Tästä sivustosta
Aloitin bloggaamisen uudenvuoden lupauksen pohjalta vuoden 2007 alussa. Tein päätöksen esiintyä omalla nimellä, omilla kasvoilla ja vielä keskittyä jakamaan omaa oppimisprosessiani verkossa. Tein päätöksen hyvin tietoisena omasta keskeneräisyydestäni ajatuksineni ja kirjoitustaitoineni. Sillä tiellä jatkan edelleenkin.
Tämä sivusto on uudistettu nyt kaksi vuotta tuon päätöksen jälkeen. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet merkittäviä elämässäni. Olen tutustunut useisiin uusiin kiehtoviin ihmisiin sekä ollut mukana luomassa Sometu-verkostoa, jossa vaikuttaa tätä kirjoittaessani on 1460 sosiaalisesta mediasta kiinnostunutta. Tulevaisuus on jotain minkä me itse rakennamme. Minulle tuo päätös ruveta bloggaamaan ja toimimaan avoimesti verkossa on ollut merkittävä henkilökohtainen käänne.
Matka ei ole ollut mutkaton. Yksi tärkeä oppi on ollut havaita että verkkoelämä tai pikemminkin näkyminen heijastelee vahvasti omaa elämäntilannetta. Viime vuoden aikana olin pitkän ajan heikosti verkossa läsnä. Lähitilanne imi omine taakkoineen, jotka hellittivät vähän kerrassaan isän nukuttua pois. Tämä matka on ollut olemaan opettelua. Jatkan tätä blogia nimellä Opi Olemaan. Kyseessä on vanha lausahdus 90-luvun puolivälistä, jolloin tuo oli vähän insider vitsi: “Pitää oppia olemaan”. Se kuitenkin jotenkin kuvastaa tätä matkantekemistä niin hyvin että päätin nostaa sen tämän blogin nimeksi.
Pyrin kirjoittamaan tälle sivustolle noin kerran viikkoon. Tämä on osa omaa oppimisprosessia, jota olen alkanut systematisoimaan eri tavoin. Aiheeni ovat monesti hyvin henkilökohtaisia ja elävät ajassa, siinä mitä näet ja koen ympärilläni. Tämän prosessin jakaminen on ollut antoisa tapa oppia ja on selvästi syventänyt sitä syntyneen vuorovaiktuksen kautta ja myös yleensäkin asioiden jäsentämisenä tekstiksi.
20.6.2009
Ville Venäläinen




