, ystävistä sekä lapsuudentutuista ja paljon muitakin.

Oma vaimoni kommentoi tänään Facebookissa tekemääni tilatietokommenttia. Viestissä ei ollut hänelle mitään tolkkua. Huomasin kirjoittaneeni kuin paikalla olisi edelleen vain sosiaalisesta mediasta syvemmin kiinnostuneita. Aika huvittavaa tilanne. Kultturitörmäys joka tapahtui kahden ihmisen välillä samassa talossa, mutta konteksti rakentui verkon kautta. Olisin varmasti puhunut asiasta ihan eritavalla kotisohvalla.

Facebook mikrobloggausta

Jo silloin kun olin järjestämässä Sosiaalinen media oppimisen tukena-kokeilevaa miniseminaaria Otavan Opistolle, josta syntyi myöhemmin Sometu-verkosto, mietin paljon miten sosiaalinen media voi antaa meille uudenlaisia välineitä yhteisöoppimiseen. Välineet mahdollistaa ihan toisenlaisen kohtaamisen ihmisten välillä. Vaikutukset näkyvät varmasti demokratian kehittymisessä, mutta myös yhteisöjen luottamuksenrakentumisessa yleensä.

Miten Facebook ja muut sosiaalisen median välineet sitten vaikkuttavat meihin jatkossa? Minä uskon että yhteisön ymmärrys rakentuu vuorovaikutuksessa yli yksilörajojen. Vuorovaikutuksella on paljon merkitystä. Vaikka osa keskusteluista ei sinua suoraan kosketa tai et edes paljoa niistä ymmärrä, niin pidemmän päälle se kasvattaa isompaa tietoisuutta muista ihmisistä ja asiasta mitä ympärillä tapahtuu. Vuorovaikutus muovaa meitä kaikkia suhteessa muihin. Voisiko tämä kehitys johtaa siihen, että uusien välineiden myötä olemme yhtenäisempiä ihmisinä myös yksilöinä? Auttaako tällainen vaikkapa minua tunnistamaan ja huomaamaan asiat useammasta kulmasta, kun olen paremmin tietoinen muiden ajatuksista ja tilanteesta? Mikä merkitys on sillä että huomaan ajattelevani useampaa ihmistä päivän aikana kuin tein ennen Facebookia, Jaikua ja muitä välineitä?

Hanna Pakarinen (Kuva YLE)

Viime vuonna euroviisujen karsinnat saivat kansan liikkeelle. Omasta kaveripiiristä moni sanoi, että oli pakko tekstata ja osallistua kisaan, jotta Lordi pääsisi jatkoon. Suomi on ollut niin pohjanoteeraus vuosia näissä kisoissa että täällä päin jo oltiin jo valmiita kokeilemaan jotain uutta.

Tänä vuonna suomen karsinnat viittaavat taas selvää taantumaa kohti tasoa, jota meiltä on voinut odottaa. Hanna Pakarinen on viehättävä, hyvä laulaja ja esiintyjä mutta kappaleesta ei jäänyt mitään mieleen. Se on juuri sitä mitä Eurovision laulukilpailuissa saa kuulla joka maasta. Kliininen siisti laulu joka on suunnattu kaikille ja sitä kautta ei enää kenellekään. Positiivista tässä oli ilman muuta että kappale ei tällä kertaa ollut humppa eikä tango.

Oma osallistumiseni kisoihin on ollut hyvin passiivista. En ole koskaan kokenut kilpailua niin merkitykselliseksi että olisin ollut valmis äänestämään oman suosikin puolesta. En edes äänestänyt Lodria vaikka pidinkin heidän kappaleestaan sekä asenteesta. Suomen edustuskappaleet ovat olleet vuosia tyylilajiltaan lähellä humppaa tai tangoa. Tämä kertonee omaa tarinaansa myös äänestykseen osallistuvasta ikäryhmästä. Viimesuosi oli ainakin oman kaviripiirini perusteella tähän poikkeus.

Monipuolinen joukko on yksi joukon viisauden säännöistä, jonka pitää toteutua että joukko voi toimia viisaasti. Tämä on varmaan yksi syy miksi meillä menee näissä kilpailuissa kuin menee. Äänestäjäkunta on liian yksipuolinen. Ehkä meille riittää se että me olemme osoittaneet että voimme voittaa tämän kilpailun, nyt laajempi merkitys näille kisoille tuntuu olevan taas hukassa.

Ei aiheeseen liittyviä merkintöjä.